Piet Nibbelink ja hevosmiestaitokurssi

Viimeviikonloppu oli todella mielenkiintonen. Nimittäin hollantilainen hevostaitokouluttaja Piet Nibbelink veti kolmen päivän sessiot yhdessä vaimonsa Wilman kanssa,  Taiga Tallilla Marraskoskella. Näin ensimmäisen kerran Pietin esiintyvän livenä Heta- messuilla ja silloin jo tykkäsin miehen työskentelytavoista. On aika hankalaa kiteyttää kaikki noina päivinä (joista itse olin paikalla kahtena päivänä) opitut yhteen, mutta hieman jotain fiiliksiä voisin kuitenki kertoa. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi hevosaiheisia koulutuksi käyny ja hyvillä mielin voin sanoa, että parempaan suuntaan ollaan menossa. Nämä hevosmiestaito jutut kolahtaa kyllä meikäläiseen, kuin alasin päähän piirretyissä...

Piet

"It´s all about energy!" sanoi kouluttajamme moneen kertaan. Ja näinhän se juuri on! Huomasin viikonlopun aikana, että ei oikeastaan ole paljoa eroa sillä, oletko itsensäkehittämiskurssilla tai hevosmiestaitokurssilla. Noh, tai oikeastaan se eroaa siinnä, että ihmisiä ja itseä on helpompaa huijata, mutta hevosta sinä et pysty huijaamaan. Hevonen on äärimmäisen herkkä eläin ja se vaistoaa sinun energiasi ja tunnetilasi todella tarkasti. "Jos haluat leikkiä hevosen kanssa hippaa, sinun pitää leikkiä sitä tosissasi" Piet sanoi. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että mihin sinä ryhdyt pitää tuntua syvällä sisimmässäsi. Sinun pitää joka solullasi leikkiä hippaa hevosen kanssa. Miettikääpäs lapsuutta ja hippaleikkejä. Jos hippana olija lähestyy sinua puoliksi hajamielisesti, laahustaen ja huitoen hieman sinne päin, et varmaan ota montaakaan askelta häntä väistääkseen. Tuskinpa homma saa sinulle edes leikin aiheuttamaa hymyä kasvoille. Mutta kun hippa lähestyy sinua pilke silmäkulmassa, valmiina hyökkäämään hetkenä minä hyvänsä armottomaan takaajahtiin, on homman nimi heti eri. Energian lataus on aivan eri luokkaa näissä esimerkeissä.

Onko tämä hippasta tosissaan?

Ainaki toimii jahdattavaan =)

Mutta leikin pitää olla myös aina hauskaa... kaikista osapuolista!

Hevosen kanssa toimiessa tämä energia on yksi tärkeimmistä asioista. Jos haluat, että hevonen lähtee raviin esimerkiksi picaderossa (maastakäsintyöskentelyä neliön mallisessa aidatussa alueessa), kaikki lähtee ajatuksesta. Ensin täytyy olla ajatus siitä, että "nyt ravataan". Sitä kautta tulee "tunne ravaamisesta", joka johtaa siihen että kehossasi alkaa -näkymään- ajatus ravaamisesta. Tällöin jo hevosenkin pitäisi huomata, että "ahaa, nyt jotain tapahtuu! Jep, lähdetäänpäs juoksemaan". Näin homma yksinkertaisuudessaan pitäisi toimia, mutta... Eihän se vaan niin helppoa ole! Jostain kumman syystä, nykyajan ihmiset ovat vierautuneet omasta ruumiistaan. Tarkoitan tällä sitä, että monesti ajatus ei näy ruumiinkielessämme. Hevosten kanssa teemme huomaamattamme monia asioita kehollamme, minkä hevonen voi tulkita aivan päin vastaiseksi. Se, että saisimme ne ajatukset näkymään - oikein- myös kehossamme, ei olekkaan ihan helppo juttu. Uskon, että se vaatii vuosien harjoittelun.

Taigatallilla meidän kehonkieliä tarkkaili myös muutama muu utelias silmäpari =)

Kehonkieli siis oli energian lisäksi toinen viikonlopun kova sana. Oli todella uskomatonta katsella Pietin työskentelyä picaderossa hevosten kanssa. Homma oli niin sulavaa ja hevoset menivät kuin ajatuksesta. Touhu näytti melkein kuin taikuudelta, mitä on monesti kuultukkin monien "hevoskuiskaajien" tekevän. Taikuuttahan se on! Vai onko?

