perjantai 3. kesäkuuta 2011

Lindan luomula

Pakko kirjoittaa vähän ystäväni Lindan ihanista puuhista.


Lindalla on yritys nimeltä Lindan luomula . Hän on alunperin Virosta Suomeen rantautunut (muistaakseni noin 17 vuotta sitten)ihana ja valoisa persoona. Hänen ehdottomasti parhaita tuotoksiaan on leipomukset, joita hän tekee tilaustyönä. Voisi sanoa, että Linda on oikea monitoimi nainen ja ei varmasti ole mitään mitä hän ei osaisi tehdä. Leipomon lisäksi hän tekee myös luontaishoitoja ja kouluttaa ihmisiä. Linda kuului myös ensimmäiseen Luontaishoitajakoulutukseen Rovaniemen Lao:ssa, jonka oppilaat valmistuivat viime toukokuussa.

Mutta enemmän niistä Lindan herkuista. Onnekseni sain oman pöytäni viime viikonlopun Metsä- ja puutarhapäiviltä Lindan vierestä ja kuinkas ollakkaan, herkku jos toinenki lähti mukaan. Linda leipoo kaikki luomuna ja spelttijauhoista. Hän ei myöskään käytä ollenkaan hiivaa, vaan ruisleivät on tehty leipäjuurella. Eli maha, suolisto ja kroppa tykkää... Jos itse syön leipää, niin nämä leivät ovat juuri niitä mitä suuhuni pistän. Me ollaan aina ruukattu leipoa omat leipämme juurella. Kuitenkin nyt kaiken remontin ja muun hässäkän keskellä on oma leipominen jäänyt vähälle. Onneksi silloin voi luottaa Lindaan.
Ja nyt seuraa paras vaihe, Linda hakee kaiken leivontaan käytettävän veden Korkalovaaran lähteeltä. Se jos mikä osoittaa minusta sen, että leipomuksia tehdään sydämmestä ja laadukkaasti.

Porkkanakakku ja mustikkakakku

Metsä- ja puutarhapäivillä Lindalla oli valtavat maistelukorit ja kävin varmaan päivän aika maistelemassa kaikki laadut läpi kerran tai ehkä jopa kahdesti, he he... Mukaan tarttui Tumma tyttö- ruisleipä, Suussasulava spelttipiiras, Pirtsakka porkkanakakku ja Mummon mehevä mustikkakakku .

Lasten ja koko muunkin porukan suosikiksi nousi Suussasulavat spelttipiiraat . Ne on saman näköisiä kun karjalanpiirakat, mutta riisipuuron tilalta on luomu vuohenmaitoon haudutettua spelttiuunipuuroa. Vuohenmaito tulee Sodankylästä Luolamaan luomutilalta.

Superhyviä spelttipiirakoita vuohenjuustolla. Kukahan sieltä on jo kerenny haukata?

Tumma tyttö- ruisleipä on minun oma suosikki, mutta koska siinnä on käytetty mausteena mm. fenkolia, niin lapsilta se jäi syömättä. Ovat tottuneet meidän omaan fenkolittomaan leipään, niin ilmeisesti makuelämys oli äkkiseltään outo. Seuraavaksi aion kokeilla Lindan yrttileipää, joka maistui näin aikuiseen makuun todella ihanalta ja mielenkiintoiselta.


Se hyvä puoli näissä leivissä myös on, että koska ne on tehty ilman mitään hiivailmapullamössöjä ja kunnon täysviljasta, niin yhdestä ja jopa puolikkaasta leipäpalasta täyttyy vatsa. Täyttä tavaraa siis!

Sitten kakku osasto. Laitoin puolikkaat pakkaseen, ku oli niin riitoisia. Maku on minusta niin ihastuttava, koska spelttijauhojen ansiosta maku on hmm... täyteläinen. Maistui koko porukalle ja naapureillekki.

Mustikka ja porkkanakakku

Herkkujen hintoja:

Leivät 7€/ kg
Kakut ja tortut 12€/ kg
Pikkuleivät 25€/ kg
Piirakat 1€/ kpl


Niin ja kaikille Rovaniemeläisille hyviä uutisia! Linda on juhannuksesta lähtien torilla myymässä herkkujaan lauantaisin. Kannattaa varmaan olla aamusta liikkeellä, jos haluaa ottaa varman päälle.

Lindan luomula
p. 050- 3742 343
linda@lindanluomula.net

1 kommentti:

  1. Kuulostaapa ihanilta leipomuksilta! Miekin olen ollut ilman leipää ja muita viljatuotteita muutaman kuukauden ja kunnon ruisleipää tekisi jo mieli! Kaupan leivät ovat niin säälittäviä että huh-huh...

    VastaaPoista