Lööppi: Hyljätty äiti löytyi kuleksimasta Ranuantiellä.

Myöhään lauantai iltana ohikulkija löysi äidin kuleksimasta yksi vähissä vaatteissa pitkin vilkasta Ranuantietä. Koska äidin muuta perhettä ei näkynyt lähettyvillä, ohikulkijat ilmoittivat asiasta Rovaniemen poliisille. Poliisin tutkittua asiaa ilmeni, että perheen lapset, tyttö ja poika, olivat selvitelleet koko illan välejään äänekkäästi, tapellen sisarusmaiseen tyyliin. Kumpikaan ei ollut huomannut, että äiti oli vahingossa päässyt ulko-ovesta. Lapset eivät olleet edes huomanneet äidin poissaoloa, ennen poliisien yhteydenottoa. 

Sisarukset pahoittelivat syvästi tätä heitteillejättöä ja vannoivat ettei se tule enään toistumaan. Lähipiiristä tosin tiedettiin kertoa, että tämä ei ole lainkaan ensimmäinen viikonloppu, kun perheen sisarukset näin käyttäytyy. Lähipiiristä vielä tarkennettiin, että ilmiötä on esiintynyt lähiaikoina jopa keskellä viikkoa ja he ovat olleet kovin huolissaan vanhempien hyvinvoinnista. Vanhempainsuojeluviranomaiset tarkkailevat tiiviisti tilannetta. Pahimmillaan tilanne voi kärjistyä vanhempien huostaanottoon, mutta niin kuin me tiedetään, moni tilanne suomessa annetaan mennä liian pitkälle, ennen kuin viranomaiset oikeasti puuttuvat asiaan.

Narkaus News

... arvatkaa millainen viikonloppu meillä oli?

t. 6v. pojan ja 8v. tytön heitteillejätetty äiti

Kesä huumaa

Hellurei kaikki! Aloinpas pientä päivitystä kirjottelemaan, kun kerranki olen yksikseen ja omine ajatuksineni. Tosiaan, niin kuin aikasempinaki kesinä, niin tänäkin kesänä meidän aikataulutus on aikasta hektistä. Olen sellainen kirjottelija, että tarvitsen omaa rauhaa, jotta teksti pääsee järkevässä muodossa päästä koneelle asti. Nyt kun meillä on kakrut kotosalla kesän ja veljen perhe myös kesäilee meidän tykönä, niin tällaiset rauhalliset hetket on aika kortilla. Osaan jo antaa itselleni anteeksi, ettei kaikkea kerkeä tekemään (hei, näkisittepä meidän kämpän) ja aattelin vielä muistuttaa teillekkin, että juttua kyllä taas pukkaa, kun aikaa blogille taas siunautuu.

Olen luvannu kirjotella teille uutta kommenttia Lady Compista ja paljon asiaa siitä kyllä nyt tällä reilun puolen vuoden käyttökokemuksella jo irtoaakin. Lisäksi olen kyselly myös maahantuojalta teidänkin pohtimia kysymyksiä, joten eiköhän informatiivistä pätkää ole tässä jossain vaiheessa tulossa. Olkaapas siis kuulolla kaikki, jota tämä aihe kiinnostaa...

Myös monta muuta aihetta odottaa oikeaa aikaa bloggaukselle. Meille on mm. muuttanut neljä uutta eläinystävää lisää. Noinkohan se eläintarha alkaa vähitellen muodostumaan. Kohta vois perustaa vaikka kotieläinpihan, hi hi!

Myös tämä aika vuodesta työllistää minua noiden kasviasioiden tiimoilta ja onpahan vaarassa kaikki lomailijatkin. Tämän koki myös minun serkku Heli, joka sai kunnian kerätä mesiangervon kukkaa kanssani kauniina aurinkoisena kesäpäivänä. Kun hyvän ystävän kanssa saa porista samalla kun keräilee kasveja, niin ei siinnä paljoa muutamat nokkosenpistot tunnu puhumattakaan siitä, että homma tuntuis työnteolta. Kiitos siis Heli seurasta ja avusta!

Mutta ettettä vaan saisi sellaista harhakuvaa, että täällä vain töitä paiskitaan, niin pakko mainita myös telttaretkestäki. Kun on kerranki oikea porukka koolla, joista osa on jopa toiselta puolen maapalloa, niin mikään ei ole mahtavampaa, kuin extempore telttareissu erämaahan. Kelitki kun oli juuri kohdallaan ja lapsenvahditki onnistu. Kiitos raksumies, Heli ja Sussu! Kuvat kertokoon enemmän tunnelmia...