Piet harmitteli, että monien uskomus on se, ettei tätä taitoa voi oppia. Että se olisi vain näiden "hevoskuiskaajien" kyky. Kuitenkin hommassa on kyse vain siitä, että ymmärtää hevosen vaistomaista ja luonnollista käyttäytymistä ja toimii oman kehonsa ja energiansa kanssa yksiin näiden asioiden kanssa. Viikonloppuna näimme sen, että kurssilaisetkin onnistuivat tekemään samoja asioita hevosensa kanssa, kun olivat saaneet kunnon opastusta ja kehonkieli oli oikeaa. Piet osasi kertoa selvin sanoin sen, miten hevonen näkee eri tilanteet. Virheistä oppii ja muutamien virheiden jälkeen (mitkä erittäin selvästi läpikäytiin oppiaksemme niistä) oppilaiden hevoset menivät "kuin ajatuksesta".

Annetaan hevoselle mahdollisuus tulla luoksemme. Tällöin kehonkielen pitää myös mahdollistaa se hevoselle.

On tosiaan vaikeaa laittaa kaikkea viikonlopun oppeja ja ajatuksia tähän tekstin muotoon. Eräs ajatus nousi myös usein pinnalle, mikä meidän pitäisi aina muistaa hevosen (tai minkä tahansa muun eläimen) kanssa toimiessa, nimittäin johtajuus. Hevonen on aina hevonen ja sillä on hevosen tarpeet ja vaistot. Meillä on tapana liikaa "inhimillistää" lemmikkejämme ja unohtaa se, että nämä meidän lemmikkimme kuitenkin elävät heidän rotunsa asettamien vaistojen varassa. Yksi tärkeimmistä asioista, mitä hevonen kaipaa, on johtajuus. Meidän pitää olla laumamme johtajia ja osoittaa se myös hevosillemme. Meidän pitää osoittaa, että meidän kanssa he ovat turvassa ja voivat olla levollisin mielin. Silloin kaikki muutkin asiat toimivat parhaiten. Tällä johtajuuden osoittamisella ei sitten tarkoiteta alistamista ja pomottamista. Jos mietitään vaikka susilaumaa, niin rähiseekö ja rökittääkö johtajasusi alamaisiaan? Ei! Johtajasusi pystyy jo omalla läsnäolollaan (huom! energiallaan) hallitsemaan tilannetta niin, että lauma on levollisin mielin ja tottelevainen. Pelokas lauma ei ole toimiva lauma. Sama pätee myös hevosilla. Johtaja tamman tai orin eleet on niin pieniä, että niitä tuskin edes näkee. Minusta Piet otti tämän asian havainnollistamiseen erittäin mahtavan esimerkin; Jos istumme täydessä pöydässä ja Saddam Hussein tulee pöytään. Mitä teemme? Annamme hänelle tilaa. Jos Nelson Mandela tulee pöytää. Mitä teemme? Annamme hänelle myös tilaa istua. Mutta se ero millä mielellä annamme näille suurille ihmisille tilaa on valtava. Saddamin kohdalla annamme tilaa pelosta johtuen. Mandelan kohdalla annamme hänelle istumapaikan, koska kunnioitamme häntä. Kumpi näistä olisi parempi johtaja?... Niinpä niin...
Tämä perusasia meidänki olisi syytä muistaa, koska jos hevosen kokonen eläin on sitä mieltä, että sinä et ole pomo, niin ongelmat on taatusti kovanlaiset.

Niin kuin ylläoleva kuvakin osoittaa, myös hevoset olivat innoissaan siitä, mitä niiden kanssa viikonloppuna touhuttiin. Vaikka oppilaat tekivätkin virheitä (mitä emme varmaan voi koskaan täysin välttää tekemästä), oli ihanaa huomata, että heidän karvaiset ystävänsä olivat onnellisia. Muutamien välillä kontakti parani ihan silmin nähden. Itselleni tuli myös tunne, että kuinka pieleen sitä onkin joskus aikoinaan asioita tehny, kun ei ole ollut ymmärrystä asioiden syvemmistä merkityksistä. Onneksi kuitenkaan ei ole koskaan myöhäistä oppia uutta, joten jatketaanpas tätä asioiden pohtimistä hieman syvemmin jatkossakin!

Pietin sanoja lainaten; "Life is wonderful!!!"