lauantai 28. tammikuuta 2012

Mitä tapahtui appelsiineille!?


Kuva täältä
Minulla on jääny selvä muistipainauma ala-asteelta. Pienessä kyläkoulussamme oli usein appelsiineja välipalaksi silloin, kun oli hieman pitempi päivä. Appelsiineista oli leikattu päädyt pois ja kuori oli leikattu niin, että siitä pystyi kuorimaan neljä siivua kuorta pois. Eli niin kuin kaikilla (oletettavasti) on tapana appelsiini kuoria. Muistan, että pulpetilla oli paperin pala, mihin sitten appelsiini paloteltiin ja siitä syötiin nälkäisiin suihimme. Muistan miten kauniita siivut oli paperin päällä kirkkaan oranssina. Se tuoksumaailma ja mielikuva palautuu aina mieleeni, kun appelsiineja kuorin.

Mutta mitä on tapahtunut nykyajan appelsiineille!!!

Nyt kun otan kyseisen hedelmän käsiini ja alan kuoria sitä, on homma vähintäänkin sotkuisaa. Siivut ei irtoa toisistaan siististi, vaan ne repeytyvät niin, että mehu lentää kaikkialle. Ja mitä mitä!?? Mikä ihme on se kummallinen köntti siinnä toisessa päässä appelsiinia, joka on yhdistelmä appelsiinin kuorta ja hedelmälihaa? Milloin ihmeessä sellainen "miniappelsiini" on syntyny appelsiinin sisälle kysyn vaan?!

Repeytynyt appelsiini
Ylhäällä "miniappelsiini"

Muistan, että silloin kouluaikana appelsiini oli siisti. Palat irtosivat toisistaan helposti, eikä hedelmän sisältä tosiaankaan löytyny mitään kirpeää miniappelsiinia. Onko tässä taas kyse jalostuksesta ja siitä, että yritämme luoda mahdollisimman nopeasti kasvavia lajikkeita, vai mistä ihmeestä on kysymys? Appelsiinihan ei toki olisi ensimmäinen hedelmä, mitä olemme jalostaneet niin, että se tuskin muistuttaa enään alkuperäistä itseään. Vai poimitaanko nämäkin niin raakana, kun esimerkiksi banaanit, mitkä sitten kypsytetään keinotekoisesti ennen kaupan tiskille tuomista. Minä ainakaan en osaa selittää tätä millään muulla, kun ihmisen omilla toimilla. Vai olenko ainoa, joka on huomannut tällaisen havainnon? Onko ruusuiset muistikuvani lapsuuden helposti syötävistä appelsiineista harhakuvaa ja vaan ajan patinoimaa huumaa?

Olenko ainoa, joka on huomannut appelsiinien muuttuneen?

torstai 26. tammikuuta 2012

Luonnon omia taideteoksia

Viikonloppuna puuhasteltiin lasten kanssa ulkona oikein urakalla. Voi ku se onki mukavaa, ku sattuu olleen vielä oikein kiva keli. meillä oli kakarana aina tapana kaivella lumipenkkoihin onkaloita, niin kuin varmaan kaikki penskat on jossain vaiheessa puuhailleet. Noh, aikuset tietysti innostui nytkin, kun vanhoja muisteltiin ja alettiin mejän vanhenpien ja papan voimin kaivelemaan luolastoa. Saatiinki hieno luola kolmella oviaukolla, mitkä sitten yhdistyi toisiinsa.


Yksi suuaukoista ja Pekan rekka, lumenkuskausta varten.
Meidän ylläriksi Luontoäiti oli tehnyt tepposiaan yön aikana. Kaipa hänkin piti meidän tekeleitä niin hienoina, että päätti niitä vielä koristella lisää.

Kuuraveistoksia ja Onnin häntä =)



Luolan kattoon oli ilmestynyt kuurahiutaleista muodostuneita nauhoja. Todella kauniita ja hentosia! Ne siinnä heiluivat ilmavirran mukana, kun Onni juoksenteli niiden alta. Mulla tuli todella kiire ottaa kuvia, ennen kun ne tipahtavat kokonaan. Liekkö niitä oikein näistä kuvista näkee, mutta kauniita ne oli todellakin!

Kuuranauha



Onni tietysti huomasi, että jotain jännää täällä täytyy olla ja innostu etsiin minua kiinostavaa kohdetta vimmatusti. Yritin huomaamatta räpsiä kuvia, ettei otus tulis työntämään partaansa koristuksiin. Just, ko olin saanu räpsittyä kuvia, bongasi partanaamaki kohteet. Kyllä nuo koirulit on vaan aika fiksuja hoksaamaan. Suit sait, ja parempiin suihin katosi kuuranauhat ja ilmeisesti hyvää oli, hi hi!



Parta ja kuuranauhakoristelu =)
Sellanen luonnon ihmettely oli se aamu. Saikohan muuten kukaan kuvia niistä kauniista revontulista, mitkä täällä jylläsi toissailtana?

tiistai 24. tammikuuta 2012

Huopalapikkaat

Voihan ihanuus, mitä taas löytyikään netin syövereistä!!!

Kuva täältä.

Siis sairaan makeet huopalapikkaat! Mie niiiiiin rakastan huopikkaita, joilla olen kävelly jo monta talvea peräkkäin ja rakastan myös yli kaiken lapikkaita, mitkä toimii rospuuttokeleillä. Ja nyt nämä kaksi minun lempi kenkää on yhdistetty! Uuh, ja mitkä värivalikoimat! Tällaset olis pakko saada. Ainoa miinus on hinta, mikä on vähintäänkin suolanen. Nimittäin lopposet saa itselleen 225 eurolla. Kenkiä voi ostaa ainakin Virkkuukoukkusen verkkokaupasta. Sivuilla oli mielestäni liian vähän tietoa kenkien valmistuksesta tai valmistajasta. Hyvä tieto oli kuitenki, että ne tehdään Suomessa, joten kotimaista tuotantoa kuitenki. Se, tehdäänkö lopposet käsin vai koneellisesti, ei sivusto kerro. Mie en ainakaan ole missään muulla näihin kenkiin törmänny. Oottako te?

Kuva täältä.
Mutta hei, jos jollain on ylimääräistä pätäkkää, niin kannattaa tutustua kyseisiin kenkiin. Pohjaki näyttäis olevan aika paksu, joten voisi olettaa kenkien olevan lämpimät. Laittakaa ihmeessä sitten kuva mulle tulemaan kengistä käytössä, niin saan oikein urakalla kärvistellä harmituksessa, heh heh!

maanantai 23. tammikuuta 2012

Oulun fiiliksiä

Viime keskiviikkona pyörähdettiin Hannamarin kanssa Oulussa. Meillä oli tarkoitus piipahtaa vaikka missä mielenkiintoisessa paikassa, vaan aika parka loppui kesken. Seuraavalla kerralla 8.2 aiomme lähteä jo ennen kukonlaulua ajeleen, jotta keretään tutustuun mm. Oulun luomutarjontaan paremmin.

Uusia tuttavuuksia tällä kertaa oli kuitenkin Puistola- ravintola, jossa meillä oli eräs tapaaminen, mistä kuulette varmaan myöhemmin. Puistolassa oli eräs iloinen yllätys, nimittäin sieltä löytyi kylmätiskistä tilalla tehtyjä jäätelöitä!!! Harmi, etten millään muista tilan nimeä, missä jädet oli valmistettu, jos joku tietää niin vinkatkoon kommenttiosioon. Yksi syy minkä takia niin kovin innostuin jädeistä oli se, että valikoimasta löytyi kuusenkerkkäjäätelö. Pakkohan sitä oli maistaa!

Kuusenkerkkäjäätelöä!
 Jäde oli ihan ok, mutta olisin mieluusti kaivannu enemmän kuusenkerkän makua. Jos oikein käytti mielikuvitusta, niin ehkä sieltä jotain siihen viittaavaa makua löytyi. Sen sijaan Hannamarin ostama lakritsiversio oli lähes täydellistä. Tykkäsin paikasta myös sen takia, että siellä sai tummaa kahvia! Kun on tottunut juomaan tummapaahtoista, niin "huoltsikka henkinen lirukahvi" puistattaa varmasti koko kroppaa. Yäk! Olin siis todella onnellinen, kun sain todella hyvää kahvia. Lisäksi paikasta sai appelsiineista puristettua mehua. Mehu puristetaan silmiesi edessä, joten taatusti tuoretta ja mmmm.... niin hyvää.

Tumma kahvi, appelsiinimehu ja kuusenkerkkäjäde.
 Siinnä sitä sitten fiilisteltiin Hanskin kanssa ja suunniteltiin illan ohjelman järjestystä.


Illalla meillä oli Heivaa ylimääräiset kemikaalit- luentosarjan ensimmäinen osio Puhdas iho, missä puhuimme luonnonkosmetiikasta, normikosmetiikasta ja siitä, että miksi ensimmäiseksi mainuttu on parempi. Porukka Oulussa oli kyllä todella ihanaa, lämminhenkistä ja vuorovaikutteista. Tykkäsin kovasti, että saimme hyviä keskusteluja aikaan ja luento ei mennyt pelkästään meidän äänen kuunteluksi. Kaikkein antoisinta on keskustelu ja se, että ihmiset kuulee myös toisten kokemuksia. Varsinkin erheistä ja harhaluuloista on hyvä keskustella ja on hienoa, että ihmiset kertovat avoimesti niistä. Kyllä mekin tuomme esiin omia "mokiamme", koska ei mekään mitään ekojeesuksia tosiaankaan olla. Rento asenne kaikkeen, on minun mielestä se oikea juttu ja vähitellen voidaan oikean tiedon kautta muuttaa elämäämme fiksumpaan suuntaan. Ihana ilta, sanon minä!


Hanski taiteili ihanan auringon ja kuun raakasuklaasta, mitä tuotiin mukanamme luentolaisten iloksi. Saatiin hieman suuta makeaksi ja jaksoimme hyvin koko illan. Nam, oli hyvää!


Seuraava luento Ihosi ruoka, on siis 8.2 ja paikkoja on vielä vapaana. Tulehan mukaan, vaikket olisikaan ensimmäisellä luennolla ollutkaan. Voin taata, että kakkosessa tietoa ja asiaa tulee oikein tuutin täydeltä, mutta tietysti hyvällä ja hauskalla meiningillä.

ps. En jostain syystä taaskaan pääse vastaileen teidän kommentteihinne, joten koittakaa maltaa. Vastailen heti, kun bloggeri (mokoma) sen taas sallii.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Kääpiösnautserin elämää

Jotku ehkä tietää, että meillä asuu kääpiösnautseri nimeltä Onni. Onni on minun oma yrttikoira ja taas se on tullut todistettua, että rakas ystäväni on omaksunut tämän roolin vähän liiankin täydellisesti. Kerron myöhemmin, että miksi näin sanon.

Kun on syntynyt partasuuksi, niin siihen kuuluu eräs ristuaali, mikä toimitetaan pari kertaa vuodessa. Pari kertaa vuodessa. SIIS PARI KERTAA VUODESSA! Käppänöiden omistajat jo arvaakin, eli puhun nyt karvan alas otosta. Suomeksi trimmauksesta, missä vedetään koko karva alas paitsi tietysti kultaakin arvokkaampi parta ja muut tehostekarvat mm. jaloissa, rinnassa ja otsatukka. Eli siis noin pari kertaa vuodessa. Ei siis lähemmäs kerran vuodessa mikä meillä oli tilanne!!! Onnin karva oli otettu alas viimeksi juhannusnäyttelyitä varten, eli about 9-10kk sitten. Varmaankin se, että facebookissa eräs ystävä veikkasi Onnin paran olevan rotua Jakkihärkä, kuvaa aika hyvin meidän epätoivoista tilannetta! Katastrofaalinen lähtötilanne tänään oli siis seuraava...

Onni ennen trimmiä.

Ja 3,5 tuntia myöhemmin oli tilanne seuraava...

Onni trimmin jälkeen.
Eli kiharakarvaisen Jakkihärän uumenista paljastuikin puhdasrotuinen kääpiösnautseri!!! Ei meinaa uskoa samaksi koiraksi kun kuvia katsoo. Tästä suuuuuuri kiitos meidän pelastajallemme Marjaanalle, joka teki ison työn tämän komean snautserin maineen pelastamiseksi. Ja mikä komea nuori uros sieltä paljastuikaan. Varokaa vain kulmakunnan nartut, nimittäin sydänten murskaaja on vapautettu karvaisesta vankilastaan!

"Hei, mikä ihana partajumala!"
Tällaista mm. on kääpiösnautserin elämä. Seuraavalla kerralla kun pidätte sitä hennaa päässänne pari kolme tuntia ja tuskasteletta, niin miettikääpä sitä, että joutuisitte seisomaan asennossa koko sen ajan. Aina ei ole helppoa olla käppänäkään.

Niin ja lupasin kertoa sen, miksi Onni on omaksunu minun viherpiipertäjän ominaisuudet. Onnin pohjavilla oli sakeampaa kuin Amatsonin viidakko (joo tiedän, laiska omistaja) ja oli kätkeny siihen heinän siemeniä jollain hiirenhakureissulla (heinäaitassa). Tai sitten Onniliini oli kekkassu todella kätevän keinon auttaa nurmikon kylvössä ensi kesänä. Pikku ravistelu, niin nurtsi on kylvetty! Oma pieni yrttinsiemenkoiruliinini <3 <3 <3

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Nokka kohti Oulua

Ja sehän on semmonen asia, että huomen aamulla suunnataan Hannamarin kans Ouluun päin ja homman nimenä on Heivaa ylimääräiset kemikaalit- luentosarjan 1. osa!

Muutama peruutus on tullu, joten jos olet niin sanotusti huudeilla, niin tuuhan meitä kuuntelemaan. Mulla on sellanen kutina, että taitaa olla aika mahtis ilta tulossa! Tervetuloa sieki!!!

Luento pidetään Oulu-Opistolla osoitteessa Suvantokatu 1, luokassa 10. Luento alkaa klo 17 ja kestää noin klo 20, riippuen siitä kuinka innostutaan rupatteleen =)

tiistai 17. tammikuuta 2012

Takkatulen lämpöä

Meidän viime "kevään" remontti emotilalla, piti olla ohi kesäkuun alussa, mutta kuinkas kävikään. Viimeisiä listoja vedeltiin kattoihin ja lattioihin ennen joulua! Jokin aika sitten näytti vielä tältä...

Pölyinen pölynimuri.


Katon pahvilevyjen alta (mitkä oli silloin muotia ja laitettiin joka kattoon) paljastu papan ite höyläämät hienot lankut, jotka sitten päätettiin maalata. Onhan se nyt tuhat kertaa hienompaa kattella puukattoa, kun jotain kynystä pahvia, eikös.

Tässä oli leivinuuni...

Yksi asia mikä venytti remonttia, oli leivinuunin purkaminen, mikä ei kuulunu alkuperäisiin suunnitelmiin. Nyt näin jälkikäteen voin sanoa, että kyllä kannatti! Meillä on nyt niiiiiiin ihana leivin uuni, ettei monella olekkaan. Ollaan myös aina äidin kanssa haaveiltu ketiöön vanhaa puuhellaa. Siis semmosta, missä voi pidellä kynsitulia ja köllötellä samalla aamukaffella keittiön penkkisängyllä (vai miksihän niitä kututaan). Noh, onneksi meidän muurari Matilla ei ole peukalo keskellä kämmentä, niin sellainenhan sitten keittiöönki muurattiin. Voin sanoa, että öljylaskussa taatusti säästetään tänä talvena.

Ihana pikkunen keittiönhella =)
 Hellaan saattaa tulla tai saattaa olla tulematta, vielä pinnoite. Katsotaan mihin se silmä sitten mieltyy. Kiinnittäkää huomiota myös lattiaan, joka on keittiössä aivan musta. Ja lankku lattia, tottakai! Sen verran puulattia miellyttää, että eiköhän sitä joudu remontoimaan tuota lopputaloaki tässä vuosien varrella. Vanhat omikotitalot on siinnä mielessä aika projekteja, että kun yhden nurkan saat valmiiksi, niin toisesta saat jatkaa. Ja kun viimeinenki nurkka on käyty läpi, niin saat aloittaa uuden kierroksen. Noh, eipähän ainakaan tekeminen lopu kesken.


Hellan päällä on hyvä kuivattaa leivänkannikoita lampaille. Tarkotus oli viimekesänä niitä jo hommata rouskutteleen ympäristöä kuntoon, mutta kukaan ei kerennyt tekemään lammashakaa remontin keskeltä. Jospas sitä sitten seuraavana kesänä sais haalittua sen haaveissa olleen eläintarhan. Kattila on muuten vanha (ties mistä tullu) ja siinnä on aina kuumaa vettä varalta, jos johonki tarvetta tulee.

Uusi leivinuuni.
Uudessa uunissa paistuu ihan super hyvät rieskat. Mummo ja Iina leipo kampanisuja jotka kylläki paloi pohjasta. Leivinuunin käyttö vaatii opettelua ja oman uuninsa tuntemista. Taitolaji sanon minä.

Mutta kyllä nyt passaa ja emotilallaki on taas lämpöisät oltavat!

maanantai 16. tammikuuta 2012

Riisi

Tässäpä on pari kuvaa siitä, että miten se riisi siellä Kiinassa kuivataan ja pakataan.

Riisin kuivausta
 Kuten näkyy. Riisiä kuivataan siellä maantiellä! Mitenkähän olis, kun lämpötilat ja auringon paiste on parhaillaan paahtavan lämmintä, ei taatusti tuosta tien pinnasta tartu riisiin mitään. Eihän?! 

No entäpä sitten pakkaaminen ja kuljetus? Ei sekään tälleen Suomalaisen näkökulmasta menis ainakaan meidän Eviralle läpi, vai?

"Lakastaan riisi kasaan ja heitetään kuorma-autoon..."
Nämä valokuvat on isoveljen vaimon Susannan ottamia, kun hän oli kävelyllä (jep, sitä samaa katua pitkin) äitinsä kanssa. Äiti oli tokaissu, että "nyt ymmärrän miksi Kiinalaiset syö AINOASTAAN kuorittua riisiä". Eihän kukaan Kiinalainen halua syödä riisiä kuorineen, kun tietää miten sitä on käsitelty. Ainakin osa "ravasta" poistuu, kun kuorikin poistetaan. Eli miettisin vielä sitä "terveellistä" tummaariisiä.

Eli ei muuta kuin Suomalainen ohrahelmi käyttöön!!! Paras riisin korvike ja vielä kotimainen.

torstai 12. tammikuuta 2012

Eko valtaa konttoritarvikkeet

Voi kuinka olinkaan ilahtunu, ku kävin eilen Suomalaisessa Kirjakaupassa hakemassa uutta ajopäiväkirjaa. Paikassa oli tietysti alennusmyynnit, niin kuin jokapaikassa tällä hetkellä on. Suuri ihmetys kuitenkin oli, että kaupan oli vallannu EKOLOGISET KONTTORITARVIKKEET!

 Kaupasta löytyi mappeja, lehtikoteloita, muistivihkoja jne... kierrätysmateriaaleista! Tällainen suuntaus on ehdottomasti hyvä, koska jätevuoret tällä pallolla vain paisuu paisumistaan. Kulutustapamme on nykypäivänä ihan uskomatonta ja roskaa syntyy ihan käsittämättömiä määriä. Se, että oppisimme hyödyntämään papereita, muoveja ja muita materiaaleja uusiokäyttöön mahdollisimman tehokkaasti on välttämätöntä. Vaikka tuotteen materiaaleista olisi edes osa kierrätettyä, niin on se jo hyvä asia. Onneksi tämä suuntaus on yleistymään päin ja se näkyy jo aika mukavasti monessa arjen asiassa. Omilla valinnoillaan voi hyvin vaikuttaa tällaisiin asioihin ja minun mielestä kaikkien pitäisi miettiä omia kulutustottumuksia ja sitä, että miten omaa roskakuormitusta voisi vähentää.



100% kierrätettyä!

Aivan ihana hiirimatto =)


Itselleni tarttui matkaan yläkuvassa näkyvä muistivihko, jossa on kynä mukana. Aivan ihana, eikö? Jos vaikka nyt ei enään Hannamarin tarvitsisi heittää mulle paperia, aina kun pidetään palaveria jostakin, heh heh! Yritän mahdollisimman paljon suosia konttoritarvikkeissakin näitä kierrätettyjä materiaaleja, aina kun se vaan on mahdollista. Meillä on myös käytössä varmaanki "tuhat vuotta vanhoja" mappeja, äitini yrittäjä ajoilta. Sitä mukaa kun kirjanpito käy vanhaksi, niin mapit saa lähteä uudelle kierrokselle. Myös paljon muuta konttoritavaraa kierrätetään, joten aika vähän uusia tarvitsee enään ostaa.

Yksi tapa miten hyödynnän kierrätystä omassa työssä, on pakettienpostituslaatikot. Käytän kaikkia vanhoja laatikoita, mistä niitä ikinä aina mukaan saankin. Eilenkin lähti 10 kpl pihkavoidetta idätyspurkin laatikossa, minkä ostin joskus viime keväänä. Minusta on järjetöntä, että ostaisin erikseen laatikoita, kun niitä pursuaa joka paikasta muutenkin. Tässä yksi kerta nappasin kampaajareissulta ison pinon laatikoita, kun heille oli tullut tukkukuorma, jota he purkivat parhaillaan. Tytöt oli kovin riemuissaan, kun säästyivät roskien vienti reissulta. Jos paketit pakkaa paperisella ekoteipillä, niin L´Orealin "hienot" logotkin saa hyvin peitettyä. Tällaisiin pieniin, mutta suuriin asioihin yritän itse kiinnittää huomiota kaikessa mitä teen, niin työssä kun arjessakin.

Niin ja kun kyselin Suomalaisessa tästä ekologisesta tarjonnasta, niin myyjä vastasi että valikoimaa lisätään koko ajan. Se miksi näin on, johtuu puhtaasti kysynnästä ja asiakkaiden vaatimuksesta. HYVÄ ME! Jatketaan samaa rataa tiedostavina kuluttajina! ( Jes, mikä maailmanparannus bloggaus, hi hi!)

maanantai 9. tammikuuta 2012

Paras joululahja ikinä!

No niin, nyt sen sitten kerron, että mitä sain joululahjaksi!

Nimittäin lentoliput Kiinaan!!!



Edellisessä Kiina postauksessa, kerroin sikäläisestä kulttuurista, missä on tapana antaa omasta hyvinvoinnista heikommille. Noh, rakas veljeni perheineen on näemmä omaksunu tämän puolen Kiinalaisessa kulttuurissa, kun minulle tällaisen jymy lahjan löi tiskiin! Olen ollu menossa Kiinaan jo koko sen vuoden ajan, minkä veli perheineen on siellä asunu. Yrittäjällä kuitenki aina löytyy "parempia" rahanmenoja tai sitten muuten vaan on mahdotonta löytää oikeaa ajanrakoa. Nyt kuitenkin ajankohta päätettiin puolestani ja helppoa oli kuulema ollu. Susanna (veljen vaimo) oli ottanu kalenterin käteen ja lyöny sormen kohtaan tyyliin " Katja vois olla meillä täääästä--- tähän!". Ei se sen hankalampaa ollukkaan!

Jos muistatte, vuosi sitten kirjotin, kun veikka muutti Kiinaan. Lisäsin silloin jo tunnisteisiin osion Kiinasta. Asennoiduin heti, että sinne pitää päästä. Eihän tässä menny kuin 1,5vuotta, että unelma toteutuu, mutta pääasia että toteutuu. Reissuun lähtö on huhtikuun lopulla ja 2,5 viikkoa on aikaa katsastella Kiinan maata ja sen tapoja. Saimme asiat ja lapsenvahti hommelit järkättyä vielä siihen malliin, että Jannekin pääsee mukaan matkaan (en muuten ikinä ole ollut niin kauaa lapsista erossa, huiks!). Olen varma, että mielenkiintoisia bloggauksien aiheitakin sieltä löytyy pilvin pimein. Haaveilla ja toiveilla on tapana toteutua, kun niihin tarpeeksi jaksaa uskoa!

Saatan siis hörsytä hieman jo etukäteen tästä reissusta, mutta koittakaa jaksaa. Kiina on mielenkiintoinen maa ja kulttuurierot ja tavat toimia herättää aika paljon ajatuksia. On hyvä peilailla välillä omaa olemista ja elämistä esimerkiksi johonki toiseen kulttuuriin. Näin oppii näkemään oman tilansakkin paremmin, kenties ottamaan hieman opiksi tai kokemaan ahaa-elämyksiä siitä, miten asioita ei ainakaan kannattaisi hoitaa. Matkustaminen avartaa, on sanonta mikä pitää paikkansa! Eikä matkojen tarvitse todellakaan aina suuntautua kaukomaihin tai edes ulkomaille. Olenkin itse ajatellut painottaa tulevaa vuotta 2012 siihen, että katselen oman alueeni ulkopuolelle. Kömmin ulos kolostani ja suuntaudun enemmän ulos päin. Tiedän sen sisältävän konkreettisia matkoja, mutta myös muunlaisia matkoja, muutoksia elämässä ja työssä.

Tervetuloa vuosi 2012 ja Kiinan maan reissu!!!

ps. Tähän loppuun vielä pientä perspektiiviä antava fakta Kiinan väkiluvusta. Kiinan naisarmeija on väkiluvultaan isompi kuin Pohjois Amerikan väkiluku! Miettikääpäs sitä =)

lauantai 7. tammikuuta 2012

Muikee Baby!

Meikällä on uudet linssit!!!


Ok, kuva ei ole kovin mairitteleva, mutta mie tykkään uusista linsseistä ainaki yhdestä syystä. Koska ne ovat niin muhkeat, niin ei meikkiä alla välttämättä tarvita. Tässäki ihan naturallina mennään (tukkaki tosi hyvin pipon jäljiltä). Käytän arjessa aika vähän laseja. Tai siis en ollenkaan, jos en lähe autolla liikenteeseen tai muuten tarvi näkökykyä kauemmas. Kerran unohdin lasit kotiin kun oltiin menossa leffaan ja meinasin lähteä asian huomattua itsekkin samaan osotteeseen. Sen verran kuitenki kaukonäkö on heikko.

Löysin sattumalta vanhan laukun pohjalta yhdet lasit, jotka teetin monia vuosia sitten. Niistä tuli aina päänsärkyä ja koska käytin silloin vielä vähemmän laseja kun nykyään, niin ymmärsin päänsäryn johtuvan laseista vasta noin vuoden päästä. Siinnä vaiheessa reklamaation teko oli aika mahdotonta. Mulla tuli sitten mieleen, että olen nähny sellasia silmälasilahjotuksia, missä käytetyt lasit toimitetaan kehitysmaihin. Sellaiseen ajattelin vanhat kakkulani viedä. Ne kun ovat lähes uuden veroiset. Elikkäs nyt tutkimaan, mistä täällä Rollossa sellaisia voi löytää... Vinkkejä?

Noita kuvan Mauno Koivisto laseja edeltävät kakkulat ajattelin vielä hyödyntää. Vaihdan niihin linssit, niin eiköhän ne vielä käyttökelpoiset ole. Pidän niistä edelleen, vaikka ne onkin ihan erin tyyliset kun uudet "Manuni".

perjantai 6. tammikuuta 2012

Kiinalaisia herkkuja...ko?!

Oltiin uuden vuoden vaihteessa vanhan köörin kanssa laskettelureissulla. Välillä sitä vaan pitää jättää arki taakse ja lähteä aikusten kesken reissuun, höpötellä ja rupatella. Sattupas siellä myös hassusti, että eräs porukkamme pariskunnista tempasi super yllärit ja mennä tupsautti naimisiin, uuden vuoden aattona. Itseasiassa tämä ylläri oli kyllä minun ja Jannen tiedossa, mutta muille se tuli ihan puun takaa.



Meillä on ollu vakkari poppoo kasassa jo about miljoona vuotta. Suurin osa porukasta on meitä serkuksia, eli me ollaan tunnettu toisemme iän kaiken. Osa on sitten sukuun höynättyjä ja mukaan mahtuu muutama "adoptiosukulainenki". Kaikkea ollaan yhdessä koettu ja paljon on varmasti vielä kokemista tulevaisuudessakin. Tällä laskettelu/naimisiinmeno reissulla saimme kuitenkin taatusti yhden mieleenpainuvimmista kokemuksista. Kiitokset kuuluu rakkaalle veljelleni ja hänen vaimolleen, jotka ovat asuneet jo vuoden verran Kiinan maalla.

Nimittäin eräänä aamuna (valvotun yön jälkeen) pariskunta alkoi kattamaan aamiaispöytää. Ja minkälaista pöytää! Huh huh...

Savustettua ja maustettua ankankieltä.

Jotain juomaa, mikä näytti ja maistui limaiselta ja klönttiseltä sammakonkudulta...hunajalla maustettuna (jep, minä maistoin tätä!).

Öö...jotain maustettua ja kuivattua lihaa...

Nämä lienevät kaikkein rennoimmasta päästä. Hedelmä jellyjä.

Aamiais makkaraa, jolla kuvasta päätellen on jotain suuta raikastavia ominaisuuksia. Harmi, etten ymmärtäny sisällysluetteloa.

Kuivattuja kalanruotoja.
Nämä oli ehkä sieltä kevyemmästä päästä. Tähän arsenaaliin kuului tietysti myös kanan kaulat, jotka oli yksittäin pakattu pikku pussukoihinsa samalla tapaan kuin ankan kielet. Sitten sitä hardgore osastoa, jolloin kovempivatsaisellakin meinasi pokka pettää...


Tuhatvuotinen muna  song hua dan (松花蛋) . Tämä on ihan normi ruokaa Kiinalaisessa kulttuurissa ja sitä löytyy lähes jokaisesta ravintolasta. Jos joku ei tiedä miten tämä herkku valmistetaan, niin voin hieman valottaa asiaa.
Tuhatvuotinen muna ei suinkaan ole tuhatta vuotta vanha, niin kuin nimi antais olettaa. Se on kuitenkin vähintään 40 päivää "haudutettu" perinteisin Kiinalaisin keinoin. Ennen nykyaikaisia kylmälaitteita on kanan- ja ankanmunille pitänyt keksiä keino saada ne säilymään. Fiksut ja kekseliäät Kiinalaiset tietysti ei jää neuvottomiksi vaan he keksivät haudata munat savesta, kasveista ja oljista tehtyyn massaan, johon lisättiin vielä hevosen virtsaa päälle. Näin munat "marinoituivat" ja muuttuivat sisältään kovaksi ja mustaksi. Se sai munat hyvin säilymään myös lämpimissä olosuhteissa.Tämä yleinen herkku Kiinasta, matkusti myös veljeni mukana meidän maistettavaksi. Vasta googlaus tätä bloggausta varten kertoi, että nykyään munien hauduttamiseen käytetään yleisemmin lipeää hevosen virtsan tilalta. Noh, mielenkiintoiselle (rikkimäiselle) muna tuoksahti sen verran, että minulla tämä jäi kyllä maistamatta. Googlaus myös paljasti munien olevan todella emäksisiä, jopa 9-12 ph arvoltaan. Oiskohan tässä kuitenki jälleen yksi syy Kiinalaisten hyvään terveyteen. Ei ainakaan nimittäin voi haukkua liian happamaksi ruuaksi.

Tuhatvuotinen muna kuorittuna.
Lisää uskomattomia herkkuja tulee tässä...

Kanan "koipi"!

Nätisti paketissa...

...eri tavoin maustettuna. Huom! vieressä tuhatvuotisia munia.
Kanan koivet oli lähinnä kanan jalkoja. Näitä jalkoja ei oltu ollenkaan kypsennetty, vaan ne oli pelkästään marinoitu monin eri tavoin. Minä rohkeana maistoin vaaleaa koipea. Se maistui ja tuoksui ihan jasmiiniriisille, ei pahaa ollenkaan... jos ei oteta lukuun sitä koostumusta, miltä kanan jalan raaka nahka tuntuu purtaessa. Kiinassa nämä on ihan yleisiä välipaloja, mitä myydään kadulla pikku "snägäreissä". Niistä syödään nahat, rustot ja kaikki mikä ei ole liian kovaa purtavaksi. Jälleen kerran täytyy sanoa, että ymmärrän taas Kiinalaisten terveyden taustan. Äitini on myös aina sanonut, että jos on nivelissä vikaa, niin pitäisi syödä kanan niveliä ja rustoja. Jes, näitä siis nivelvikaisille!

Rohkea Toni (herra sulhanen) maistamassa koipea!
Huomioin myös erään asian näissä Kiinalaisissa snäckseissä, nimittäin lähes kaikki oli yksittäispakattuja. Jopa kanan kaulat (joita myös muuten maistoin) oli pienissä pussukoissa, vaikka "herkku" itsessään ei edes ole kovinkaan suuri. Mietittiin siinnä yhdessä, että jos nämä on Kiinalaisten "normi pikaruokaa", niin kuinka valtava määrä sillä väkiluvulla syntyy jätettä! Kyllä siinnä Mäkkärit ja Heset jää vielä ihan kakkoseksi roskavuorten synnyttämisessä. Kiinassa ei tällaisia asioita kuulema ajatella ollenkaan. On puolestaan todella "siistiä", että ruoka voidaan pakata näin hienosti.


Ympäristöongelmat ei varmastikkaan ole ainoita asioita, minkä kanssa Kiinassa tullaan tulevaisuudessa taistelemaan. Nimittäin yksi suuri ongelma liityy länsimaalaistumiseen ja elintason nousuun. Kiinassa on ollut yhden lapsen politiikka jo vuodesta 1979. Voi kuvitella, että Kiinalaisille lapsi on kaikki kaikessa ja sen eteen tehdään lähes mitä vain. Kiinan elintaso on noussut lähiaikoina ja se on johtanut uuteen ongelmaan, nimittäin lasten ylilihavuuteen. Länsimaiset herkut on yltänyt Kiinaan asti ja valloittanut myös Kiinalaisten lasten makuhermot. Kiinan kulttuuriin kuuluu, että jos jolla kulla menee hyvin, on tapojen mukaista jakaa omaa hyvinvointiaan myös muille. Esimerkiksi, isoveljen perheellä on kodinhoitaja ayi, koska kaikkien vähänkään paremmin tienaavien oletetaan sellaisen hankkivan. Muussa tapauksessa olet liian itsekäs, kun et jaa hyvinvointiasi heikommin toimeentuleville. Ei mikään huono ajatusmalli, näin periaatteessa.

Tähän ajatusmaailmaan pohjautuu myös Kiinalaisten lasten lihominen. Vanhemmat antavat lastensa syödä kaiket päivät herkkuja, vain koska heillä on siihen nykyään varaa. He eivät ole omassa lapsuudessaan saaneet tällaisia asioita, joten olisi todella kylmä vanhempi, joka kieltäisi ne omalta lapseltaan... varsinki kun siihen on varaa!
Veli kertoi myös, että eräällä Länsimaisella perheellä oli tullut jopa riitaa oman ayinsa kanssa, koska hän ei ollut ymmärtänyt sitä, ettei heidän lapsensa saa syödä pelkkiä herkkuja kaiken päivää. Tilanne oli mennyt niin pitkälle, että Ayi oli salaa pihalla syöttänyt herkkuja lapsille. Tästä kun hän jäi kiinni, sai vanhemmat syytökset niskaansa siitä, että kuinka he voivat olla kylmiä ja välinpitämättömiä vanhempia kieltäessään herkut lapsilta. Noh, tämä työsuhde ei yllättäen kestänyt enää kovinkaan kauaa.

Terveyshaittoja Kiinalaiset eivät valitettavasti vielä näe ollenkaan. Surullista, vai mitä!


Lupasin kertoa teille myös elämäni parhaasta joululahjasta! Se liittyy jollain tapaa Kiinaan, mutta siitä lisää myöhemmin...hih hih!

ps. jos olet kiinnostunut lukemaan todella herskyvällä ja rehellisellä tyylillä kirjoitettua blogia Kiinassa asumisesta, niin kannattaa tsekata Susannan ja Jannen bloki Keskinarkaukset Kiinassa. Nykyään päivityksiä tulee harvemmin, mutta varsinkin alkuajoista ihmetyksiä herättäneitä, kulttuurishokkeja sisältäviä kirjotuksia ei voi lukea nauramatta.