Telttailiakoira Onnimannimatikka sippasi yömyöhällä kannonjuureen nokosille. Huomatkaa aurinko, joka paistaa klo 01.00 yöllä... ihana Lapin kesä!

Näihin kuviin ja tunnelmiin... seuraava bloggaus ilmestyy sitten kun sen aika koittaa ;)

100 lumikakkua

Mitä tapahtuu, kun on pimein aika vuodesta keskellä hiljaista Lappia ja olet 7 vuotias tyttö vailla leikkitovereita pienessä syrjäkylässä. Silloin keksitään itse jotain tekemistä tylsyyden karkottamiseen. Tuloksena voi syntyä vaikka 100 kappaletta pieniä lumikakkuja, jotka muodostavat kokonaisuutena lumisen Kiinanmuurin.

Pakkohan se on tännekki heittää, kun äidin sydän on niin ylpeä tyttärensä kovasta projektista! Selvästi äitiinsä tullut, eikös!


 

Ihana, ihana talvi!

Meillä ainaki täällä Lapissa on ollu sanoinkuvaamattoman kaunis talvi! Lumi on jäänyt tykkynä puihin, tehden niistä kauniita kermakakkuluomuksia. Enpä muista, koska viimeksi olisi saanut näin ihastella maisemia. Kyllä meillä vaan totisesti on kaunis luonto!

Vaan oliskohan aika pudotella lumia emotilan katoilta...

Kuka malttaisi tehdä töitä, kun ulkona näyttää tältä...

Monet iloiset hetket on rannalla vietetty,

monia pikku varpaita uitettu.

Lumiharsoon on ranta nyt peittyny,

saa hetken levähtää

kunnes taas riemu äänet raikaa

ja pikku varpaat temmeltää.

 

Hiljainen on huone pienten elämän alkujen,

Siellä odottaa se kevättä...

 

Kaksi vanhaa petäjävanhusta seisoo oven portilla.

"Tervetuloa" ne toivottaa, kun sisään astut!

Serkkulan tienvarresta ja kuohunkijoelta. Pakko laittaa kuvia isommaksi, vaikkei ne mahdukkaan tähän alustalle kunnolla ;)

Hiljainen on tuttu joki, mutta ei se silti luovuta talven pakkasten alle.

Vahvana virtaa, vaikka ihan vähän vaan.



 

Kumman tien valitsisi...?

 

Ystävien kanssa jaetaan ilon ja surun hetkiä.

Paukkupakkasessa liekit lämmittää varpaita.

On nämä ihania retkiä!

Lomalta takaisin lompsis

Niinhän tuo joulunaika vierähti ja uusivuosikin tuli vastaanotettua mukavasti. Blogin puolella on ollut aikamoinen hiljaisuus ja heitin vissiin oikein kunnolla aivot narikkaan, kun päätin ottaa etäisyyttä työhommeleihin lomien aikana. Hyvä niin, koska nyt sitä alkaa hommiin taas entistä ehompana!

Vakkari lukijoita on jossain välissä kerenny kertymään jo yli 70!!! Siis ihan huikeaa, varsinkin kun kirjoittelu on ollut nykyään todella epäsäännöllistä. Kiitos siis kaikille teille lukijoille, jotka jaksavat olla kiinnostuneita minun porinoista! Tästä riemastuneena, aijon järkätä tänne pikku arvontahommelin kiitoksena kaikesta =) Palaan asiaan myöhemmin...

Pehmeä lasku kirjottelun pariin lieneen paikallaan, joten tässä hieman meidän puuhasteluita lomien ajalta...

 

 

Me ollaan ulkoiltu paljon ja kelit on ollu aivan huiput! Välillä ollaan nautittu paukkupakkasista, kuten jouluaattona ja välillä on ollu lauhempaa. En voi lakata ihastelemasta meidän luonnon kauneutta! Hauskinta on kun ajamme autolla ja hihkun lapsille, että "Katsokaa..." yleensä saan tympääntyneen kuulosen vastauksen ennen kun kerkiän lausettani jatkaa, "joo joo, tiedetään. On tosi ihana luonto!" Ilmeisesti hoen sitä liian usein. Välillä kuitenkin myös lapset intoutuu ihastelemaan, mikä on tietysti mukavaa. Ilmeisesti kuitenkin jatkuva eläminen kauneuden keskellä turruttaa pienten silmät, kun muusta ei tietoa ole. Noh, minä ainakin teen oman työni tämän kauneuden olemassaolon muistuttamisesta!

