lauantai 5. kesäkuuta 2010

Ruusujuuria ja muita kasvihommia


Huh huh, kun tämä alkukesä on kiireistä aikaa kasvisaralla. On ollu tämä blogin kirjoittaminenkin hieman tauolla. Monet luonnonvaraiset kasvit kerätään juuri näihin aikoihin, kun ne aloittavat kasvukautta. Tutkitusti vaikuttavat aineet ovat parhaimmillan juuri silloin. Esimerkiksi koivun lehdet sisältävät hiirenkorvalla ollessaan todella paljon pihka-ainesta ja näin ollen ovat todella tehokkaita vaikkapa kurkkukipuun. Myös nokkosen versoja on tullut keräiltyä ja myös pakkaseen on päässy jonkin verran talven varalle. Täällä Lapissa viellä kerkiää, jos pitää kiirettä, keräämään nokkosenversoja. Nokkonen varsinkin on hyvä kerätä alkukasvukaudella. Kirjoittelen myöhemmin lisää, mitä kaikkea sain nokkosesta tehtyä...

Me myös saatiin mahtava lahja eräiltä ystäviltämme. Saimme hakea heiltä ruusujuurta niin paljon kuin hiaceen mahtui. Kylläpäs meille jotain 60 taimea mukaan tarttuikin =) Osa ruusujuurista on jo niin isoja, että syksyllä otamme ne käyttöön. Osan taas jaamme ja laitamme kasvamaan. Pari päivää siinnä meni istutellessa ja vasta ovat raukat "väliaikais" maassa. Tarkoitus olisi tehdä niille muovitetut penkit, koska valittavasti Onnelan tilan pellot on vallannu juolaheinä, mistä ei millään pääse eroon. Tiesittekö muuten, että ruusujuurissa on urospuoleisia ja naaraspuoleisia kasveja? Yllä olevasta kuvasta erotat uroksen sojottavista kukkavarsista (kuinka osuvaa ;) ) Jos haluaa ruusujuuren siementävän, täytyy näitä kumpaakin urosta ja naarasta olla lähekkäin.

Kaunis lady =)

Mummo oli onneksi mukana urakkaa avittamassa.


Saatiinpas myös tunturipoimulehteä ja lapinmustikkaa. Myös maariantuoksuheinää tarttui mukaan. Sille pitää rakentaa oma lava, missä saa kasvaa rauhassa ilman juolaa. Mokomat kun ovat ihan saman näköisiä, niin on todella hankalaa erottaa tuoksuheinä rikkaruohosta =)


Vaikka kasvien kanssa pitää tällä hetkellä kiirettä, pitää muistaa välillä pysähtyä ihmettelemään luonnon monimuotoisuutta ja kauneutta. Leppäkertut ovat aina niin herttaisia. Kumma, että tämä kovakuoriainen on niin kaunis ja rakastettava toisin kun monet sukulaisensa =)

3 kommenttia:

  1. Kylläpä te olette urakoineet! Työniloa!

    VastaaPoista
  2. Viehättävät sivut! Löysin nämä kun etsin tietoa tuoksuheinistä. Asun Hailuodossa, täällä pidetään "omana" tuoksuheinänä tesmaa, sen sain selville! Sitä rupean etsimään. Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon =D Ja tervetuloa lukemaan blogia. Hieman hiljaiseloa ollut viime vuoden aikana, kun kahta yritystä tässä pyörittelen, mutta eiköhän blogikin taas ala päivittyyn, kun sen aika on. Ja nautiskele vanhoista kirjotuksista. Niitäkin riittää ihan mukavasti =)
      Tuoksuheinät on kyllä ihania. Onko tuo tesma oma lajikkeensa? Pitääpäs tutustua. Meillä täällä on käytössä pohjoinen maariantuoksuheinä, joka on myös oma lajikkeensa tuoksuheinien joukossa.
      Aurinkoista kesää!

      Poista