sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Hengissä ollaan!!!...

...Vaikka blogin puolella onki ollu kuoleman hiljasta. Kesä on minun alalla muutoinki kiireistä, luonollisesti, kun kaikki raaka-aine varastot pitää päivittää kuntoon. Teen aika paljon itse (perheen avustuksella) raaka-aine viljelyä, keräilyä jne. Jonkin verran on alihankkijoita, mutta kerättäviin määriin nähden aika vähän... vielä.

Meidän -järkyttävää- satoa puskevat pensastomaatit. Kylläkin omaan käyttöön, eikä työkäyttöön.

Nami, nami nokkonen...
Lisäksi saimme miehen kanssa, jonkin ihmeellisen älykkään idean kevät-talvesta. "Kokeillaanpas jättää lapset ekaa kesää kotiin, eikä varata päivähoitopaikkaa kesäksi..." Jep jep! Kyllä tässä selvitty ollaan ja lasten kanssa on haukaa pidetty. Pakko kuitenki sanoa, että välillä on ollu päiviä, kun olen miettiny, että "mitä hel...tiä mejän päässä onkaan silloin keväällä liikkunu!!!" Mies on töissä vielä viikon ja jää sen jälkeen lomalle. Sitten ehkä on taas aikaa kirjotella blokinki puolella enemmän.

Serkukset mutahommissa <3
Tällainen järjestely toisaalta aiheuttaa sellaisen hyvän ilmiön, että työnteko tehostuu aika huimasti. Kaikki "ylimääräinen hästääminen" jää vähemmälle, kun asiat on pakko tehdä mahdollisimman pian, kun kohta taas pitää ratkoa sisarusten seiniä kaatavia riitoja. Tai sitten vaan jommalla kummalla lapsista on t o d e l l a  t y l s ä ä ja pitää kekkasta jotain aktiviteettiä. Lisäksi meillä on ollu veljen tyttö Kiinasta "kesäkissana" (jota ei sitten hyljätä kesän jälkeen ;) ) mikä tietysti on ollu helpottamassa ja viihdyttämässä tilannetta, mutta toisaalta välissä tyttöjen pitää päässä tekeen tyttöjen juttuja ja silloin jää pojan viihdytys minulle. Saana kun on muutamia vuosia meidän ipanoita vanhempi, niin hällä on jo aika uskomaton kyky ratkoa sisarusten riitoja oveluudella. Myös kun sisko yrittää dissata pikkuveikkaa, Saana ymmärtää lopettaa sen lyhyeen, koska tietää siitä seuraavan "näytöksen".

Lisäksi minun eräs haave on toteutunut tänä kesänä ja olemme saaneet omia kanoja, possuja ja lampaita!!! Olen menny sellaisessa huumassa, että oksat pois. Kiireistä on ollut, mutta olen saanu viettää aikaa perheen kanssa, toteuttaa itseäni ja puuhailla eläinten kanssa. Lisäksi työrintamalla puhaltaa uudet tuulet ja uusia toimintamalleja on pitänyt suunnitella toenteolla. Silloin kun aika on rajallista, oppii supistamaan vähemmän tärkeistä asioista, joten blokikin on nyt saanut olla vähemmällä.


Saanasta tulee eläinlääkäri ja ainaki neidin kiinostuksesta eläimiä kohtaan, en epäile ollenkaan tätä haavetta.
Niin paljon on kuitenki kirjotettavaa, että eiköhän heinäkuun puolella taas juttua piisaa!...

Ihanaa kesää ja älkää ressatko siitä, että kaikki pitää saada tehtyä. Niin kuin joku fiksu on sanonut "likaiset lattiat= iloiset lapset" Näkisittepä vaan meidän kämpän, hi hi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti