Flunssa päivitys ja mietteitä luonnontuotealasta

Huh, viikonloppu hurahti Pöykkölän myyjäisten merkeissä ja täytyy riemuita, että hengissä selvittiin! Ääni lähti jo lauantaina ensimmäisen 10 min aikana. Kurkkuosastoa ei tietysti auttanut ollenkaan se fakta, että myyjäiset pidettiin kasvihuoneissa, missä oli läpikulku ovista koko ajan. Vedolta ei siis voinut välttyä. Muutamaa hengen salpaavaa yskäkohtausta lukuunottamatta (jolloin ei pystynyt puhumaan ja vesi virtasi silmistä solkenaan. Mahdoin olla kaunista katseltavaa ;) ) selvisin suhteellisen hyvin ja asiakkaatkin sai puheestani selvää. Onneksi olo ei muutoin ollut kipeä, eli kuumetta tai muuta ei ole havaittu.

Olen lääkinnyt heti alusta lähtien kurkkuani väinönputki- ja ruusujuuritinktuuralla, niin kuin aikaisemmin kerroin. Myös väiskin juurta on tullut popsittua pitkin päivää. Olin ihan varma, että mulla on sama streptokokki bakteeri, kun mejän pikku Pekullakin. Oireetkin kun alkoi juuri samalla tavalla. Mutta kun hoitaja soitti nieluviljelytuloksia, niin yllättäen ne olivatkin puhtaat! Tietysti se oli suuri helpotus, mutta samalla jäin miettimään, että voisikos streptokokki kadota väinskin juurta ja väiskiviinaa kurlaamalla. Onnekseni viikonloppuna törmäsin Rainer Peltolaan (MTT:n vanhempi tutkija) ja häneltä asiaa kysyessä sain vahvistuksen siitä, että kyllä se mahdollista on. Tietysti paljon vaikuttaa se, kuinka pitkälle tauti on pääsyt leviämään, mutta faktaa on, että jos streptokokkibakteeria viljellään maljaviljelynä ja siihen laitetaan väinönputkenjuurta, niin streptokokkibakteeri kuolee. Harmi vaan, ettei poika suostu väinönjuurta popsimaan ja alkoholitinktuuraa ei viitsi kurkkuun vielä pienelle työntää. Iina kantaa koulussakin väiskipussukkaa mukana ja mutustelee juuren silloin tällöin, kun siltä tuntuu. Oiskohan siinnä syy, että hän on tältä herkästi tarttuvalta taudilta välttynyt *koputtaa puuta*.

Väinönputki

Viikonloppu oli äänen käheydestä huolimatta aivan ihana ja jälleen kerran kanssa ihmisten vuoksi. Voi että mie tykkään käydä tällaisissa tapahtumissa, kun ihmiset tulevat juttelemaan niin avoimesti asioista. Yksi asia kuitenkin kiinnitti huomioni, jota jäin jälkeenpäinkin miettimään. Nimittäin nuorten aikusten kiinnostus luonnontuotteisiin ja yrtteihin. Väitän tässä ja nyt, että aika tosiaankin on muuttumassa ja uudet arvot nostaa päätään. Se ei ole mitään harhakuvitelmaa tai pikainen muotivirtaus, että nuoret miehen juoksevat pitkin metsiä pakurikääpien ja villivihannesten perässä. Kyllä nuorissa on käynnissä jokin uusi muutoksen ja asenteen tuuli, mikä mielestäni on ja tulee olemaan pysyvää.

Pöykkölässä pyöri myös tämä kaveri, jakamassa tietoa luonnosta. Lapin 4H:n Entti. 

Olin ihan liekeissä (ja niin oli keskustelukumppanitkin) kun sain jutella näiden ihmisten kanssa yrteistä ja varsinkin juuri väinönputkesta tuli paljon asiaa. Liekkö syynä siihen juurikin tämä flunssakausi. Olen myös erittäin iloinen siitä, että nuoret kyselevät opiskelumahdollisuuksistaan luonnontuotealalle, koska se on heidän tulevaisuuden haaveissaan. Todella ihanaa, ettei alaa mielletä enään vain "mummojen puuhasteluksi" vaan tosiaan siinnä nähdään tulevaisuutta oikean uran luomiseen ja näinhän se onkin. Varsinkin meillä Lapissa, on todella mahtavat mahdollisuudet työuran luomiseen luonnontuotealan parissa, mutta valitettavasti silti alan opiskelupaikkoja ollaan ajamassa koko ajan alas. Lapissa painotus on kovasti matkailun puolelle, mutta kun meillä on niiiin paljon muutankin täällä kuin matkailu. Lisäksi luonnontuoteala monin tavoin tukee matkailuakin, kunhan vaan verkostot saadaan kunnolla toimimaan. Itse näen luonnontuotealan tulevaisuuden todella valoisana, enkä vähiten tämän viisaan, motivoituneen ja valistuneen nuoren väen vuoksi.

Uskon vahvasti, että Lappi nousee vielä luonnontuotteiden voimalla yhdeksi yrittäjien inovatiivisten tuotteiden aarreaitaksi! UGH! OLEN PUHUNUT!

Angiina streptokokki

Voihan duha ja drägä! Meillä on todettu angiinan hiipivän nurkissa. Kertahan se on ensimmäinenki. Olen niin monille hehkuttanu siitä, kuinka me ollaan oltu vuosikausia todella tervettä porukkaa. Ei mitään pikkusta nenänvalumista kummempaa. Niin nyt se sitten iski! Pekka parka on uhri nro 1 ja koska Janne tarvitsee töihin todistuksen poissaolosta, oli terveyskeskus käynti pakollinen. Samalla pojulta otettiin nieluviljely, mikä sitten paljasti tämän angiina streptokokin lymyävän raasu paran kitarisoissa. Antibioottikuurihan siitä sitten poitsulle tuli ja taitanee olla hänen elämänsä ensimmäinen. Ja voi sitä äidin syyllisyyden määrää, kun on poikaansa hoitanu niin huonosti, että angiina pääsee iskemään... niin tätähän se on se äidin elämä...

Vihainen lintu vartioi pientä sairastelijaa.

Pekka on äitin poika ja lapsi, joka haluaa alkukantaisesti olla koko ajan ns. iholla. Peku on suoraan sanottuna halinalle, pusupoika, ihkurakasrutistelija! Siitä voitaneen päätellä, ettei ole kovinkaan ihmeellistä, että minäkin olen altistunu pöpölle. Kovasti olen vetäny väinönputken juurta ihan juurena ja alkoholiuutoksena, kuten myös ruusujuurta, mutta yhden todella tuskasen yön jälkeen, olin valmis luovuttamaan ja laukoin lääkärin vastaanotolle. Ottivat sitten nieluviljelyn, minkä tulokset kuulen huomenna.

Mutta se, minkä takia halusin avautua teillekki tästä asiasta, on minua hoitaneen lääkärin asenne ja kommentit! Olen nyt pari kertaa joutunut käymään paikkakuntani terveyskeskuksessa (edellisestä kerrasta on valovuosi) ja kummallakin kerralla olen saanut hyvää ja iloista palvelua. Siis täh?!!! Hoitajat ja lääkärit ovat jutustelleen iloisina ja olleet AIDOSTI kiinnostuneita. Kaikkein paras oli tosiaan eilinen käyntini ja keskusteluni noin keski-ikäisen naislääkärin kanssa. Hän kun kysyi siinnä tutkiessaan, että miten olin lääkinnyt itseäni ja siihen sitten rehellisesti, että "väinönputkenjuurta olen pureskellu". Sain vastaukseksi aidolta kuulostavan " hienoa, sehän onkin todella hyvä apu!". Hieman jäin tätä kommenttia epäilevästi kuuntelemaan, kunnes lääkäri jatkoi; " ja toinen hyvä kasvihan on ruusujuuri. Todella tehokas flunssaan." Nyt olin ihan vakuuttunut siitä, ettei lääkäri pitänyt pelkästään keskustelua yllä, vaan oli oikeasti perehtynyt ainakin jonkin verran asiaan. Sen jälkeen kerroin käyttäneeni kumpaakin näistä kasveista myös alkoholiuutoksena kurkun desinfiontiin. Kommenttiini siitä, etten ollut ottanu särkylääkettä ollenkaan ja että se on se viimeinen vaihtoehto, kun ei pysty enää olemaan, lääkäri tokaisi;" niin eihän se särkylääke sitä sairautta hoida. Ainoastaan lievittää oireita". Poistuessani huoneesta, kehoitti lääkäri vielä jatkamaan väinönputki ja ruusujuurikuuria ja kyselevän vointia kahden päivän päästä nieluviljelytulosten kanssa.Olin sen verran tokkurassa flunssasta, että ymmärsin tämän tilanteen ainutlaatuisuuden vasta ajaessani pois terveyskeskuksesta. Harmikseni en edes muista lääkärin nimeä, mutta onneksi olemme huomenna taas juttusilla. Täytyynee kysellä lääkärin taustasta hieman enemmän...

 

Kuuran kukkia.

Onkohan mulla käyny tuuri näiden kahden TK- käynnin kanssa, vai onko TK oikeasti putsaamassa tylyä mainettaan? Oliskohan mahdollista, että lääkäreille, hoitajille ja vastaanotto henkilökunnalle (hekin vitsailivat kanssani) painotetaan nykyään asiakaspalvelua, vai mistä nyt on kyse? Kumassakin tapauksessa kyllä näki sen, että henkilöt olivat aidon kiinnostuneita minun sanomisiin ja mielipiteisiin. Onkohan lukijoissa yhtään alan ammattilaista, joka voisi valottaa hieman että mikä ihmeen positiivisuuspläjäys noihin terveyskeskuksen henkilökuntaan on iskeny?

Tämä on todella iloinen asia ja toivonmukaan leviävä käytäntö!

ps. mulla on nyt koe käynnissä ja voitelen keuhkoaluettani, selkää ja imusolmukkeita 8-Yrtin voiteella ja desinfioin vähintään 3 x päivässä kurkkuani väinönputki- ja ruusujuurialkoholiuutoksella. Katotaanpas tehoaako se tähän pöpöön! Tuloksista kerron myöhemmin...

Keskiviikon aktivismipläjäys!

Ajelin eilen illalla myöhään Oulusta kotiin ja sain jälleen todistaa mitä ihanimpia revuntulia leikkimässä taivaanrannassa. Laittaa muuten omaa haastettaan ajamiseen, kun yrittää samalla katsella taivaalla näkyvää luonnon valoshowta. Sitten aamulla herätessä oli rakas luontoäiti järjestänyt (varmaan ihan minua varten) uuden ihanan valonäytelmän, josta sain jopa rääpästyä muutamia kuvasiakin.

Mikäs siinnä koirien kanssa peuhatessa, kun on tällaiset maisemat ;)

Koin yhtäkkiä suunnatonta kiitollisuutta siitä, että saan asua meidän ihanassa, kauniissa ja puhtaassa Lapissa! Minusta jokainen vuodenaika on niin uskomatonta luonnon leikittelyä väreineen, äänineen ja tuoksuineen. Rakastan Lappia!

Kuin tilauksesta, törmäsin naamakirjassa alla olevaan videonpätkään, joka on niin kaunis mutta yhtä aikaa toi tipan linssiin. Video menee mielestäni hieman provosoinnin puolelle, mutta herättelee kummasti miettimään meidän pallon asianlaitaa. Välillä olo on vaan niin voimaton pienellä ihmisellä, kun lueskelee Talvivaaran uutisia tai tutkimuksia siitä, että on myöhäistä torjua aiheuttamaamme ilmastonmuutosta ja voimme vain vaikuttaa sen vakavuusasteeseen. Tieto lisää tuskaa, enkä sen enempää osaa nyt sanoiksi pukea ajatuksiani. Liekkö pieni aktivisti minussa olisi heräämässä ;) Toivon vaan, että tulevat sukupolvetkin saavat nauttia tästä puhtaan luonnon ihanuudesta...

Noora Ehnqvistin kurssi

Huh huh, mistähän sitä taas aloittais. Ihan mahti viikonloppu takana jälleen! Juttuna oli hevostelua Noora Ehnqvistin johdolla kolmen päivän ajan. Itse olin katseluoppilaana, kun omaa pollea ei tällä hetkellä ole (vielä ;) ) ja vaikka olisin saanut ystävältä hevosen "lainaksi", niin jotenkin ajatus tuntui vieraalta. Kurssi oli minun mielestä todella onnistunu, eikä vähiten siksi, että tunnuimme olevan jontenkin samalla aaltopituudella kurssilaisten ja opettajan kanssa. Viikonloppu oli lämminhenkinen ja avoin ilmapiiriltään. Ja voi niitä keskusteluja ja niiden aiheita... Kyllä on nimittäin maailmaa paranneltu!

En ala sen erikoisemmin selittelemään Nooran "metodeja" tai niin kuin Noora itse sanoi, ei sellaista oikeastaan olekkaan. Enemmän on ehkä kyse tunteesta, olemisesta ja läsnäolosta. Sen takia varmaankin tällaisia "hevosmiestaitoja" on hankalaa selittää kellekkään asiasta enempää tietävälle. Se vaan on koettava itse. Puhun nyt kuitenkin tässä kirjoituksessa luonnollisesta hevosmiestaidosta, kun en asialle mitään parempaakaan nimitystä kekkase.
Pidin kuitenkin Nooran kussista myös siinnä mielessä, että hän pureutui jokaisen hevosparin sen hetkisiin ongelmiin. Eli ei pelkästään menty picaderossa kaikkien kanssa ympyrää kontaktia luoden, vaan käsiteltiin ongelmakäyttäytymisiä, pelkoja tai muita hankalia asioita. Erittäin käytännönläheinen lähestymistapa minun mielestä. Uskon, että kaikki hevosparit sai juuri siihen omaan sen hetkiseen ongelmaan/haasteeseen hyviä eväitä ja apuja.



Olisko Nooran metodi tiukka tuijotus ;) "mitähän tuon päässä liikkuu?"



"oliskohan tuosta yhteistyöhön?"



"Se on se tunne!!!"



"Kyllä minä luotan ja rakastan!"

Huom, yllä olevan kuvasarjan "ajatuskuplat" muuten sopii kumman vaan päähän laitettaviksi. Kuinka moni ajatteli automaattisesti ajatusten olevan Nooran? Tarkkailkaapas hevosen ilmeitä ja verratkaa niitä Nooran ilmeisiin, hi hi... hassua =D

Hyvänä esimerkkinä oli eräs kurssiheppa, jolla oli kamala yksinjäämisen pelko karsinaan laitettaessa. Se näkyi maanisena häseltämisenä, kutomisena ja rynnimisenä karsinan ovea suljettaessa. Kutominen jatkui vielä oven sulkemisen jälkeenkin. Lauantaina omistaja teki hetken aikaa töitä karsinassa Nooran ohjeiden mukaan. Sunnuntaina kun omistaja laitoi hevosensa karsinaan, ei sitä olisi voinut samaksi hevoseksi uskoa. Jo tämä lauantai päivän pieni työskentely oli saanut uskomattomia tuloksia aikaan. Ja pelkästään oltiin vahvistettu hevosen positiivista suhtaumista karsinassa oloon ja oven kiinni laittamiseen. Todettiin, että ne jotka eivät "ajan puutteen vuoksi" pysty vaikuttamaan hevosensa häiriökäyttäytymiseen, voisi katsoa peiliin. Oikeat välineet ja tieto käsissään, monet "pikku ongelmat" eivät edes vaatisi ajallisesti paljoakaan. Ainoa ongelma on tietämättömyys ja väärät keinot.

Karsinakäyttäytymisen pohdintaa...

Nooran kurssi herätti minussa suoranaisen ajatuksen virran. Meillä oli niin mahtavia keskustelun aiheita, että olisin voinu jatkaa niitä vaikka kuinka monta päivää. Selvästi oma ajatusmaailma on samalla aaltopituudella Nooran ajatusmaailman kanssa. En tiedä osaanko edes kaikkia asioita pukea sanoiksi, tai liekkö siihen edes tarvettakaan.

Niin kuin moni ehkä tietääki, mulla on ollut ennen hevosia. Olin ehkä sellainen perus ratsastusopetuksen saanut kotiheppojen pitäjä. Koska olin aika nuori, menin sillä opilla mitä olin ratsastuksen opetuksen lomassa muualta oppinu. En sen koommin "ajatellu" omaa hevosteluani. Näin jälkeen päin katottuna olen tehnyt vaistomaisesti monia asioita oikein, mutta ah niin paljon päin honkia. Uskon kuitenkin, että meidän pollet olivat suht onnellisia jo senkin takia, että saivat elää suhteellisen luonnollista elämää isoissa maalaismaisemissa.Tunnistan paljon virheitä näin jälkikäteen, enkä tietenkään ole tehny niitä silloin vasiten vaan silkaa tietämättömyyttäni. Kun nyt aikuisempana olen ajautunu hevostelun pariin uudestaan on ollu huikea huomata, että kuinka oma tämän päivän elämisen tapa ja sen filosofiat yhdistyy ihan suoraan luonnollisen hevostelun filosofian kanssa. Ihan kuin kaikki vuosien aikana opettelemani ja oivaltamani asiat elämästä vaan sovelletaan hevosmaailmaan. Ei sen kummempaa. Vai kääntäiskö asian niin, että olen tietämättäni käyttänyt arkielämässäni luonnollisia hevosmiestaitoja, hih...



Ekaa kertaa maneesissa; "kukas komistus tuolla peilissä?"



"Vai olikohan se sittenkin peilin takana?..."

Koin näitä samoja tunteita jo Pietin kurssilla kesällä ja tämä tunne vain vahvistui tämän viikonlopun aikana. Kaikessa on kyse sinun omasta asenteestasi, tunteista ja kehonkielestä. Hevonen jos mikä, on eläimenä ihan mestari kertomaan sinusta itsestäsi. Se, että piilottaisit esim. vihan tai turhautumisen tunteen hevoselta on käytännössä mahdotonta, koska se näkyy sinun kehonkielessäsi. Sen takia sinun täytyy olla aidosti läsnä hevosen kanssa ja oikean tunnetilan kanssa...AINA! Hevonen kyllä huomaa, jos et ole tilanteen tasalla. Jos haluat juoksuttaessa hevosen raviin, mutta sinulta puutuu oikea energia, tuskin hevonen raviin lähtee. Sinun tulee itsekkin ajatella ravia ja "tuntea se kehossasi". Tai jos esimerkiksi itse pelkäät maaneesin katolta tippuvaa lunta, joka aiheuttaa hevosessasi pakoreaktion, niin totisesti hevosesikin sitä pelkää.
Sama tapahtumaketju on nähtävissä vaikka aamuisen päiväkotiinlähdön kanssa. On satanut lunta ja tie on liukas. Olen herännyt liian myöhään ja on kiire. Lapset on unisia ja hitaita. Hoputan ja olen ärtynyt. Pian huomaan, että mulla on käsissä kaksi kiukuttelevaa, pahantuulista lasta ja olemme auttamattomasti myöhässä. Vaatteidenpukeminen ei onnistu millään ja koko aamu on kaaosta. Kaikille jää paha mieli koko loppu päiväksi. Todennäköisesti olisimme pääseet suunnilleen ajoissa lähtemään, jos olisin vain malttanut oman mieleni. Tai kuulostaako tutulta nukkumaanlaitot, kun haluaisit edes tunnin pari omaa aikaa, mutta kersat vain kiekkuu yliväsyneinä. Hermot menee ja huudon kanssa sänkyyn, "pää tyynyyn!"... Paha mieli ja yleensä se helpostikkin nukahtava lapsi ei saakkaan unta vaan kiemurtelee monta tuntia. Yöllä heräät siihen, kun lapsi seisoo sängynvierellä, kun on nähnyt pahaa unta. Muutama tunti menee taas lepyttelyyn ja nukut loppuyön potkiva ja pyörivä lapsi kainalossa. Voisiko unettomuus ja pahat unet johtua sinun huonosta energiastasi illan aikana?

Lapsilta voit johonki pisteeseen jopa hieman peitellä ärtymystäsi, jos olet oikein taitava, mutta hevoselta et. Olin tälläkin kurssilla jälleen tipaa linssissä, kun taas ymmärsin kuinka herkkä eläin hevonen on. En yhtään ihmettele hevosen käytön lisääntymistä terapiahevosena. Kuinka esimerkiksi autistiset ihmiset saavatkin yhteyden hevoseen tavoilla, mitä me emme välttämättä edes ymmärrä. Kaunista ja herkkää...

Liekkö tästä ajatuksentulvasta saa päätä tai häntää kiinni, mutta jatkan silti vähän. Olen miettiny, että miksi ihmeessä luonnollinen hevostelu nostaa monen karvat pystyyn ja totaalisen seinän. Sitä moititaan monesti "hihhulihommiksi" ja hölynpölyksi. Tässä asiassa huomasin myös, että hommaa voi verrata suoraan luomu ja ekoelämäntapoihin normi elämässä. Sekihän jakaa tänäpäivänä paljon ihmisten mielipiteitä. Onko syynä sitten se, ettei haluta tunnustaa, että voisi itse tehdä joitakin asioita väärin? Kukapa sellaisesta ilahtuisi, kun saisi tietää syöttäneensä bisfenoli A:ta lapselleen joka päivä useiden vuosien ajan ja että aine todetaan syöpää aiheuttavaksi. Tai, että juurikin sinun hevosesi rasittava, ärsyttävä tai jopa vaarallinen paha tapa, on sinun oman käytöksesi aiheuttama. Tuskinpa kukaan ilahtuisi tällaisesta tiedosta! Mutta onko tämä sitten vastuun pakenemista? Katoaako möröt sängynalta, jos laitan silmät tiukasti kiinni ja vedän peiton korviin? Toivoisin jokaisen ihmisen olevan sen verran rohkea, että uskaltaisi katsoa mörköä silmiin vaikka vaarana onkin se, että mörkö onkin peili ja näet sieltä itsesi.

Puhuimme kurssilla, että on harmi kun tulee tällaista vastakkainasettelua. Meillä Suomessa ollaan jotenki takapajuisia siinnä suhteen, että jos kannatan jotain ajatusmaailmaa, niin muulle ei ole tilaa. Ei ole olemassa yhtä totuutta ja samaa päämäärää kohti voi kulkea monia eri polkuja. Jos joku haluaa kannattaa luomua, vaihtoehtohoitoja, luonnollista hevostelua tms. ei se tarkoita sitä, että koululääketiede tai perinteiset tavat olisi poissuljettuja. Ja tietysti toisin päin myös. Arvostakaamme siis jokaisen periaatteita ja poimikaamme niistä itselle sopivat parhaat palat. Kuitenki elämässä on lopulta kyse vain sinun hyvinvoinnistasi ja onnellisuudestasi.

Suosittelen lämpimästi Nooran kursseja. Vaarana on, että opit jotain itsestäsikin...

Tarkkaavaiset oppilaat =)

Yksinkertainen on monesti paras

Onko teillä ollu joskus vaikeuksia syötää lapsillenne salaatteja tai muuta terveellistä ruokaa? Kieltämättä itsekkin välillä raaputtelen ajatusnystyröitä, että miten saisin ipanoille tungettua vihreitä lautaselle. Jokin aika sitten raapustelin jos jonkinlaisia salaattiluomuksia, kunnes kerran kiireessä  tein seuraavanlaisen kattauksen...

Tän kulhon vierellä oli toinen kulho, mistä löyty kurkkua ja tomaattia isoina paloina. Yllättäen kulhot tyhjenivät ruokailun aikana kokonaan. Nuoremmalle nirsokkeelle upposi salaatinlehtikin, kun sen sai pipertää niin kuin pupujussi. Tällä tyylillä saa tehtyä pöytään nopsasti kiireenki keskellä kattavat vihreät ja vihannes tarjoilut.Meillä ainakin menekki on todellakin parempaa näin.

Lapsilla on aika herkkä makuaisti, eivätkä he ole tottuneet syömään monien makujen sekamelskaa. Sen takia varmaankin tällainen yksinkertaistettu sallaatti tekee kauppaansa. Myös se tuntuma minkä lapsi saa ruokaan, kun sen saa näperrellä sormin, antaa ruokailulle ihan erillaista intoa. Kieltämättä tykkään itekki mieluummin puputtaa salaatinlehteä kokonaisena, kuin pilkottuna salaattina haarukalla. Sitten vielä hieman mielikuvitusta ja tarinaa mukaan pupuperheen ruokapöytään, niin kyllä alkaa pikkuväkeenki uppoamaan!

Iina on meillä aika kaikki ruokainen, mutta varsinki Pekan (nuoremman) kanssa saa välillä päivitellä, että pyhällä hengelläkö poika elää. Varsinki Pekan kans on huomattu, että yksinkertainen on parasta. Sovellamme samaa taktiikkaa marjojen kanssa. Nostan marjat sulamaan keskelle pöytää ja kummasti tässä sulamisvaiheessa ne menee kaupan kaikkein parhaiten. Rahkana tai muuna lopputuotteena, minkä sitten olenkaan loihtinu, ei marjojen suosio olekkaan enään korkealla. Eli joko minun kokkaustaidoissa on vikaa, tai sitten tämä yksinkertaisuus vaan miellyttää lasten makuhermoja. Olen päätelly, että viimeinen vaihtoehto täytyy olla se oikea, he he!

Eli, jos teillä siellä asuu pikku nirsokkeita, niin suosittelen kokeileen jotain uutta ja yksinkertaista. Itsekki pääsee paljon helpommalla, kun ei tarvi loihtia hienoja salaatteja tai jälkkäreitä. Ainaki meillä toimii, joten kannattaa ehkä kokeilla!

Normi vs luomu

Minuun on monet ottanu yhteyttä tai tulleet juttusille lähiviikkona, erään uutisen ilmestymisen takia ja kyselleet mielipidettäni. Arvaatte varmaankin, että kyse on professori Marina Heinosen (Helsingin yliopiston elintarvike- ja ympäristötieteiden laitokselta) antamasta lausunnosta juttuun "Luulo lisäaineiden terveysriskistä on järjetön" En aikonu ensin ollenkaan kirjottaa koko aiheesta, mutta nyt tuli kuitenkin tarve ottaa tähän eräs näkökulma, mikä minua harmittaa suunnattomasti tämän ajan asenteissa.

En nyt lähde puolustelemaan tai kirjottaan vastinetta Heinosen antamiin lausuntoihin. Sen sijaan haluan tuoda esille ihmisen yhden perus luonteenpiirteen; muiden taivuttamisen oman ajatuspiirin valtaan! Oli sitten kyse uskonnosta, politiikasta tai ruuasta, niin ihmisillä on taipumus käännyttää toisia omien uskomustensa piiriin ja muiden eriävät mielipiteet on tuomittavaa. "Kaikkien pitäisi ajatella juuri niin kuin minä ajattelen" mentalitentillä mennään siis. Kieltämättä olen itsekkin sortunut tähän, en voi sitä kieltää, mutta olen koittanut olla tuomitsematta muita.

Minua ärsyttää suunnattomasti se, että luomu asetetaan kokoa ajan vastakkain "normi ruuan" kanssa. Taistellaan siitä, että onko se luomuviljely parempaa kuin normiviljely ja maatalon isännät repivät haalareitaan aina, kun kylällä törmäävät toisiinsa. Telkkarissakin vasta käytiin todella tunteikkaita keskusteluja normi viljely vs luomuviljely. Miksi ihmeessä näin pitää olla? Kysyn vaan.
Miksei voisi olla luomuviljelijöitä, jotka tuottaa luomuna ihmisille ruokaa kaupaan. Sitten on normi viljelijöitä, jotka tuottaa ihmisille ruokaa kaupaan. Ne ihmiset siellä kaupassa ollessaan tekee itse valinnan haluaako ne ostaa luomuna vai haluaako ne ostaa normina ruokansa. MIKÄ TÄSSÄ ON NIIN HANKALAA!!!  Miksi pitää olla sota näiden kahden asian välillä?! Eikös ihmisillä ole vapaus valita haluaako ostaa ruokansa luomuna ja lisäaineettomana vai haluaako luottaa viranomaisiin.

Heinosen lehtijutun jälkeen, porukka on käynyt kuumana. Kaikilla meillä on omat uskomuksensa ja niiden mukaan halutaan elää. Kuitenkin voisimme yrittää kunnioittaa myös niitä uskomuksia, jotka eivät ole samanlaisia kuin omamme. Täytyykö eri uskomuksien välillä olla aina kamppailua? Pakottamalla ja kiusaa tekemällä, ei ketään saada puolelle. Paras keino tässä ruoka asiassakin olisi, että tutkimuksia tehtäisiin ja niitä jaettaisiin. Paljon ollaan vuosien mittaan viisastuttu, kun hyviä tutkimustuloksia on julkaistu. Ongelma tässä on tietysti se, että mihin tutkimuksiin on luottamista. Tutkimuksia kun on puoleen ja toiseen, niin kuluttajalla on usein ristiriita sitä, että mitä uskoo.

Me kaikki emme kuitenkaan tule koskaan olemaan samanlaisia. Miksi pitäisi olla? Asia mikä sopii minulle, ei välttämättä sovikkaan naapurille. Toinen tykkää Toyotasta ja toinen Audista, mutta tarviiko näiden kahden tapella siitä, että kumpi auto on parempi. Näin se vaan usein menee, eikö.

Ja jos joku siellä nyt alkaa piipertämään tuotantoeläinten oikeuksista tai luonnon saastumisesta tms. niin se ei nyt ole tämän asian pointti. Kaikki nämä asiat täytyy ottaa huomioon oli kyse sitten millaisesta ruuan tuottamisesta tahansa. Eläimiä ei saa sortaa ja luonto pitää ottaa huomioon, tehtiin mitä tahansa. Näissä asioissa myös ne tutkimukset on ehdottomia, jotta pystytään viisastumaan.

En usko, että teollisesti tuotettu ruoka poistuu meidän kaupoistamme koskaan. Uskon, että luomutuotanto ja lisäaineettomien ruokien osuus kaupoissa kasvaa. Ennen kun tiedän 100% varmasti ettei teollisesti tuotetuista lisäaineista, torjunta-aineista ja muista ole haittaa, niin pyrin syömään mahdollisimman puhdasta ruokaa. Teen näin, koska se on minun uskomukseni minulla on vapaus valita. Tiedän, että joku toinen valitsee toisin ja se on minunkin vaan hyväksyttävä.

Lopetetaan tappelu ja syyllistäminen! Vai onkohan tämä meille ihmisille ihan mahdotonta?

Mitä tapahtui appelsiineille!?



Kuva täältä

Minulla on jääny selvä muistipainauma ala-asteelta. Pienessä kyläkoulussamme oli usein appelsiineja välipalaksi silloin, kun oli hieman pitempi päivä. Appelsiineista oli leikattu päädyt pois ja kuori oli leikattu niin, että siitä pystyi kuorimaan neljä siivua kuorta pois. Eli niin kuin kaikilla (oletettavasti) on tapana appelsiini kuoria. Muistan, että pulpetilla oli paperin pala, mihin sitten appelsiini paloteltiin ja siitä syötiin nälkäisiin suihimme. Muistan miten kauniita siivut oli paperin päällä kirkkaan oranssina. Se tuoksumaailma ja mielikuva palautuu aina mieleeni, kun appelsiineja kuorin.

Mutta mitä on tapahtunut nykyajan appelsiineille!!!

Nyt kun otan kyseisen hedelmän käsiini ja alan kuoria sitä, on homma vähintäänkin sotkuisaa. Siivut ei irtoa toisistaan siististi, vaan ne repeytyvät niin, että mehu lentää kaikkialle. Ja mitä mitä!?? Mikä ihme on se kummallinen köntti siinnä toisessa päässä appelsiinia, joka on yhdistelmä appelsiinin kuorta ja hedelmälihaa? Milloin ihmeessä sellainen "miniappelsiini" on syntyny appelsiinin sisälle kysyn vaan?!

Repeytynyt appelsiini

Ylhäällä "miniappelsiini"

Muistan, että silloin kouluaikana appelsiini oli siisti. Palat irtosivat toisistaan helposti, eikä hedelmän sisältä tosiaankaan löytyny mitään kirpeää miniappelsiinia. Onko tässä taas kyse jalostuksesta ja siitä, että yritämme luoda mahdollisimman nopeasti kasvavia lajikkeita, vai mistä ihmeestä on kysymys? Appelsiinihan ei toki olisi ensimmäinen hedelmä, mitä olemme jalostaneet niin, että se tuskin muistuttaa enään alkuperäistä itseään. Vai poimitaanko nämäkin niin raakana, kun esimerkiksi banaanit, mitkä sitten kypsytetään keinotekoisesti ennen kaupan tiskille tuomista. Minä ainakaan en osaa selittää tätä millään muulla, kun ihmisen omilla toimilla. Vai olenko ainoa, joka on huomannut tällaisen havainnon? Onko ruusuiset muistikuvani lapsuuden helposti syötävistä appelsiineista harhakuvaa ja vaan ajan patinoimaa huumaa?

Olenko ainoa, joka on huomannut appelsiinien muuttuneen?

"Unohdetun alueen siirtomaapolitiikkaa"

Noilla sanoilla muunmuassa lauletaan alla olevan linkin biisissä. Virkavirhe on muutaman työkaverin kesken kyhätty bändi täältä Rovaniemeltä ja heidän sanoitukset on kieltämättä aika pohdintaa herättäviä. Janne on ennenkin soitellu heidän biisejään, mutta jostain syystä tämä nyt kolahti täysin. Biisin sanat "Synnytätkö Jyväskylässä, jos satut asumaan Hesassa?" osuu minusta ihan nappiin! Homman kysehän on siitä, että Lapissa matka lähimpään synnäriin voi olla helposti jopa 300- 400km. Lapinläänin ainoa synnäri kun sattuu olemaan Rovaniemellä, niin vängälläki ylälapista matkaa kertyy. Eurooppa 4 (E4) lapsia onkin aikamoinen määrä, kun synnytyslaitokselle ei syystä tai toisesta ole keretty ajoissa. Miksi näin on, johtuu tietysti säästöistä ja rahan niukkuudesta. Kysymys sitten kuuluukin, että onkohan tämä juuri se oikea paikka säästää?



Tykkään Virkavirheen rosoisesta ja ehkä hieman punkahtavastakin soundista. Uppoaakohan kehenkään muuhun?

Pro Agrian edustaja kävi tekemässä yrityshaastattelua perjantaina. Kyseltiin kaikenmoisia asioita mm. siitä, että millaista on yrittää kekellä metsää lähes kuolleen kylän laitamilla (kärjistetysti omin sanoin, heh heh). Keskusteltiin epäkohdista, joita en edes muistanut olevan olemassa. Huomasin, että keskellä metsää asuminen on oikeasti paljon kalliinpaa, kuin kaupungissa. Se, ettei meillä ole esimerkiksi minkäänlaista julkista liikennettä täällä, johtaa kahden auton pitämiseen. Työhöni liittyy paljon postipakettejen lähettämistä ja lähimpään postiin ja palveluihin on lähes 50km matkaa. Se onkin sitten 100km lenkki, kun piipahdan postissa.

Tämä ei kuitenkaan ole valitus. Ei missään nimessä! Totean vaan asioita, niin kuin Virkavirhekkin siitä, että mihin tämä "siirtomaa politiikka" on johtanu. Maaseutuyrittäminen vaatii todella omistautumista yrittäjältä onnistuakseen. En kuitenkaan osaisi kuvitella omaa hommaani kaupungin sykkeeseen. Luonto ja rauha on osa itseäni ja yritystäni, eikä muu kävisi kyseeseenkään. Ne ylälapissa asuvat naisetkaan tuskin vaihtaisivat asuinpaikkaansa vain sen riskin takia, että synnytyslaitokselle on kohtuuttoman pitkä matka. Heidän kotinsa on siellä ja siellä heillä on hyvä elää ja olla.

Puhuimme Pro Agrian edustajan kanssa myös siitä, miten saisimme elvytettyä maalaiskuntien elämää ja yritystoimintaa. Hän ehkä lipsautti vahingossa seuraavanlaisen lauseen, mikä jäi kummittelemaan päähäni. "Maataloushan me ollaan jo menetetty, mutta miten saisimme muuta yrittämistä maaseudulla kasvamaan?".

MAATALOUS OLLAAN JO MENETETTY!!!

Onko lie EU:n säännösten takia, vai halvempien raaka-aineiden tulo muista maista syy siihen, että maatalous on Suomessa nykyään rappiotilassa. Tiloja lakkautetaan koko ajan ja ainoa vaihtoehto tiloilla tulla toimeen, on jumalattoman isot systeemit. Monikaan yrittäjä ei ole halunnut lähteä tällaiseen toimintaan mukaan, vaan on päättänyt vaihtaa alaa. Hommassa on se surullinen puoli, että meidän on enään myöhäistä kääntyä takaisin. Emme millään voi palauttaa maataloutta siihen kapasiteettiin, tai edes lähellekkään, mitä se on joskus ollut. Pelkään, että me ollaan kohta siinnä tilanteessa, että meidän on pakko tuoda kaikki maito, vilja ja perustarvikkeet ulkomailta. Annamme siis rahamme mielummin muille valtioille, kun tukisimme oman maan yrittäjiä. Tuemme muiden valtioiden hyvinvointia, mutta entäpä omamme? Onko tässäkin kýsymys keskittämisestä? Keskitetään maataloustuotanto niihin maihin, missä se on helppoa toteuttaa. Onko omavaraisuus turhaa hypetystä?

Ajatellaanpas seuraavanlaista kuviota. Kyläläisille olisi eduksi ostaa mahdollisimman paljon oman alueen/kylän palveluja ja tuotteita. Näin raha pysyisi kylän sisällä ja toisi tietysti hyvinvointia sille. Samalla lailla voisi ajatella koko Rovaniemen seutua. Jos voimme ostaa täältä tavarat, palvelut jne. raha jää oman alueen sisään ja tuo tällöin hyvinvointia. Laajennetaanpa vielä vähän ja ajatellaan Lappia. Sama juttu, eli Lapin hyvinvointia ja menestystä tukee se, että Lappilaiset suosii oman alueen tuotteita ja palveluja. Näette varmaankin pointin, mitä ajan takaa! Eli jos ajaudumme siihen tilanteeseen, että joudumme ostamaan peruselintarvikkeemme ulkomailta, niin on se meidän omasta hyvinvoinnistamme pois. Antaisitko mielummin rahasi omille lapsillesi, vai naapuriin?

Onpa kumma, minkälaista ajatuksenjuoksua yksi biisi saa aikaan. Mikähän lie tämän vuodatuksen poitti sitten olikaan. No sen kuitenki tiiän, että itse ainakin yritän toimia tätä karua keskittämistä vastaan ja pidän kynsin ja hampain kiinni näistä lopuista palveluista, mitä meillä täällä maalla on. Omassa lapsuudessa kylällä toimi pieni kyläkoulu (onneksi olen sellaisen saanut käydä), posti, pankki, kauppa ja baari. Tänäpäivänä toiminnassa on enään vain baari ja senkään tulevaisuus ei kyllä näytä kovin rapialta. Lähiruoka ajattelu on minusta ihan loistava ilmiö, koska se juuri perustuu edellä mainittuun kuvioon. Tuetaan oman alueen toimintaa. Rohkasen myös kaikkia muitaki ottamaan selvää oman alueen tarjonnasta ja tukemaan sitä. Koitetaan omilla valinnoilla vaikuttaa siihen, ettei Suomessakin kohta käytetä unohdetun alueen siirtomaapolitiikaa!

PS. Kutsun kaikkia rohkeita, avoimia, erillaista elämäntapaa arvostavia, hullujakin ihmisiä muuttamaan maalle. Maaseuduilla (meidänkin läheisyydessä) on todella iso määrä tyhjillään olevia tiloja, mihin on helppo kehitellä jos minkämoista yritystoimintaa. Minä ainakin lupaan henkilökohtaisesti avittaa kaikkia 10km läheisyyteen muuttavia. Rohkeutta siis sielunveljet ja sisaret!

pps. Lapset ois kiva lisä ;D

Kuukautisista ja naisenergiasta

Huh, olipas eilen mukava ilta kertakaikkiaan! Yrteistä naisenergiaa iltama Natural beaytyssä oli oikein energisoiva. Estrogeenihumussa meni koko ilta ja tänään fiilis vaan jatkuu ja hyvä niin. Paljon kerettiin puhumaan ja paljon jäi vielä puhumattakin. Se on jännä, että miten porukka vaikuttaa siihen, mihin lopulta keskustelut vie. Olin ajatellut etukäteen puhua eräistä asioista, mitkä jäi sitten käsittelemättä, mutta puolestaan sitten puhuttiin monesta asiasta, joista en todellakaan ollut aikonut puhua. Näin ne tilanteet vie ja hyvä niin.

Jaana ja Minna tarjoili ihania naposteluja Mandragorasta ja Lindan luomulasta

Ilta oli mukavan vapaa ja keskustelu soljui eteenpäin kivasti. Puhuimme mm. siitä miten hormooniehkäisy voisi vaikuttaa meidän pms oireisiin, vaihdevuosiin ja kuukautishäiriöihin. Voisikohan se olla jopa osaksi niiden taustalla? Kaameinta minun mielestä on se, että ehkäsypillereitä voidaan nykyään määrätä jo jopa kymmenen vuotiaille kivuliaiden kuukautisten tai aknen takia! Teini-ikäisen tytön hormoonitoiminta on juuri kehittymisvaiheessa ja siihen sitten tungetaan pillerit, jotka sekoittavat lapsen oman hormoonikehityksen täysin. Sitten ihmetellään myöhemmin, kun menkkoja ei kuulu ja hormoonit on ihan sekaisin. Ja mitä on vaikutukset pitemmällä aikavälillä... Hormooniehkäisy perustuu siihen, että keho luulee olevansa raskaana. Voi vain kuvitella, mitä tämä merkitsee teini-iässä olevan kehittyvän ihmisen kehossa.

Toinen kaamea asenne ehkäsyyn liittyen on se, että gynekologit tänäpäivänä rohkaisee nuoria syömään pillereitä ilman "väliviikkoja". Miksi ihmeessä pitäisi kärsiä kuukautisista kerran kuussa, kun ne voi pitää vaikka kerran puolessavuodessa tai vuodessa. Tai oikeastaan miksi me ollaan naisia ollenkaan!!!??? Kuinka pitkälle me oikeasti voidaan mennä luonnollisuuden välttämisessä? Kuinka kauksi meidän pitää erkaantua äiti maasta ja luonnon normaalista kiertokulusta, että huomaamme tuohoavan itseämme? Aavistan, että jossain vaiheessa ymmärrämme virheet ja voimme vain arvailla, että onko silloin jo liian myöhäistä.

Puhuimme myös siitä, että ylipäätään naisen kuukautiset on meillä jotain, mikä on välttämätön pahe. Laitamme myös helposti kiukutteluita ja pahaa oloa "niiden" piikkiin. Se on jotain ällöttävää, inhottavaa, kivuliasta ja maksaa naisille rahaa "rättirumban" takia. Joissain maissa on tapana juhlia tyttären alkavia kuukautisia, niin pitäisi olla myös meillä. Kuukautiset ei ole häpeänaihe vaan naiseuden merkki. Merkki hedelmällisyydestä, elämästä, energiasta, luonnon kiertokulusta. Nyt jatkossa siis, juhlikaamme joka kerta kuukautisten tullessa. Arvostakaamme niitä, koska se on meidän luonnollinen tapa puhdistautua kerran kuussa. Se on meidän aarre ja etuoikeus, juhlinnan aihe! Minusta kaikkien meidän äitien olisi syytä rohkaista tyttäriään arvostamaan kuukautisia ja OIKEASTI juhlistaa niitä, niiden alkaessa. Tänäpäivänä monet tytöt kokevat sen jopa nolona ja ahdistavana ihan vaan vallitsevan asenteen takia. Joku sanoikin eilen, että monien äitien asenne on; "jahas, kuukautisesi alkoi. Tästä se alamäki ja kärsimys sitten lähteeki". Onkohan tämä oikea asenne, kysyn vaan?

Ihania naisia!

Ihania emäntiä!

Ihania tuotteita!

Nauttikaamme siis naisellisuudestamme ja pidetään sitä voimavarana! Ja ennen kaikkea: RAKASTAKAAMME KUUKAUTISIAMME!

Luomun kahdet kasvot- Lapparissa

Voihan ärrinpurrin, ku oli Lapparissa taas tännään sellanen kirjotus, että olisin halunnu olla ite paikalla vääntämässä rautalankaa!!! Juttu oli nimellä "Luomun kahdet kasvot". Jutussa kysyttiin samat kysymykset Mikko Rahtolalta (Luomuliiton luomuasiantuntija) ja Jussi Tammisolalta (kasvinjalostuksen dosentti Helsingin yliopistosta). Siinnä sitten kumpikin sai perustella omia näkemyksiään.

On se kumma, että vaikka nykypäivänä on jo niin paljon tieteellistä tutkimusta luomun eduista, niin joku asiasta mitään (selvästi) tietämätön voi väittää sen olevan rituaaleja, harhaluuloja, uskomuksia ja huijausta. Sanoipas herra dosentti, kasvikunnan olevan johtava myrkkypesä! Onhan niitä kemikaalejakin mitkä on ihmisille tappavan myrkyllisiä, EIKÄ NIITÄKÄÄN IHMISTEN TARVITSE SENTÄÄN SYÖDÄ!!! Huoh!

Se, että voisiko luomulla ruokkia koko maapalloa, on minullekkin kysymysmerkki, enkä osaa tuohon ottaa sen paremmin kantaa. Minun mielestä on kuitenkin hullua se asettelu, mihin tällä hetkellä media vetää luomua ja "normaali tuotantoa. Miksi pitäisi olla joko tai? Miksei luomutuotanto voisi kulkea ja kehittyä "normaalituotannon" rinnalla? Miksi jomman kumman pitää olla toista parempi? Eikös se ole niin, että me kuluttajana teemme sen päätöksen, kumpaa tykätään käyttää ja mistä syystä. Kumpaakin tuotantotapaa on syytä tutkia ja kehittää. Tällä hetkellä luomu on ainakin vakuuttanut minut puolelleen, eikä vähiten oikeiden tutkimustulosten takia.

Lapparin jutussa ensimmäinen kysymys näille herroille kuului; Onko luomuruoka terveellisempää kuin "tavallisesti" tuotettu?
Ne jotka haluaa lukea, mitä herrat siihen vastasivat, niin hankkikaa tämän päivän Lapin Kansa käsiinne. Halusinki kertoa teille taannoisesta keskustelusta Iskelmäradio Rovaniemen tiloissa, joka liittyy kysymyksen mustalla korostettuun sanaan. Pohdimme nimittäin radion porukan kanssa luomuasioita edestä ja takaa. Timo Tapaninen (myyntipäällikkö) siinnä heitti sitten ilmaan mielenkiintoisen ajatuksen siitä, että eikös sanamerkitykset luomu ja normaalituotanto ole hieman nurinkurisia? Eikös nimen omaan luomutuotanto ole sitä normaalituotantoa ja alkuperäistä viljelytapaa (mitä on toteutettu suurimman osan siitä ajasta, kun me apinasta polveutuneet ollaan osattu jotain viljellä ja kasvattaa). Sitten puolestaan tehotuotanto olisi sitä kemikaalituotantoa. Vilkas ajatuksen vaihto johti lopulta siihen, että joku heitti kysymyksen; "jos kaupassa olisi vierekkäisissä korissa banaaneita, joista toisessa lukisi normaali banaani ja toisessa kemikaalibanaani, niin kumpaa banaania ostaisit?" Kärjistetysti asian voi ajatella tällä tavallakin, eikö?

Samainen dosentti Jussi Tammisola vieraili taannoin A- talk ohjelmassa, puhumassa luomusta. Voisin sanoa pari henkilökohtaista mielipidettä kyseisestä ihmisestä, mutta jääköön kuiten sanomatta. Jos et ole kattonu kyseistä pätkää, niin suosittelen. Esitysaikaa on vielä 12 päivää jäljellä. Keskustelu lähentelee kyllä milestäni farssia, mutta on ehdottomasti katsomisen arvonen. Voisin vielä sanoa, että luomuilijat vei milestäni -tässä vertailussa- homman kotiin 10-0. Ohjelma löytyy täältä.

Valintatalon Smurffi kamppanja

Kuva


Lapset ja mainonta!!! Huh, tässä aihe mistä voisin paasata vaikka päivän. Lapset ovat kovin alttiita mainoksille ja jopa imevät niitä ja niiden vaikutuksiaan itseensä, kuin pesusienet. Tämän on tietysti huomannu myös moni yritys, suunnatessaan tuotteitaan markkinoille.
Kerronpas kuitenkin erään tapauksen omasta perheestä, mikä sai taas tässä päivänä muutamana verenpaineeni kiehumaan...

Janne oli ollut lastemme kanssa Ounasrinteen Valintatalossa ostoksilla. Kaikki, joilla lapsia on, tietävätkin että kauppareissut on monesti aika hektisiä. Silloin ei ole aikaa jäädä seisoskelemaan jokaisen tuotteen ja mainoksen kohdalle lukemaan sisällyksiä jne. Noh, kyseisessä kaupassa oli kamppanja Smurffielokuvan tiimoilta. Hyllyn vieressä oli iso kori täynnä Smurffi- nukkeja ja vieressä iso kyltti, missä luki Smurffit vain 1,99€ . Meidän ipanat on smurffifaneja, joten tästähän repesi iso riemu ja isä heltyi ostamaan kummallekkin murmelille oman smurffin. Mutta mites kävikään...

Kassalle mennessä, kassaneiti oli nolona sanonut (ilman silmiin katsomista) Smurffien maksavan oikeasti lähes 20€/ kpl! Alennus hinta päti vasta, kun oltiin kerätty 40 kpl keräilytarroja!!! Yhden tarran sai 5€ ostoksesta. Mieheni myös huomasi, että kassaneidin takana oli iso pino näitä Smurffeja, jotka oletettavasti oli jäänyt muiltakin asiakkailta kassalle, Smurffien oikean hinnan paljastuttua.

Ok, tässä vaiheessa jälleen, varsinkin kaikki te joilla on lapsia, ymmärrätte varmaan kuinka räjähdysherkkää tilannetta kassalla elettiin. Mikä pettymys lapsille olikaan, kun Smurffit piti jättää tiskille. Mieheni ei missään nimessä maksaisi lähes 40€ Smurffeista, jotka luuli saavansa alle 4 euron. Omat kullanmurusetkin kuiten osaa välillä yllättää ja tilanne oli kuuleman mukaan mennyt ilman isompia kohtauksia ja lapset olivat ymmärtäneet asian. Katastrofin ainekset kuitenkin leijuivat ilmassa...

Olen ennenkin törmännyt Valintataloissa näihin keräilykamppanjoihin. Minusta mainonnassa pitäisi laittaa K I S S A N kokoisin kirjaimin näkyville kamppanjatuotteen oikea hinta. Ei niin, että mainostetaan tuotteen maksavan euron ja sitten pienellä printattuna lukee tosiasiat alakulmassa. Lapsiperheiden shoppailu on sen verran hektistä, ettei näitä pienellä printattuja todellakaan kerkiä lukemaan. Voisin kuvitella näin olevan muillakin perheellisillä, vai?

Vähintäänkin yhtä kyseenalaista on tällainen suora mainonta, joka kohdistuu lapsiin. Minulle on aivan sama, jos joku mummoille suunnattu kamppanja huijaa pikku tummuraisia. He kun osaavat kassalla käsitellä pettymyksiä ja ymmärtävät jättää esim. ne paistinpannut kauppaan. Saattavatpas vielä antaa puolisen tuntia, hyvää palutetta kassaneidille harhaanjohtavasta kamppanjasta. Tiedän monta perhettä, joiden kaupassa käynti on suoraan sanottuna yhtä helvettiä lasten kanssa. Uskoisin kaikilla lapsilla olevan jossain vaiheessa kasvua tällainen kehityskausi. Meillä ainakin on ollut. Useikaan ei myös ole mahdollisuutta jättää lapsia esim. hoitoon kauppareissun ajaksi ja missä sitten lapset oppisivat niitä kaupassakäynnin tapoja, jos ei sitten siellä kaupassa. Liittyvätkö tällaiset pettymykset (minun mielestä suoranaiset huijaukset) sitten lasten kasvatukseen? Pitäähän niitä pettymyksiäkin tulla, eikö? No ainakin meidän kuusivuotias neiti, osasi heti aloittaa Valintataloboikotin ja pyysi äitiänsä myös kirjoittamaan kauppaan palautteen, jonka äiti myös tietysti tekikin. Jännityksellä nyt sitten odotamme, mitä Valintatalo vastaa meidän mielipiteisiimme.

Vaikka olenkin hurjan harmistunut tällaisesta mainonnasta, niin silti oli ihanaa huomata, kuinka valistuneita kuluttajia meidän lapsista saattaa tulevaisuudessa tulla.

t. Ylpeä äiti

Oodi kanoille

Olipas tässä päivänä eräännä, tällainen porukka liikenteessä...

Joka oli varsinainen Kiljusten herrasväki tienpäällä! Ihmetystä olisi varmasti herättänyt muissa, jos näitä muita täällä päin liikkuisi...

Tehtävä oli tärkeistä tärkein...

Munakennoset tyhjyyttään voivotteli...

"Päivää vanha herra Kukkonen! Toivottavasti emme häiritse? Voi surkeasti oli sinulle käynyt! Kuulimme vallankaappauksen tapahtuneen. Pahus sitä nuorta mustaa pullistelevaa, kun sinut syöksi vallasta! Kaipa se niin on, että nuorten vain pittää aina kukkoilla . Toivottavasti se noista kanahista huolehtii ja ossaa olla. Piähän sie kuiten, vanha herra Kukkonen, sitä nuorta kollia silimällä... ihan kaiken varalta."

" Juoskaahan tipuset, syksy rinnassa! Talavi pitkä on tuloillaan."

" Eläkä sie murre mökötä! Jätämmä met sullekki maisteltavvaa. Ja rapsutuksiaki saat aina, joka kerta. Siitä pittää lapset huolen."

"Kiitos kananen aartehistasi! Munista niin arvokkaista. Kylläpä ne vaan paljon iloa meille tuopi. Kiitos kananen, kiitos! "

"...minä lähden Tampereelle!"

Jotku ehkä tietääkin, että olen joskus nuorena flikkana asunu Tampereella noin viitisen vuotta. Kävin siellä mm. Tampereen urheiluhierojakoulun eläinhierojalinjan, joka sisälsi silloin vielä hevos- ja koirapuolen yhdessä. Kerkesin puuhailla vaikka ja mitä Tampereella asumisen aikana. Kävin lukion loppuun, työskentelin ravintolassa, hoidin perheessä kolmea lasta, opiskelin teatteri-ilmaisua ja vyöhyketerapiaa. Taisinpas olla noin 17 vuotias, kun ilmotusluontoisena asiana sanoin vanhemmille, että vaihdan kaupunkia. Lukion vaihto ja kaikki oli jo hoidettu valmiiksi siinnä vaiheessa. Helppohan minun oli Tampereelle lähteä, kun isoveli vaimoineen siellä jo asusteli, mutta silti se varmaankin on alaikäseltä aika rohkea veto. Tuossa iässähän tietysti kaikki on mahdollista, eikä huolta tulevasta paljoa murehdittu. Ja näinhän sen pitäisi ollakki, eikö?

Ihan näin kauaa ei sentään ole siitä, kun tällä aukiolla kävelin. Kuva täältä .

Pidin Tampereesta todella paljon. Vietin siellä varmasti erään elämäni parhaimmista elämänjaksoista. Kuvitelkaapas 17- 22 vuotiaiden menoa, pitkiä öitä ja jatkuvaa energiaa. Ah niitä aikoja ja samalla huh huh! Kuitenkin se mitä tästä kaupungista on parhaiten jäänyt mieleen, on ihmiset. Ravintolatyöpaikkani omistajat ja työkaverit (jotka olivat niitä vapaa-ajankin kavereita) ja ehdottomasti ne kolme pikku naperoa joiden puuhia sain seurata melkein vuoden ajan. Näillä kolmella on ikuinen paikka sydämmessä, vaikkakin he ovat jo aika isoja naperoita tänäpäivänä. Harmittavaa on se, että yhteydenpito suurimpaan osaan näistä ihmisistä on jäänyt aikojen saatossa. Elämä vain on sellaista, että ihmisiä tulee ja menee. Kaikkiin ei millään kerkiä pitämään yhteyksiä. Jopa näihin kolmeen naperoon on yhteydet katkenneet vuosia sitten...

Tänään koittaa paluu menneisyyteen ja auto starttaa kohti Nääsvilleä. Olen siellä muutamia päiviä ja odotan jännityksellä, että vieläkö tunnen kaupunkia olleskaan. Paljon on varmaanki paikka kerenny muuttumaan kymmenessä vuodessa... ja ihmiset. Tapaamme parin vanhan työkaverin kanssa ylläri pylläri, meidän vanhassa työpaikassa! On hienoa, että sama paikka on vielä pystyssä. Jännällä odotan, että kuinka meno siellä on muuttunu, vai onko? Odotan siis nostalgisia tunnelmia ja riemukkaita jälleen näkemisiä.

Olen reissussa työhommien takia, mutta täytyy tunnustaa että työnteolta reissu ei ainakaan näin etukäteen tunnu. Ja mukavampi niin! Mukaan jousille lähtee myös pari kaveria ja rakas karvaisempi puoliskoni (nyt en siis puhu koirasta).Tarkotus on myös tutkailla paikan luomutarjontaa ja muuta mukavaa. Näistä varmaan kirjottelen sitten täälläkin. Silloin muinoin,kun paikkakunnalla pyörin, niin luomutarjonta oli lähes nolla. Enkä suoraan sanottuna siihen aikaan niihin kiinnittänyt niin huomiotakaan. Ainakaan samassa mittakaavassa, kun nykyään. Myös se, että pääsemme reissuun kahdestaan siipan kanssa, antaa matkalle ihan oman tunnelmansa. Varmaankin monelle lapsiperheelle on tuttua se, että yhteistä aikaa on liian vähän. On luksusta tehdä pari päivää "töitä" ihan kahdestaan.

Työhommeleiden puolesta käydään myös parissa mielenkiintoisessa paikassa, josta varmasti riittää sitten kuvia ja kerrottavaa... Toivottavasti myös uusia ystävyys-suhteita kehkeytyy niiden vanhojen muisteloiden lisäksi...

Mahtava reissu siis luvassa seuran ja nostalgisuuden puolesta. Saapas nähdä millaisia ideoita, tunteita ja fiilistelyjä tämä vanha kotikaupunkini minulle tarjoaakaan...

Tunnetko sinä nykypäivän Tamperetta? Mihin paikkoihin suosittelisit tutustua? Mitkä on parhaat luomupleissit ja must see paikat? Ehdotuksia otetaan kernaasti vastaan!

TAMPERE HERE I COME!!!

Päänsärky

Meidän Iinalla on, eskarin alettua, alkanu särkemään päätä. Noin kerran pari viikossa, neiti valittaa päätä särkevän. Tietysti vanhempina, meillä on kova spekulointi päällä, mistä tämä voisi johtua... Meillä onkin vaihtoehtoja, mitä tutkitaan ja yritetään yksi kerrallaan sulkea mahdollisia syitä pois.

1. Näkö
Eskarissa luetaan, piirretään, lasketaan varmasti enemmän kun kotona, joten voiskohan päänsärky johtua silmistä ja huonosta näöstä?

2. E621
Olen pitänyt kirjaa ruuista, mitä tyttö on syönyt päiväkodissa niinä päivinä kun päänsärkyä on ilmennyt. Tällä hetkellä ruokavaliossa on ollu mm. lihapullia, nakkikeittoa, maksalaatikkoa... Minun miehenihän on erityisen herkkä kyseiselle lisäaineelle, joten herkkyys olisi ihan mahdollista periytyä lapsellekki, eikö... Yleensä päänsärky tulee iltapäivästä ruokailujen jälkeen.

3. Huono ilma päiväkodissa
Paljonhan on taas puhuttu siitä, kuinka moni päiväkoti/ koulu on huonossa kunnossa ja ilmastointi puutteellinen. Tätä asiaa puoltaa jälleen se, että päänsärky ilmaantuu yleensä iltapäivästä.

Hmmm... silloin kun kyse on omasta lapsesta, niin sitä haluaa selvittää kaikki mahdolliset vaihtoehdot, löytääkseen perimmäisen syyn. Itse kärsin tosi harvoin päänsärystä, joten voin vain kuvitella miltä se tuntuu, kun vaiva on viikottaista... varsinki pikkulapsesta.

Kysyisinki myös teiltä, että onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia? Voisiko päänsärkyä aiheuttaa vielä jokin, mitä en ole huomannu vielä miettiä? Olisin kiitollinen kokemuksistanne ja vinkeistä.

Hei hei kesä!

Aurinko paistaa ulkona ja syksy tekee tuloaan. Mie niin rakastan syksyä, iltojen pimenemistä, tulta takassa, villapaitoja ja sukkia, raikasta ilmaa ja värien loistoa. Eikös näistä asioista saa jo puhua, kun ensiviikolla jo se kuukausikin vaihtuu syyskuuksi. Nyt luvattiin lämpimiä kelejä ja kaikki oli innoissaan, kun syksy ei ainakaan tällä viikolla vielä koittanukkaan. Vaan eikös se ole niin, että jokaisessa vuodenajassa on oma viehätyksensä ja jokaisesta pitäisi osata nauttia. Mie ainaki nautin...

Loppukesän parhautta on marjasaaliit.

Olen aina ollu syksy fani. Talvesta tykkään myös. Kevät on omalla tavallaan hurmaavaa aikaa kirkkaine hankineen ja tänä kesänä huomasin jopa nauttivani siitäkin. Eli kesästä! Minusta on tylsää lokeroida niin, että pitäisi vaan jostakin tietystä vuodenajasta. Eikös se silloin tarkota sitä, että toisista sitten ei pidä. Olen ite opetellu tätä asiaa ja mielestäni aika hyvin onnistunukki siinnä.

Onnimannimatikka nauttii kesästä...

Kesä... takana oleva kesä. Oi ku olitki ihana ja vähä ötökkäinen! Nautin kesästä täysin siemauksin, enkä vähiten siksi, että osaan ilmeisesti jo hieman paremmin delekoida omia työtehtäviäni. Tämä kesä ei menny paniikissa, niin kuin edelliset. Otin välillä todella rennosti, ihan tietoisena siitä, että se voisi näkyä minun työkuvioissa. Tein siis vain pakollisen. Mutta mitä sillä on väliä? Työhommat sujuvat siinnä sivussa kuitenkin, vaikken koko aikaa menisikään niska limassa. Ja yllättäen, asiat ovat sujuneet ihan yhtä hyvin, vaikken ole koko aikaa ressannu ja yrittäny ite keretä joka paikkaan.
Niin, asioilla on tapana järjestyä ja tärkeintä elämässä on kuitenki se eläminen, ei suorittaminen.

Hei hei kesä!... Ihana syksy, terve tuloa!

Kotijäätelö

Luinpa tuossa viikonlopun Lapparista jutun, mikä jäi vaivaamaan sen verran, että pakko ottaa asiaa puheeksi täällä blogissaki.

Juttu kertoi siitä, että miten eri lait vaikuttavat maatilojen tuotteiden jatkojalostukseen. Meillä Suomessa kun on asiat tehty niin hiton hankaliksi kaikille, jotka haluaisivat tehdä pienimuotoista yritystoimintaa tai jatkojalostaa oman tilansa raaka-aineita. Esimerkkinä jutussa oli käytetty Mykkälän tilan jäätelön valmistusta. Tilannehan on se, että Mykkälän maitotilan nuorirouva alkoi valmistamaan oman tilansa maidosta kotijäätelöä. Eli todella mainio lisäansion mahdollisuus, jalostamalla oman tilan raaka-ainetta. Kuitenkin lainsäädäntö meillä on niin uskomaton, että se rajaa tuotannon 2500 litraan vuodessa, eli 7 litraan suoramyyntiä tai jalostusta päivässä . Jos myyntimäärä ylittyy tästä, vaatii elintarvikelainsäädäntö meijeriolosuhteen täyttävää elintarvikehuoneistoa.

Mykkälän tilan jäätelö. Mikä parasta, käsittääkseni jäätelöt tehdään ilman säilöntäaineita

Meidän maataloutemme on todellisen kriisin edessä ja jatkuvalla syötöllä maatila toisensa perään lopettaa toimintansa. Ainoa mahdollisuus selvitä, on muuttaa toiminta suuruusluokaltaan niin valtavaksi, että on mahdollisuudet pärjätä. Onko tämä ainoa vaihtoehto? Minusta eräs ratkaisu olisi jatkojalostaminen. Miksei tiloille annettaisi vapaus jalostaa raaka-aineita ja myydä tilamyyntinä ja lähialueen tuotteina, joko suoraan tilalta tai lähialueen kauppoihin. Tällainen meininkihän on muualla maailmassa, muttei tietenkään Suomessa, jossa lakeja vielä noudatetaan pilkun tarkasti. Lapinkansan lehtijutussa haastateltu Jari Juusola ProAgrian lapin maitotilatalouden kehittämis- hankkeesta, sanoikin hämmästelleensä opintomatkallaan Englannissa, kuinka siellä oli mahdollista tehdä jalosteita todella suurella volyymilla.

Suomessa omavalvonta, hygienia ja laatuasiat on hyvällä tolalla, joten jotenki nämä säännökset tuntuvat kohtuuttomilta. Eikä tämä asia koske minusta pelkästään maitojalosteita, vaan muutakin maataloutta. Pienyrittäjyys tehdään niin hankalaksi, ettei pienimuotoinen lisäansiota tuova toiminta onnistu. Jos vaikka maatilalla on karjaa ja maidontuotantoa, se sitoo yleensä emännän ja isännän. He usein tulevat hädin tuskin omillaan toimeen. Minusta juuri tällaisten lisäansioiden mahdollisuus takaisi sen, että pienemmätkin tilat säilyisivät, kun ei tarvitsisi kituuttaa vararikon partaalla.
Faktahan on se, että jalostetun tuotteen voitto on huomattavasti parempi, kun pelkän raaka-aineen.

Tämän lisäksi olisi syytä muuttaa lakeja, mitkä säätelevät isojen kauppojen logistiikkaa. Yleensä ongelmana on se, ettei pienten tuottajien tuotteita, ole mahdollista ottaa isompiin kauppoihin myyntiin, koska tuotteen reitti kaupan tiskille on tehty mahdottomaksi ja liian monimutkaiseksi. Toinen vaihtoehto olisi pienillä kaupoilla erikoistua enemmän lähiruokaan ja oman alueen pientuottajien tarjontaan. Lähiruoka on koko ajan nouseva trendi ja tällainen erikoistuminen voisi olla kannattavakin asia. Tilojen pientuotanto voisi siis vaikuttaa työllistävästi, ei pelkästään tilan omistajiin, vaan myös lähialueen kauppiaisiin. Minä ainakin mieluummin ostan sellaista, minkä alkuperästä voin olla varma. Ja varsinkin jos tiedän, että halutessa voin mennä kertomaan kommentit tuotteesta suoraan tuottajalle naamakkain, niin luo se eräänlaista turvallisuuden tunnetta. Uskon kuitenkin vahvasti, että markkinoita esimerkiksi Mykkälän kotitilan jäätelön kaltaisille tuotteille olisi varmasti.

Kauppayrttineuvoja koulutus ja sen tuomia ajatelmia

Olen tässä kesän aikana opiskellu Ramk:ssa kauppayrttineuvojaksi. Todistuksen saatuani (oletan siis päässeeni läpi, he he) minulla on oikeus kouluttaa ja antaa merkintöjä kauppayrttikerääjien korttiin. Ensimmäinen opintosarja oli kesäkuussa ja alkuviikon opiskeltiin toista ja viimeistä opintosarjaa. Koulutus oli todella antoisa, eikä vähiten inspiroivan opiskelijasakin takia. Keskustelua käytiin koko ajan ja todella avaavia ja inspiroivia puheenvuoroja pidettiin. Eikä tietenkään pidä väheksyä ihanan Seija Niemen opetuksia ja ohjastuksia.

Yhtenä koulupäivänä tutkimme mustikanverson keräämistä.

Olen mielenkiinnolla seurannut kuinka nykyään nuoriso on paljon valistuneempaa kun meidän aikaan. Mukana koulutuksessa oli myös opiskelijoita, joilla välillä tuntui olevan tietoa enemmän kuin "meillä vanhemmilla". Vaikka olenki kasvanu yrttien ja kasvien joukossa, niin voisin sanoa, että todellinen kiinnostus kasvien ihmeelliseen maailmaan, on herännyt vasta myöhemmällä iällä. Liekkö sitten syynä ollu pieni kapinavaihe ja asioiden liian läheinen (lue arkinen) olemassa olo. Onnekseni tietoutta on kuitenkin nuoruus vuosinakin "imeytynyt aivoihini" automaattisesti, joten myöhemmin allalle siirtyminen on ollut minulle aikasta helppoa. Nuorena flikkana olin kuitenkin enemmän kiinnostunut "muista jutuista", enkä kyllä todellakaan muista miettineeni, miten erottaisin lillukan mesimarjasta. Ehkä siksi minua ihmetyttääki nuorten valtavan laaja tietous ja kiinostus kasveihin ja niiden käyttöön.

Myös yleinen herääminen, yhteiskunnalliset asiat, ekologisuus, ravinto jne. tuntuu olevan nykynuorisolla paremmalla jamalla, kun meidän aikaan. Tuntuu, kun nuoret nykyään ajattelisi enemmän asioita. Eikös se alkoholin kulutuskin nuorten parissa ollu merkittävästi vähentyny. Kertoisko sekin jotain? Eniveis, on tietenkin mahtavaa jos tällainen on suuntaus. Varmasti se viepi maailmaan eteenpäin paremmilla kantimilla.

Eräs opiskelija oli tehnyt opinnäytetyön siitä, miten lapset tuntevat maatalouden ammatteja ja niihin liittyviä asioita. Ylläri pylläri, niitä ei oltu tunnettu. Uskon, että tässä onkin se perus ongelma. Eli on olemassa nuoria, jotka ovat aidosti kiinnostuneita luonnosta ja siihen kuuluvista asioista. Mistä tämä kiinnostus sitten lähtee, kotoa, koulusta... en tiedä? Mutta uskoisin, että tuntemus niin lapsilla kuin nuorilla on heikossa jamassa, kun puhutaan ihan perus luontoon, maatalouteen ja niihin liittyviin asioihin tai ammatteihin.

Kuinka moni tietää mitä tässä tehdään? Kuva täältä .

Mielestäni peruskoulu opetuksella on todella iso rooli näiden asioiden kanssa. Yksi asia, minkä haluaisin takaisin peruskouluihin on kasviot. Muistaako joku vielä aikaa, kun jokaisen piti tehdä oma kasvio kouluun? Tämä taisi olla monesti aika ärsyttäväkin tehtävä, koska yleensä kasvio piti koota kesäloman aikana. Itse kuulun siihen ikäryhmään, joka ei ole joutunu (tai saanut) kasvioita keräilemään. Haaveena on kuitenkin ollu sellainen kerätä, vaikka yhdessä tyttären kanssa. Tämän kesän kasvit alkavat olla aika finaalissa, joten olisikohan siinnä ensikesälle hieno harrastus...
Kasviot olisi kuitenkin todella kiva tapa tutustua kasveihin. Kasvion kerääminen vie kerääjän luonnollisestikkin luontoon ja tietämään kasvista edes sen verran, että sen pystyy tunnistamaan. Voisihan kasvion keräyksen tehdä vaikka pari- tai ryhmätyönäkin, niin ehkä se olisi lapsista vielä mukavampaa ja olisi samalla sosiaalinen tapahtuma. Myös kasvioiden yhteinen vertailu ja tutkiminen olisi varmaankin opettavainen hetki, koska jokaisen oppilaan kasvi kasviossa on yksilö ja näin aina hieman erin näköinen, vaikka samaa lajia olisiki.

Kuva Jane Hyslop

Saman lajin kasvien erillaisuus asia, opittiin hyvin myös kauppayrttineuvojakoulutuksessa. Kasvi pitää tunnistaa oli se sitten pienenä versona tai ylimenneenä ja nuupahtaneena. Myös eri kasvuolosuhteet vaikuttavat kasvin ulkonäköön huomattavasti. Kuivassa ja kituliaassa kasvuolosuhteessa kasvanut kasvi, voi olla ihan erin näköinen, kun rehevässä maastossa kasvanut lajikumppani. Salaisuus tunnistamiseen onkin kasvin oikeiden tunnusmerkkien tunteminen. Monesti tunnistaminen onkin helppoa luonnossa omassa elinympäristössä, mutta kun kasvi otetaan pois sen kavuympäristöstä niin tunnistaminen monesti vaikeutuu. Puhumattakaan, jos saat käteesi vaikka vain kasvin lehden.

Kasvitunnistamista tarvittiin varsinki tässä, kun eroteltiin vieraskasvit ja huonot yksilöt mustikanversoista. Tunnistatko sinä muuten mustikanverson juolukanversosta?

Kasvituntemus ja kasviharrastus onkin asia, missä et ikinä tule valmiiksi ja täysin oppineeksi. Aina löytyy uusia kasveja, uutta tietoa ja tutkimuksia ja uutta asiaa vanhoista jo tutuista kasveista. Minullekki on käynyt monta kertaa niin, että olen luullut tietäväni jostakin tutusta kasvista lähes kaiken. Kuitenkin taas uusien näkökantojen löytyminen onkin avannut silmäni kasvia kohtaan ihan erillä lailla. Aina löytyy uutta. Oppiminen on loputonta...
Muumien Hemuli keräsi ennen postimerkkejä. Hän masentui, kun huomasi keränneensä kaikki maailman postimerkit. Muumit neuvoivat Hemulille, että hän vaihtaisi keräilykohteensa kasveihin ja niinhän Hemuli sitten tekikin. Onnelliseksi hänet teki se tieto, että hänen kokoelmaansa löytyy aina uusia kasveja, eikä haasteet ja keräily pääty koskaan.

Eräs ajatus, mikä myös nousi koulutuksen aikana, on kasvi ja marja-alan naisvaltaisuus. Tähänki asiaan on kuitenki onneksi näkyvillä suunnan muutosta. Kuten tiedämme, käytämme meidän luonnonvaroista, marjoista, sienistä ja kasveista vain murto osan. Suurin osa jää metsään mätänemään. Otanpa esimerkiksi vaikka marjat ja ulkomaalaiset marjanpoimijat, jotka ovat olleet isosti puheenaiheena, enkä suoraan sanottuna ymmärrä polemiikkia mikä siitä on syntynyt. Ainoa huolestuttava asia ulkomaisissa poimijoissa on heidän oikeutensa. Marjaahan meidän metsissä on yllin kyllin, eikä se todellakaan lopu kesken. Fakta on se, että tarvitsemme parempia välineitä, jotta voisimme tarjota teollisuudelle sen tarvitsemia raaka-aineita, joita meidän metsät ovat PULLOLLAAN, jos jollekki jäi vielä epäselväksi. Suomalaisten poiminta ahkeruus on hiipunut ja yhä hankalampaa on saada paikallisia marjanpoimijoita metsään, joten tällä hetkellä ulkomaalaiset poimijat ovat meille välttämättömyys ja suuri apu.
Tästä aasin sillasta päästäänki taas siihen, miksi on harmillista, että alalla on ollut niin vähän miehiä. Homma menee niin, että laitappa mies tekemään naisten töitä, niin kappas siihen on pian keksitty kone. Eli meidän teollinen tuotanto tarvitsisi kipeästi raakaineen keruun koneellistamista, koska raaka-aineen hankinta on meillä suomessa lapsen kengissä. Kaikki tämä kehitys toisi tietysti työpaikkoja ja hyvinvointia niin teollisuuden kun raaka-ainetuottajien keskuuteen. Ja mielestäni se teollisuuden ala, mihin Suomessa ja varsinki Lapissa pitäisi keskittyä, on juuri luontaistuotteet ja luonnonvarojen hyödyntäminen. Me elämme ainutlaatuisessa ympäristössä, joten miksi emme hyödyntäisi sitä tehokkaammin.

Yllä Luontaishoitohankkeen Aini Ojalan taidonnäyte koneellisesta mustikanverson keräyksestä.

Miehinen taidonnäyte. Pakko tunnustaa, että jotenki noilla miehillä näytti tehokkaammalta tuo koneiden käyttö.

Mustikanversojen keräämiseen käytettäviä koneita parhaillaan kehiteltiin ja testailtiin. Uusia ideoita otettiin meiltä opskelijoiltakin vastaan. Tällaista koneellistamista kaivattaisiin ja uusia innovaatioita. Eli kyllä niitä insinöörejäkin tälle alalle kaivataan.