perjantai 24. tammikuuta 2014

Belugalinssi, uusi rakkauteni

Mikä on parasta elämässä? No ainaki hyvät ystävät! Nyt voin todellakin kiittää erästä heistä, nimittäin Tuijaa, joka tutustutti minut näiden ihanien linssien maailmaan.

Olen jo jonkin aikaa ollut aika kyllästynyt kaiken maailman linsseihin. Oikeastaan olen käyttänyt niitä ainoastaan keittoihin ja niissäkin aika pienissä määrin. Jotenkin onnistun saamaan linssit aina liian pehmeäksi mössöksi, jota ei ole kovinkaan mukava lisäillä esim. salaatteihin. Tuija on Terveysopisto Saluksen kouluttama ravintovalmentaja ja hyvä ystäväni. Nykyään on enemmän jo tapa, kuin sattumaa, että aina vieraillessani Tuijan luona eteeni tarjoillaan maittavia luomuksia raakakakkua, herkkusalaatteja, terveellisiä lounaita ja mitä milloinkin. Tuijaa voisi kutsua intohimoiseksi terveyskokkaajaksi ja eipä vissiin yllätys, että olen halunnut vierailla hänen luonaan jostain syystä aika usein. Mutta oli siis Tuijan ansio, että tutustuin belugalinsseihin ja löysin jälleen rakkauteni linssejä kohtaan.

Belugalinssisalaattia porofileellä.

Belugalinssit on helppo valmistaa, koska niitä ei tarvitse liottaa. Huuhtelu ja noin 20minuutin keittäminen riittää. Maun lisäksi ihastuin näissä belugalinsseissä juurikin myös siihen, että ne pysyvät kiinteän rapsakoina, eivätkä hajoa mössöksi. Myös tällä argumentilla Tuija minut linssiin tutustutti. Belugaa kutsutaan kasvissyöjän kaviaariksi, mutta uskaltaisin väittää, että tämä on jopa parempaa. Beluga linssi sisältää paljon proteiinia, joten se on hyvä ruoka kasvissyöjälle, jotta proteiinintarve täyttyisi.

Tokihan riensin kauppaan ostamaan pussillisen belugaa ja pistin hösseliksi. Mukailin Tuijan tekemää reseptiä, mikä muuten löytyy myös Vesalan luomukaupan blogista. Laitoin ihan hintsusti punasipulia ja raastoin juustohöylällä hieman porkkanaa sen sijaan. Myös valkosipulin jätin pois, koska tarjoilin tätä myös lapsille ja he eivät ole kovinkaan sipuleiden ystäviä. Marinaadin oliiviöljyn tilalta käytin camelina öljyä, koska muuta ei sillä hetkellä kaapissa ollut. Paistoimme myös poron filettä, jonka lisukkeena söimme belugasalaattia. Vai olikohan se pikemminkin niin päin, että söimme belugasalaattia porolisukkeella. Lapsille nämä linssit ei ihan ensisilmäyksellä avautuneet varmaankaan oudon ulkomuodon takia, mutta väsytystaktiikka on paras taktiikka, eikös!

Seuraavana päivänä söin belugasalaattia lounaaksi ja lisäsin siihen vielä avokaadon. Ripaus herbamarea päälle ja voisin sanoa, että parempaa lounasta saa hakea.

Avokaadoa ja belugaa.
Kiitos siis Tuijalle ihanista makuelämyksistä ja tiedoksi, että häntä kannattaa seurata myös facebookissa tai vierailla nettisivuilla. Vaarana on bongata herkullisia reseptejä tai muuta hyvää infoa terveelliseen ruokailuun ja elintapoihin liittyen.

2 kommenttia:

  1. Ihan sairaan hyvää! Ostin linssejä ja pitkään ne pyöri kaapissa. Sitte löin nettiin tuon nimen ja sieltä löytyi tuo marinointiohje. Aivan ihanaa! ja hyvää ja terveellistä vaihtelua, kiiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet saanut inspiraatiota =D Meillä on edelleen käytössä belugat säännöllisesti. Helppoa ja hyvää!

      Poista