keskiviikko 14. elokuuta 2013

Käyttökokemuksia Lady Compista

Olen nyt käyttäny Lady Comp ehkäsytietokonetta reilut 8 kuukautta. Nyt tuntuu siltä, että käyttökokemusta alkaa oleen kunnon bloggauksen verran. Jos joku on vasta eksyny tähän blogiin, niin suosittelen lukasemaan aikasemmat tekstit homman taustasta täältä ja sitten ite laitteesta täältä ja vielä käytön alotuksesta täältä, niin tiiät homman taustat.

Rakastuneet porkkanat

Tämän laitteen käyttöön tottu kyllä yllättävän pian. Aamun lämpötilan mittaaminen on jo rutiinia. Laite toimii myös mainiosti herätyskellona ja on tähän toimeen mainio myös matkoilla. Mulla kun on kyky sössiä noi kännykän herätykset aina väärille päiville, niin varmemmalla mielin saan nukutuksi, kun on kaksi herättävää laitetta. Vekotin oli myös helppo ohjelmoida uudelle aikavyöhykkeelle, mutta varalta piti ottaa ohjevihkonen mukaan, ettei tarvitte ulkoa muistaa. Me siis ollaan Lady Compin kanssa matkattu aika paljon kuluneena aikana ja kätevästihän se omassa pussukassaan mukana kulkee.

Olen ollu yllättyny, kuinka paljon tämä aihe on herättäny keskustelua ja kysymyksiäkin teidän lukijoidenki puolesta on ilmoille heitelty. Heitin pari niistä Lady Compin asiakaspalveluun fakta tiedon saamiseksi ja sieltä vastattiin näin;

Miten laite toimii jos kuukautiset ovat erittäin epäsäännölliset? 

Hedelmällisyystietokonetta voi käyttää, jos kuukautiset ovat epäsäännölliset, koska laite käsittelee jokaisen kierron erillisenä kiertona. Kuitenkin vihreiden päivien määrään epäsäännöllinen kierto voi vaikuttaa varsinkin, jos kierto on hyvin epäsäännöllinen. Kierron ollessa kovasti epäsäännöllinen, laite ei pysty hyödyntämään samalla tavalla vertailuaineistoa aiemmista kierroista kuin jos kierto on säännöllinen. 

Esimerkkinä kysymykseesi voisin kertoa asiakkaasta, jonka kierron pituus vaihteli hyvin paljon, jonka ovulaation ajankohdassa oli kymmenen päivän heittoja ja lisäksi ovulaatio jäi joidenkin kiertojen kohdalla kokonaan pois. Hedelmällisyystietokone ei oppinut tuntemaan kyseisen käyttäjän kiertoa, vaan antoi kuukautisten aikana muutaman vihreän päivän ja ihan kierron lopussa muutaman vihreän päivän. Vihreiden päivien luotettavuuteen epäsäännöllinen kierto ei kuitenkaan vaikuta, vaan luotettavuus on aina 99,3%, mutta niiden määrään epäsäännöllinen kierto voi mahdollisesti vaikuttaa.

Myös kesäajasta ja lämpötiloista on tullut kysymyksiä. Eli miten laite huomaa sen, että on kesähelle ja esim. nukkumahuoneessa on kuuma? Muuttuuko kehon lämpötila paljon, kun nukkuu talvella viileässä ja kesällä hikoilee kuumassa nukkumahuoneessa?

Ihmisen keho pyrkii aina pysymään tasalämpöisenä, joten kesähelteet tai talven kylmyys eivät vaikuta kehon aamulämpötilaan. Sen sijaan sairaus, huonosti nukuttu yö tai esimerkiksi alkoholin käyttö vaikuttavat kehon lämpötilaan. Tällaisissa tapauksissa lämpötila kannattaa kokonaan jättää mittaamatta, jotta laitteeseen ei tulisi virheellisisä lämpötiloja.

