perjantai 18. tammikuuta 2013

Kiitos teille!

Olen kovin kiitollinen siitä, että teitä on nykyään niin paljon täällä Kansanparantajan perillinen blogissa! Siitäkin huolimatta, että bloggaus tahtini on nykyään ollut paljon harvempi kuin ennen. Syy tähän, on aamurutiinien muuttuminen, kun meidän talouteen tuli koululainen.


Olen nimittäin selkeesti aamuihminen ja kirjotustyöt sujuu kaikkein parhaiten aamulla. Ennen sain alkaa hommiin jo ennen seitsemää, mutta nykyään esikoinen lähtee kouluun vasta puoli yhdeksän aikaan, joten sitä ennen en kykene tekstiä suoltamaan. Ja "oikeisiin töihinki" pitäis tietysti keretä, ennen kuin on päivä puolessa. Mulla on myös siinnä mielessä huono keskittymiskyky, etten millään pysty kirjottamaan, jos lapset on kotona. Illalla taas aivoni on jo niin narikassa, että silloin kirjoitetusta tekstistä en sitten ota mitään vastuuta, heh...

Aluksi koin tästä uudesta tilanteesta paineita, mutta sitten piti ottaa järki käteen. Päätinkin syksyn aikana, että kirjoittelen sen minkä kerkiän, paineita ottamatta (välillä onnistun välillä en). Toisinaan harmittaa itseäniki, koska aiheita olisi niiiiiin paljon, mutta aika riepu rajallinen. Olis tosi mukavaa, että pystyis kirjotteleen pitempiä ja tutkivampia bloggauksia, sydäntä lähellä olevista asioista. Yksi ajankohtainen juttu ainakin on mielenpäällä, johon on pakko repiä aikaa vaikka kiven alta. Olette kuitenki ihanasti pysyneet mukana ja kiitos siitä!


Huomasin tuossa myös, että olen LapCreamin puolesta antanut ale- kamppiksia muihin blogeihin, mutta omassani en ole pitänyt yhtäkään!!! Hupsis! Nyt sitten korjaan tämän asian ja julistan LapCreamin ekan ALE-kamppiksen alkaneeksi ÄN YYY T NYT!!!

Perillisen ALE- kamppis! Saat LapCreamin verkkokaupasta -15% alennuksen tuotteista koodilla; perillinen


Tämä alennus on teille kaikille lukijoilleni ja se kestää tämän kuukauden loppuun asti. Nyt on siis oiva tilaisuus tutustua LapCreamin tuotteisiin, jos olet sitä harkinnu, mutta et ole vielä saanut aikaiseksi.

Keväämmällä myös pikku arvontaa luvassa, mutta siitä siis myöhemmin lisää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti