keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Rentoutumista mökillä

Vaikka meillä tekemistä näin kesäaikaan riittää, niin silti on hyvä muistaa pitää pieniä irtottoja arjesta. Yks hyvä paikka siihen on meidän kalamökki, keskellä ei mitään. Mökille ei tule sähköjä eikä vesiä, joten siellä jos missä sielu lepää. Minusta juuri tällainen mökkeily on sitä aitoa mökkeilyä parhaimmillaan.

Kaivo möksän pihalla

Kalamiesten saalista

Pikku kalamiesten "akvaario"

Pienimmät mökkeilijät osasivat myös nauttia täysin rinnoin ja Onnimanni oli elementissään hiirijahdin kanssa.


Luonnossa on ihanaa hiljentyä, elää hetkessä ja kuunnella omia ajatuksia, joiden kuuntelu arjen hälinässä on välillä vaikeaa. Sateen ropina, käen kukunta ja siikojen jättämät jäljet veden pinnassa. Nukkuvat lapset ja iltamyöhäinen aurinko saunan takana.


Minulla on joskus tapana sulkea silmät keskellä kaupungin kiirettä ja etsiä kaikesta hälystä ja metelistä luonnon ääniä. Kun tarkaan keskittyy, niin kaupungin häly vaimenee. On sinusta itsestäsi kiinni, mitä ääniä haluat ympäriltäsi kuunnella. Onko se sitten liikenteen melua vai linnun laulua, sen päätät sinä. Oravanpyörään on helppo ajatua, mutta vain sinä itse voit päättää kuinka kiireinen olet. Kiire on ihmisen itse luoma olotila, valintoja mitä me teemme päivittäin. Missä ikinä menettekin, muistakaa elää hetkessä ja kuunnella luontoa ympärillänne.

2 kommenttia:

  1. On siellä niin rauhallista ja kaunista, eikä tarvitse kuunnella ruohonleikkureiden pörinöitä kun pihakin on "luomumallia" ei nurmikkoja ym.. höpötyksiä. :) Parhautta 100% T: JM

    VastaaPoista
  2. Näinpä juuri! Mökillä on kyllä se hyvä puoli, että pihakin voi olla luonnontilassa. Ei kamalaa pihojen hinkkaamista ja laittamista. Varmaan sekin osaltaan luo rentoa tunnelmaa, kun ympäristökin on luonnollinen, ilmaan pakotuksia johonkin muottiin.

    VastaaPoista