Kelkkailla on pitäny niin, että silmät on ollu sanan varsinaisessa merkityksessä jäässä! Pikku miinusasteet (lähes -30) kettään hiasta ;)

Julkkiksia on bongailtu ja äiti on päässy "teineileen". Ihana, ihana Jonne Aaron!

Elämäni suurimman eläinrakkauden kanssa on vietetty laatuaikaa...

Joskin olen tullut siihen päätelmään, että rakkaimpaan Onnimannimatikkaan on tainnut jossain vaiheessa päästä mukaan kissageenejä ;)...

Myös kanaset pääsivät nauttimaan meidän joulusta, kun raahasin kuusen kanalaan. Voi mahoton, mikä riemu siitä syntyikään! Oli todella ihanaa katsella pikku kanasten ja kukkosten onnea, kun ne piilottelivat kuusen alla ja söivät sen havuja. Nyt onkin enään vain ranki jäljellä. Kuusenkierrätystä parhaimmillaan!

Ja lopuksi kuva minun uudenvuoden tinasta. Mitähän lohikäärmeen vuotta se mulle povaakaan (kun eikös se ollut mennyt vuosi)?!

Mitä lieneen tina ennustanee, niin ihanaa ottaa vastaan vuosi 2013! Täten päätän, että  tuleva vuosi on elämäni paras vuosi!!! Ja niin myös teidän =D

Ja tervetuloa myös uusille lukijoille!

Kaikkien aikojen paras joululahja...taas!

Minä olen todella onnekas ihminen, koska mulla on sellaisia ihmisiä ympärilläni, jotka lahjovat minua jouluisin sellaisilla lahjoilla, mitä tuskin olen ansainnu (tai sit mie vaan oon niin hyvä, hihi). Viime vuonna joulun jälkeen, kirjotin parhaasta joululahjasta IKINÄ. Sitä se totisesti olikin, mutta tänä jouluna on tulossa jotain yhtä hienoa...

Joku saattaa kuvasta jo arvatakkin... mutta palaan asiaan vasta kun tämän ihanista ihanin lahja saapuu käyttööni... Mie en malta oottaa!!!

Olkaamme kiitollisia Suomestamme!

Näin itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa, on pakko kirjoittaa pari sanasta. Olen nyt kuunnellut muutamien päivien ajan keskusteluita siitä, että "samahan tuo Suomen itsenäisyyspäivää on viettää, vaikkei Suomi enään mikään itsenäinen olekkaan!". Varsinkin vanhemman väestön suusta on näitä lausahduksia tullut tiheään tahtiin. Suomea ei pidetä enään ollenkaan itsenäisenä ja päätäntävaltaisena, kun EU- ja muut isommat valtiot määräävät kaikesta. Muutoinkin tuntuu kovasti olevan pinnalla ns. "valituskulttuuri". Kaikkea ja kaikkia pitää moittia. Kaikesta pitää valittaa. Mikään ei ole hyvin ja jokaikinen asia on menossa päin prinkkalaa.

Toki on monia asioita, mitkä voisivat olla paremmin. Mutta kuitenkin voisin väittää, että kyllä meillä täällä Suomessa asiat on paljon paremmin, kuin monessa muussa maassa. Elämme sellaisessa lintukodossa, että unohdamme monesti sen, millä mallilla asiat ovat muualla maailmassa. Ihmisen luontainen taipumus on valittaa ja olla tyytymätön vallitsevaan elämäntilanteeseen. Aina halutaan jotain lisää, enemmän ja parempaa! Olisikohan kuitenkin aika pysähtyä ja miettiä, kuinka hyvin asiat loppupeleissä kuitenkin on tässä rakkaassa Suomen maassa. Minä pystyn kirjoittamaan täällä bloggerissa asiasta kuin asiasta, KAIKKI lapsemme saavat koulutusta ja jos joku sairastuu syöpään, se hoidetaan. Mietitäänpäs siis hetkinen niitä hyviä asioita elämässä, eikä aina keskitytä epäkohtien suitsutukseen. Meillä kun ei oikeastaan ole mitään hätää!

Suosittelen, että käytte lukemassa isoveljeni vaimon kirjoittaman blogitekstin Kiinan maalta. Antaa myös perspektiiviä muutamaan asiaan. Keskinarkaukset Kiinassa on muutoinkin mielenkiintoista luettavaa, jos haluaa kuulla sensuroimatonta mielipidekirjoitusta länkkärin elämästä Kiinalaisessa kulttuurissa.

Eipäs sen kummempia, kun nauttikaamme elämästä, koska juurikin se eläminen on meillä täällä helppoa!

Joulunhenki iski

Hip hei! Tänään oon menossa Metsäruusuntielle seminaariin missä käsitellään Lapin luonnonantimien tulevaisuutta. Toivottavasti päivä olis super mielenkiintonen, ainakin odotan niin. Ispiroitumista ja ajatuksen virtaa luvassa siis ja ah niin hyvästä aiheesta. Ihanaa!

Minut myös yllättäen valtasi joulunhenki! En ole kovin ollut joulufiiliksissä, vaikka normaalisti tähän aikaan jo mukavasti joulutunnelma nostaa päätään tässäkin ihmisessä. Nyt se sitten iski, en tiiä miksi, mutta iskipä kuitenki! Olisko se sitten ollu se Peksun leipoma pipari (jonka söin aamupalaksi, hih), joka näytti enemmän alienilta kuin joulu-ukolta. Söpö! Jouluaika on ihanaa, kaikkine valoineen, lauluineen ja tunnelmineen... onkohan minusta tulossa jouluihminen?!

Nyt on jotenki niin hyvä fiilis, että pakko oli tulla toivottaan teille kaikille myös ihanaa päivää ja iloitkaa kiireen keskellä niistä pienistä asioista!

Uskomaton muodonmuutos

Kun nyt on tullu niin paljon "raskaampaa" asiaa, niin kevennykseksi tähän pikku muodonmuutos kuvasarja. Nimittäin koira ja hänen omistajansa pääsi kumpainenkin trimmiin! Jeeeeee!!! Vihdoin!

Ennen...



Siis OMG! Mikä rotu olikaan kyseessä?!!! ;)

Ja jälkeen...

" Niin mähän olen kääpiösnautseri!"

Kaameen karvakasan alta paljaistui komea ja parrakas nuori uros! Onnimannista huomasi kuinka se oli innoissaan, kun pääsi karvoistaan eroon. Ihan pentukoiran kujeet iski yllättäen. Vai olikos lie syynä se, että nyt pitää liikkua enemmän ettei jäädy...

Itselle olen myös myöntäny, että "pitkä tukka" niin kuin ekoissa kuvissa, on liian vaativa meikäläiselle. Olen maailman surkein föönaaja (koska en ikinä föönaa hiuksiani) ja super laiska tukan laittaja muutoinkin. Sen pitää olla sellainen "pöyhkäise kerran ja mene" malli. Nyt me ollaan Onnimannin kanssa erittäin onnellisia kumpainenkin kynittyine lookkeineen. Ainoana erotuksena pakko sanoa Onnin puolesta, että on se kova jätkä; mulla kesti trimmaus 35min ja Onnilla 3h ja 15min. Nyt on ehkä hyvä päättää vanhaan kliseiseen (ja ah niin monta kertaa kakarana äidin suusta kuultuun lauseeseen) "kauneudesta täytyy kärsiä!"...

Luistelua ja yhdessäoloa

D- vitamiini hässäkän jälkeen on hyvä kirjotella hieman kevyemmistä aiheista... Meillä on nimittäin parhaimmat luistelujäät vuosikausiin! Pakkasta on ollu ja lumi on odottanut tulemistaan, mikä on mahdollistanu todella ihanan sileät jäät. Monena vuotena on käynyt niin, että lumi on tullut samaan aikaan pakkasten kanssa ja luistelu luonnonjäällä on ollu vaan haave. Meillä kun ei luistelupaikkaa lähettyvillä ole, vaan aina joutuu lähtemään autolla kymmenien kilometrien päähän. Ja mikäs se luistellessa tällaisissa maisemissa...

Pakkaspoika oli tehnyt lumikukkasia jäälle.

Ja kyllähän sitä sitten viikonloppuna luisteltiinkin. Olen todella onnellinen, että viimevuonna panostin omiin luistimiin. Nimittäin edelliset luistelukerrat ovat olleet kouluajoilta. Voi mahoton, kuinka mukavaa olikin koittaa väännellä piruetteja, kiemuroita ja kuvioita. Tasapainossa oli kyllä hieman hakemista kouluaikoihin verrattuna.

Kieli keskellä suuta...

Piruetti pipsan piruetteja =)

Iinalla ja Pekalla on muuten minun isän tuomat haalarit, jotka maksoi kokonaista pari euroa. Viime talvena oli nimittäin metsähallituksen omalle porukalle myyntitapahtuma, missä myytiin mm. näitä vanhoja safarikäytössä olleita haalareita. Ihan huiput haalarit, juurikin tähän "rönttä" aikaan. Ei tarvitse huolehtia, että lapset likaa kamppeensa tai että monet "jääliu-ut" jättää kulumajälkiä. Lisäksi haalareissa on pepun ja polvien paikalla lämmikevahvikkeet, eli parhaat haalarit myös jäällä istumiseen ja kököttämiseen.
Lauantaina ja sunnuntaina, meillä oli seurana minun raksu kummipoika siskoineen ja eihän noita kakaroita meinannu jäältä pois saada. Meillä oli niiin huippu viikonloppu, että huh huh! Kävi vieraita, ketä näkee harvoin ja oltiin vaan kotosalla. Huomasin tänä aamuna, etten ollut kerennyt koko viikonloppuna käymään koneella. En ollu edes muistanu internetin isoa maailmaa, joka oman työnki puolesta jo muodostaa pakollisen viha-rakkaussuhteen. Mulla oli niin ihana viikonloppu, että herkistyinpäs tekemään tällaisen videopläjäyksenki...



Kiitoksia kaikille teille rakkaille!
Talvi on ehdottomasti parasta, sanon ma!!!

Mehustin vailla vertaa!

Kuvittelenkohan vaan, vai onkohan nykyajan koneet heikompia kuin ennen? Olipas kyse sitten kodinkoneista, huonekkaluista tms. niin jotenki tuntuu, että tänäpäivänä tavaroiden elinikä on noin 2-5 vuotta. Sitten on ihan normaalia, että laite särkyy. Eikös se olekkin sanottu, että kun laitteesta loppuu takuuaika, niin se taatusti hajoaa! Olenpas tästä eräänlaisia väitteitä jopa kuullu, että laitteiden valmistajat jo suunnittelee tuotteensa niin, etteivät ne tule kestämään kauaa takuuaikaa pidempään. Enpä epäilis tämän väitteen todellisuutta olleskaan...

Tässä suhteen asiat oli ennen paremmin. Kun materiaaleista ja raaka-aineista oli pula, niin ei ollut varaa tehdä "heikkoja" tuotteita. Uskon vahvasti myös siihen kodinkonepuolella, että jossain vaiheessa "bisnes" kekkasi alkaa tekemään tuotteita, mitä kuluttajan olisi vaihdettava uuteen vähintään 5 vuoden välein. Sehän kun on todellakin parempaa bisnestä, kun tehdä yhden ihmisen eliniän kestäviä vekottimia. Toinen kulutusyhteiskunnan riemuvoitto on jatkuvasti päivittyvät puhelimet ja tietokoneet. Kun ostat uusinta uutta olevan hienon puhelimen, niin on se jo auttamatta vanhentunut puolenvuoden päästä. Niin kaukaiselta tuntuu ne ajat, kun muistettiin vielä ulkoa kaikki Nokialasten puhelimien mallinumerot. Nykypuhelinmalleissa kun ei pysy perässä millään... Mulla oli ainaki Nokian 5110. Mikäs sulla oli? =)

Haluan kuitenkin esitellä yhden malliesimerkin kestävästä kodinkoneesta! Nimittäin meidän mehustin, joka on 1970-1980 luvun vaihteilta. Tarkkaan tämän mehustimen ostovuotta ei äiti muista, mutta meidän vauva-aikana sillä oli jo puristeltu täyttä häkää. On ihan uskomatonta, että tämä laite on toiminut yli 30 vuotta ilman minkäänlaisia hämminkejä, vuodesta toiseen. Ihan jatkuvalla käytöllä se ei kuitenkaan ole ollut, vaan lähinnä loppukesästä ja syksystä sillä on puristettu pakkanen täyteen mehuja. Koin uudelleen näkemisen riemua tämän kaunokaisen kohdalla, koska en ollut muistanut sen olemassaoloa lainkaan. Mietinki, että voisin adoptoida sen kotiini ja kokeilla puristella talvisaikaan sillä myös vihermehuja.

Laite on ollut tositoimissa taas sadonkorjuun aikana ja nappailinkin muutamia kuvia siitä. Mehustin on AEG merkkinen, joten tässä yhteydessä ainakin voi merkin kehuskella olevan kestävä. Toivottavasti yhteiselomme kestäisi vielä vähintään saman verran, kuin tähänki asti...

Kerron toisessa blokkauksessa siitä, että mitä tällä koneella olemma oikein puuhaillu. Ja kentien muutamia reseptejäkin on pitkästä aikaa jaossa. Olen myös erikoistunut "lastenhuiputuskikkoihin" mitä tulee terveelliseen ruokavalioon, joten pikku vinkkejä myös sitä varten jaossa. Porkkanatkin ehkä saattaa kuulua jotenki hommaan, hih...

Onko teillä ollu "sikakestäviä" kodinkoneita tai muita käyttöesineitä?

Blop blop, sanoo maatiaiskanan muna

Mun on niin pakko hehkuttaa, kun tänään on ONNEN PÄIVÄ!!! Nimittäin aamulla kun käytiin Iinan kans kanalassa aamukierroksella niin hokattiin, että munintapesässä oltiin käyty. Itse ajattelin, että kuhan ovat siellä käyny tutkimassa, mutta Iinan kehotuksesta kurkkasin pesään. Ja mitäs siellä olikaan!!!...

Meidän ihka ensimmäinen omien kanojen munima muna!!!

Tätä päivää on niiiiiiiiiin ootettu, enkä yhtään pyytele anteeksi huutomerkkien määrää! Sen verran ONNELLINEN olen tänään =D

Back to the -70 century

Nyt kun syksy tekee tulojaan, lehdet tippuu puista ja maa on ollu kuurassa jo usemapana aamuna, on hyvä ottaa pieni aikamatka menneisyyden kesiin. Tein nimittäin kesällä löydön, mikä toi muistoja mieleen oikein ryöppyämällä. Nimittäin aitan kätköistä löytyi vanha teltta, joka on vanhempi kuin minä itse (mikä siis ei tietenkään tarkota sitä, että se olisi vanha...eihän?) . Teltta on niiiiiiiin ihana, että oksat pois ja aika hyvin säilynytki. Vai mitäs oletta mieltä?

Teltassa on hieno muovonen ikkunaki, mistä pääsee valoa sisään. Eikä siinnä vielä kaikki! Ikkunassa on ulkopuolella hienot "koristehapsut" ja sisällä verhot, millä voi hieman pimentää valoisuutta teltassa tai estää sisään näkymisen. Luxusta, eikös vain!

Lapsilla oli hauskaa tämän teltan kanssa ja useampi päivä meni siellä leikkiessä. Opittiin jo muutaman päivän aikana, että jos jollakulla oli lakki tms. hukassa, niin todennäkösesti se löyty teltasta. Iina ja meidän kesätyttö Saana, meinasi nukkua yönkin teltassa, mutta jotenki aina illan tullen kotisänky alko tuntuakki mukavammalta, hi hi...

Teltta on super iso, niin kuin kuvassakin näkyy. Meikäläinenki pystyy seisomaan siellä ihan reilusti ja kattoon jää vielä varaakin.
Muistan ainaki yhden ylä- Lapin reissun, mikä tehtiin koko perheen voimin. Jotenki on piirtynyt mieleen, kun oltiin jossain keskellä metsää ja isän kanssa etittin lähdettä, mistä kävimme sitten vettä noutamassa. Oliskohan isä käynyt etukäteen kävelemässä, kun lähteen olemassaolosta tiesi. Sieltä sitten hörpittiin ja ihmeteltiin pulppuavaa hiekkapohjaa. Myös koleat aamut teltasta kömmittyä ja lämmin trangialla keitetty kaakao, on piirtäny selvät muistikuvat mielen sopukoihin. Muistan myös, että käytiin kiikkumassa t u h o t t o m a n pitkät portaat jonnekkin karhunpesälle. En äkkiseltään löytäny netistä tätä paikkaa ja kun minkäänlaista muistikuvaa ei ole edes siitä, että missä paikkakunnalla tämä pesä sijaitsi. Portaiden alapäässä oli kahvio ja siellä oli täytetty karhu mihin oli upotettu mikrofoni. Tiskillä oleva mies sitten salaa puhui mikkiin ja mie pöhkö tietysti luulin, että karhu osaa puhua, hihi... Muistaiskohan rakas isoveikka Kiinan maalla, missä tämä paikka oli ja onkohan se vielä olemassa?

Ihania muistoja siis teltasta tulvii. Veikkaampa, että isovelillä taatusti tulee myös muistoja tästä teltturaisesta, vai arvaanko väärin ;)...