Itselläni on aina ollu suhteellisen säännöllinen kierto ja näin ollen ehkäisytietokoneen säännöllisellä käytöllä ollaanki saatu punaisten päivien määrän aika minimiin. Toisaalta nyt kesällä unohdin parilta reissulta laitteen pois matkasta ja sehän on sitten kostautunu keltaisten (epävarmojen) päivien määrällä ja punaiset myös lisäänty. Eli mitä säännöllisempää käyttö on, niin sitä vähemmillä punaisilla päivillä pääsee.


Tämä yhdessä kuljettu matka on ollut aika mielenkiintoinen tutkimusretki naisen ja oman kehon tuntemukseen. Oon nimittäin oppinu tunnistamaan kehostani monia jänniä juttuja kiertoon liittyen. Sorry, menen nyt sitten seuraavaksi limaisiin yksityiskohtiin.
Ensimmäinen asia johon tutustuin oli ovulaatio lima. Onko tämä asia kaikille jo tuttu? Noh, ainakaan mulle se ei aijemmin ollut. En tiiä liekkö syynä se, että aijemmin hormooniehkäsyä käyttäneenä tämä ilmiö todennäköisesti jää tapahtumatta, koska hormooniehkäisy perustuu siihen, ettei ovulaatiota tule. Ovulaation aikaan nainen erittää ovulaatiolimaa, josta tämä ajankohta on myös helppo tunnistaa. Ovulaatioliman erottaa siitä, että se on kirkasta erittäin venyvää, kuin kanamunan valkuaista muistuttavaa limaa. Se pitäisi olla helposti normaali valkovuodosta erottuvaa. Nyt kun Lady Comp näyttää vilkkuvalla punaisella valolla ovuloimisajankohdan, olen helposti voinut bongata tämän toisen merkin ks. ajankohdasta. Ja yllättäen aina kun laite on kertonut ovuloimisajan olevan käsillä, niin lima on myös ollut bongattavissa. Laite on siis pystynyt kertomaan oikean ovulaatio ajan ihan oikein. Surullisinta lieneen, että tätä limaa kuten myös valkovuotoa, mikä on ihan normaalia kiertoon liittyvää, usein luullaan joksikkin vaivaksi ja sitä hoidetaan lääkein hiivana tai muuna ongelmana. Näin sitä ollaan erkaannuttu omista kehoistamme.
Toinen merkki ovulaatiosta, minkä olen osannut muutamia kertoja bongata, on ovulaatiokipu. En siis ole tunnistanut tätä lähellekkään joka kerta, mutta muutamaan otteeseen todella selkeästi. Ovulaatiokipu tarkoittaa pientä nipistelyä munasarjoissa ovulaation alkaessa.
Kolmas merkki on seksihalujen kasvu. Tämä on tietysti inhottavin "oire" koska meillä ei ole tarkoitusta raskautua. Se, että juuri silloin kuin laite näyttää punaisia päiviä haluttaa eniten, on tietysti välillä ollu todella turhauttavaa. Tähän palaanki hieman myöhemmin tekstissä.
Nämä merkit on ollu helpommin tunnistettavissa, kun laitteen avulla olen osannut ennakoida ovulaatio päivää ja näin ollen tietysti tarkailla omaa kehoa paremmin. Olenkin lukenut, että moni ehkäsytietokonetta käyttänyt, on voinut ajan saatossa jättää koneen käytön vähemmälle tai jopa kokonaan pois, koska on päässyt niin sinuiksi oman kehonsa kanssa. Itse olen kuitenki sen verran laiska, että annan mieluummin koneen hoidella laskutoimitukset.

Jos jotain negatiivista sanoisi ehkäisytietokoneesta, niin se on tietysti ne punaiset päivät! On todellakin vaatinut totuttelua siihen, että huomaat ennakoida "yllättävät extempore halutilanteet" esimerkiksi mukana olevilla kondomeilla. Varsinki lapsiperheellisinä vanhempina, kun yllättävä "kahdenkeskeinen tilaisuus" tulee eteen ja sattuu olemaan punaiset päivät eikä kondomeja mailla halmeilla, niin kyllä se pistää hieman ketuttamaan. Olenki naureskellu miehelle, että meidän pitää alkaa piilottelemaan kortsuja joka paikkaan esim. rantasaunaan, autoon, lompakoihin (niin kuin nuorena tyttönä ja poikana). Tokihan tämä tilanne luo myös mielikuvitusta sen suhteen, että mitä kaikkea muuta voi tehdä kuin itse "asiaa", mutta silti. Mielipiteeni tämän laitteen kohdalla onkin, että sellaiselle henkilölle joka haluaa mennä joka tilanteessa täysillä mukana, laite ei ehkä sovi.

 Toisaalta nämä punaisten päivien olemassaolot on ajanu meidät monesti sellaiseen tilanteeseen, että me sovitaan keskenämme treffejä. Homma on mennyt esim. niin, että päivällä viberin välityksellä tsättäillessä ja suukkoja lähetellessä vinkkaan, että "tänään on muuten vihreät päivät ;)" Ja avot, näin on kahdenkeskeiset treffit sovittu illaksi miehen kanssa! Kun eletään kiireellistä lapsiperhearkea, niin monesti nämä kahdenkeskeiset illat tulee siirrettyä väsymyksen tai muun syyn takia aina "seuraavaan iltaan", koska mahdollisuus intiimiin kanssakäymiseen on aina olemassa. Yllättäen huomataanki, että edellisestä kerrasta onki jo vierähtäny tovi ja tokihan tämä parisuhdetilanteeseen vaikuttaa pitemmällä juoksulla, väitän minä. Nyt kun itse akti ei olekkaan joka hetki mahdollista, niin nämä vihreät päivät tulee kyllä käytettyä tehokkaammin hyödyksi ja tästä on kyllä tykännyt meistä kumpikin osapuoli. Voinkin häpeilemättä tunnustaa, että meidän seksielämän laatu on kyllä selvästi parantunut. Tähän kun lisätään vielä se asia, että hormooniehkäsy on aina vaikuttanu omaan halukkuuteeni, niin ehdottomasti ehkäsytietokone on ollu meille hyvä hankinta.

No entäpä sitten ehkäisyteho? Paljastan ehkä monia askarruttavan asian eli... EN OLE RASKAANA! Joten mummot siellä ruuduntakana, odottakaa vielä niitten vauvannuttukutomistenne kanssa!

16 kommenttia:

  1. Täydelliseen ajankohtaan tuli tämä sinun postauksesi kun juuri tuossa mietin, että nyt olis rahaa ostaa tuo vekotin ja kuukausia sitten olen lukennut aiempia postauksiasi aiheesta :) Vielä keskustelua kotona aiheesta (keskusteltu on tästä silloin kuukausia sittenkin) ja eiköhän lähde laite tilaukseen. Vähän on meinannut ärsyttää tuo kumeilla leikkiminen kun jätin ehkäisypillerit pois muutama kuukausi sitten myös haluttomuuden takia, joten jos tämän avulla vois varmemmin jättää vihreinä päivinä kumin pois. Ei tarvis sitten raskaustestejä olla välillä tekemässä kun ollaan vähän lipsuttu kumin käytöstä kun ne on esimerkiksi olleet loppu. Ilman kumia on harrasteltu kun olen ensin laskeskellut että pitäisi olla "varmat päivät". Mutta sitten onkin ollut kuukautiset myöhässä ja ei kun varalta testiä tekemään. Vahinkoa ei ole kuitenkaan sattunut, mutta kyllähän tuo laite antaisi varmuutta tähän asiaan.
    Kiitos sinulle näistä postauksista, joiden perusteella uskallan alkaa kokeilemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu =) Itse olen ainaki ollu tyytyväinen laitteeseen samoin ku mieski. Mies on sanonu, ettei anna minun enään koskaan laittaa hormoniehkäisyä (varmaanki osin myös sen haluttomuuden takia ;) ) ihan jo sen takia, että on huomannu minun mielialan olevan parempi kun ei ole tarvinu potea mietteitä hormoonien vakutuksesta itseeni ja ympäristöön. Eli oon ollu huomattavasti enemmän sinut näiden hommien kanssa.

      Voin siis lämpimästi suositella ehkäsytietokonetta! ps. enkä saa etuja tästä mainostamisesta ;)

      Poista
  2. Kiitos minunkin puolestani näistä käyttökokemuksista, joita olet tänne blogiisi jakanut! Täälläkin suunnalla ollaan tilausta tekemässä, mutta yksi asia askarruttaa: onko laitteessa sellaista toimintoa, jolla myöhemmin päivällä näkisi aamulla saadun "liikennevalon"? Itse olen aamuisin niin unenpöpperössä, että en ehkä illalla muista, mitä valoa laite juuri tämän aamun unihorteen keskelle vilautti. :-)

    VastaaPoista
  3. Kyllä laitteesta voi myöhemminki kattoa päivän valon ;) Mulla on sama ongelma, ettei oikein millään taho muistaa, että mitähän tuo laite aamulla vilkutti. Useamman kerran oon joutunu jälkeen asiaa tarkistaan. Laitteesta pystyy muutenki selaileen edellisiä kiertoja ja esim. niiden pituutta. Tääki on huippu hienoo, kun mulla ainaki tahtoo nuo kalenterimerkinnät monesti unohtua ;)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanaa kun löysin tällaisen blogin!!

    Olen kolmen lapsen äiti ja olemme kovasti miettineet mieheni kanssa ehkäisyä. Olen kypsynyt ajatukseen hormonaalisesta ehkäisystä, en myöskään ole innostunut ajatuksesta mistään ylimääräisestä häkkyrästä kehossani joten kuparikierukkakin ajatuksena etoo vaikko hormoniton onkin. Kondomi ei oikein pidemmän päälle vakituisessa suhteessa tunnu luontevalta, emme pidä siitä mieheni kanssa kumpikaan. Sterilisaatio on käynyt kyllä mielessä molemmilla, mutta vaikka suurimmalla osalla ihmisistä se ei ilmeisesti haittavaikutuksia aiheutakaan niin itsenäni sekä miestäni pelottaa ajatus siitä jos itselle sitten operaation jälkeen ongelmia alkaisikin ilmaantua, hormonitasot romahtaisi tms. Tai vaikkapa ihan jo psykologisista syistä tulisi haluttomuutta. Nyt minua kyllä alkoi tosissaan kiinnostamaan tämä lady comp, täytynee tutustua blogiisi tarkemmin.

    Itse olen 10 vuotta syönyt pillereitä, sekä yhdistelmä- että minipillereitä ja molemmat ovat aiheuttaneet oirehdintaa. Verenpaine koholla, akne, rasvainen iho, päänsärky, haluttomuus, ärtyneisyys jne. Itse sain ensimmäisen pillerireseptini teininä ja olihan se niin jännää aloittaa ne pillerit. Nyt ajattelen täysin toisin ja harmittaa että niin sokeasti pillerit aloitin ja söin vuosia niitä. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan aloittaa hormonivapaa elämä :)

    Imetän edelleen nuorimmaistamme eivätkä kuukautiseni ole alkaneet eli lady comp ei taida vielä minulla toimia...minua muuten inhottaa ajatuksena jo sekin että imettäisin ja söisin minipillereitä ja vauva saisi sitä kautta hormonia itseensä...vaikka sen vaaratonta sanotaan olevankin niin silti se tuntuu mielestäni epäilyttävältä.

    Kiitos jo etukäteen tästä blogista, olen aivan innoissani!!! Toivottavasti kirjoituksestani ei tullut ihan epäselvä, olen vaan niin innoissani tästä blogistasi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anonyymi ja tervetuloa blogiini! Kiitos paljon ihanasta kommentistasi ja se ei ollut sekava laisinkaan =D Toivottavasti saat täältä ideoita ja vaihtoehtoja omaan elämääsi.

      Sen takia näistä asioista kirjoittelen, että muutkin voisivat saada vinkkejä omaan arkeen. Esim. kun itse olin hankkimassa Lady Compia, niin kovasti olisin kaivannut juurikin tällaista käyttäjäkokemusta. Silloin vaan aika vähän tietoa löytyi ja varsinkaan suomeksi. Laite kun on kuitenkin jonkin verran kallis, niin kyllähän se mietitytti. Kiva kuulla siis, jos jolla kulla on minun kirjotuksen omia valintojaan selventäny suuntaan tai toiseen.

      Tosiaan, jos kuukautisesi ei ole alkanu, niin silloin joudut laitteen käyttöä vielä odattaan himpun aikaa. Mutta kaikki ajallaa. Nautiskele vauva-ajasta ja toivottavasti viihdyt täällä blogissa myös jatkossaki =D

      Poista
    2. Lueskelin blogisi läpi (etenkin kaiken lady comp:iin liittyen) ja laitteen nettisivujakin tutkailtuani olen päättänyt että kun menkat alkavat niin tällainen vehje laitetaan ehdottomasti tilaukseen!! Tuntuu kuin iso kivi olisi vierähtänyt sydämeltä kun vihdoinkin löysin hormonittoman ehkäisykeinon joka toimii kunhan vaan käyttöön ryhtyy tositarkoituksella. Nyt voinkin sitten todeta onnellisena että ei enää hormoneja!! JEE :D

      Terveisin, Edellinen anonyymi :)

      Poista
    3. Anonyymi, kiitos ihanasta palautteestasi <3 Samoilla fiiliksillä itekki menin ja tuntui kun taakka ois puonnu harteilta. Uskon, että miehelläkin taakka putos harteilta myös, kun ei se niillekkään helppoa ole, että nainen joutuu hoitaan ehkäsyä ja pumppaan itseensä hormooneja. Tämä ratkaisu voi siis parantaa kummanki elämänlaatua, elikkäs JEEEE tosiaanki =D

      Poista
  5. Heippa, löysin blogisi tänään ja ilahduin siitä kovasti! Mukavaa että joku kirjoittaa noin avoimesti kokemuksistaan ja samalla antaa tietoa mieltä askarruttaviin kysymyksiin mm. juuri tuosta lady comp laitteesta. Kiitos siitä :))

    Itse tosiaan kuulin tosta lady comp laitteesta vasta hiljaittain. Tämä johtunee ehkä suhteellisen nuoresta iästäni ( 23v) ja siitä, ettei tieto ole levinnyt opiskelijapiireihin, kun on melko kalliskin laite. Itse olen luopunut vuosi sitten pillereistä saatuani kaiken maailman sivuoireita niistä. Itkupotkuraivarit ja haluttomuus lienee suurempia syitä. Nyt on ollut mediassa paljon esillä nuo kuolemaan johtaneet veritulppatapaukset jotka ovat vaan vahvistaneet mielipiteeni siitä etten ylimääräisiä hormooneja kehooni pistä. Kondomi tuntuu vakituisessa suhteessa turhauttavalta, mutta sinnikkäästi ollaan joka kerta käytetty. Lady Compi on nyt kovassa harkinnassa. Kouluaikoina opetettiin että nainen voi tulla aina raskaaksi ja tämä ajatus on juurtunut päähän vaikka tiedänkin raskaaksi tulemisen olevan mahdollista vain ovulaation aikana, Luotitko itse alusta alkaen laitteen varmoihin päiviin? Itse en ole toistaiseksi lukenut missään että joku olisi kirjoittanut tulleensa raskaaksi kyseisen laitteen käytön aikana, Hmm :) Hieman jännittää kyseinen asia kun ei lasta olla vielä pitkään aikaan suunnittelemassa. Toisaalta jos vahinko sattuu, niin ei se nyt mikään maailman loppu olisi. Vielä sellainen kysymys heräsi, että pitääkö lady comp:issa lämpötilat mitata aina aamulla ja kuinka tärkeää on että mittaus tehdään joka päivä samaan aikaan?

    Mutta tosiaan ihanaa että kirjoitat kyseisestä aiheesta, Aion jatkossakin seurailla blogiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiva, että olet löytänyt blogini =D

      Noihin sinun kysymyksiisi, niin kyllä olen ihan alusta asti luottanut vihreisiin päiviin. Alussahan niitä on vähemmän, kun laite opettelee tuntemaan kiertoasi. Mutta ne päivät mitä vihreinä näyttää on taatusti luotettavia. Muussa tapauksessa, jos kone ei ole ihan varma, se näyttää keltaista valoa. Punaista valoa taas näyttää silloin, kun mahdollisuus hedelmöittymiseen on ajankohtainen. Minusta siis aika selkee homma ja ite luotan kyllä näihin täysin.

      Lämpötila mitataan aina aamulla ja mittausajankohdalla on neljä tuntia heittovaraa. Mulla on käytännössä menny kyllä siihen, että laite herättää minut vapaapäivinäki samaan aikaan ku arkena. Mittaan lämmön (puoli unessa) ja jatkan unia. Mutta jos joku on herkkäuninen, niin silloin varmaan kannattaa mitata lämpö aina siihen aikaan kun heräilee. Tuolla minun tyylilllä on myös hyvä, että päivän "tilanteen" voi myös myöhemmin tarkistaa, koska en monestikkaan muista mitä laite on aamulla näyttäny ;)

      Herätyksen ei myöskään tarvitse olla aina pakosta päällä, vaan voit mitata lämmön sitten kun heräät (mutta tosiaan edellisen päivän mittaus pitää mahtua tuon neljän tunnin sisään). Itselläni, varsinki vapaapäivinä, voi aamulla tulla tilanteita milloin lasten tykö pitää rientää avuksi (kaatuneen maitotölkin siivoukseen, ku kakrut laittaa itsenäisesti aamupalaa tms.) niin mittaus silloin unohtuu. Sen takia olen jumittunu tuohon arkiaamukellonaika mittaukseen, että varmasti kerkiän sen tekemään.

      Toivottavasti vastauksista oli apua ja kivaa, jos viihdyt blogissa mukana myös jatkossa!

      Poista
  6. huippua katja, k i i t o s!!! :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos minunkin puolestani käyttäkökemusten jakamisesta - positiivisista kokemuksista rohkaistuneena hankin minäkin juuri tuollaisen, kun käytettynä sattui löytymään! Nyt pähkäilen vanhojen kuukautistietojen syöttämistä, mikä ei ainakaan ohjekirjan neuvoilla onnistunut. Jos sinulla tai jollakulla muulla on tietoa tai kokemusta niin kuulisin mielelläni :) Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, mia aloin suoraan käyttämään laitetta kun ensimmäiset kuukautiset alko, joten tuohon en nyt osaa vastata. Onko laite LadyCom merkkinen? Heiltä vois kysyä apua suoraan. Ovat olleet aktiivisia kyllä asiakaspalvelussa =)

      Poista
  8. Heippa,
    muutama viikko sitten otettiin kierukka pois haluttomuuden ja mielialojen vaihtelujen takia. E-pillerit ei sopineet kun tuli aurallista migreeniä ja minipillerit ja hormonikerukka aiheutti haluttomuutta. Nyt täytyy kyllä laittaa tilaukseen, heti kun kesälomarahat tulee tilille :) Koko illan lukenu eri blogeja ja keskusteluja, mutta tämä sun oli tosi kattava ja "käytännön" kokemuksia mukana! Kiitos tästä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet saanu kirjotuksista apua valinnan alla. Silloin ku ite aloin ettiä tietoa, niin sitä ei paljoa netin syövereistä löytyny. Kiitos palautteesta!

      Poista