torstai 28. tammikuuta 2010

Tehokkainta reeniä vatsalle, selälle ja mielelle

Eilinen naurujooga oli parasta, mitä olen kokenut vähään aikaan! Aamulla herätessäni huomasin, että "treenin" kyllä tuntee lihaksissa. Lisäksi naurujoogan vaikutusta henkiseen hyvinvointiin, ei voi epäillä hetkeäkään. Oli hauska katsella (ja kuunnella) kuinka yhden ihmisen hervoton nauru tarttui toisiinkin.

On myös tutkittua, että vaikka vain teeskentelisit naurua ja hymyilyä, erittyy samoja hyvänolon endorfiineja kuin oikeastakin naurusta. Niinkuin naurujoogan vetäjä Henna Länsipääkin sanoi " fake it until you meke it". Illalla kun tulin kotiin, oli olo niin kuin olisin juossut maratoonin. Voi vain kuvitella, että jos hieman vajaa kaksi tuntia nauraa käkättää (tietenkin pieniä pausseja oli välillä)on se myös aika fyysistä hommaa.

Naurujoogasta on myös ollut paljon puhetta julkisuudessa. Esimerkiksi mtv3-helmi teki aikoinaan hyvän jutun aiheesta, mikä löytyy edelleenkin verkosta.

Kannattaa ottaa selville lähin naurujoogaporukka ja mennä vaan mukaan rohkeasti. Ja meidän Rovaniemen ryhmäänkin mahtuu vielä muutama tulija. Tarkoitus olisi kokoontua kerran kuukaudessa.

2 kommenttia: