maanantai 1. lokakuuta 2012

Kuivattuja omenarenkaita ja kuivuriasiaa

Meillä on jo pitkään vallinnut eräänlainen ongelma kuivureiden suhteen. Meillä löytyy kaksi tooooooodella isoa seinän kokoista kuivuria verstaan ladosta. Meillä on myös yksi vanhempi vanhasta jääkaapista tehty kuivuri, mikä myöskin on ihan mukavan kokoinen. Ongelma onkin ollut se, että koska kuivurimme ovat olleen niin himskatin isoja, niin pienten "napostelu" erien teko on jäänyt sikseen. Eipä sitä viitti kuivata paria omenarengasta ladonkokoisella kuivurilla! Ja tuskimpa se olisi edes kovin taloudellistakaan.

Olen aina ajatellut, että markettien pikku kuivureilla saa heittää vesilintua. Ei kai niillä tee mitään! Sain kuitenkin käsiini (äitini heräteostos) Pregon ihan normi kuivurin, mitä löytyy joka marketista. Se oli ollut alennuksessa jossain ja äiti oli napannut kuivurin matkaansa. Noh, hetihän sitä piti alkaa testaamaan ja omenoilla tietysti...



Tein ensimmäiseen erään (jep, ollaan tehty näitä renkaita ties kuinka monta erää ja silti ne aina katoaa, ennen kuin kerkää sen enempää mihinkään säilömään) normi viipaleita ja myös maustettuja. Maustettuihin sivelin vesi- hunaja seosta päälle, jonka jälkeen ripottelin luomukanelia renkaille. Vesi-hunaja seoksen tein laittamalla kukkurallisen teelusikallisen hunajaa ja siihen pikku tippauksen vettä niin, että sain hunajaa juoksevammaksi. Tämä hunajavesi ei toki ole pakollinen renkaille, vaan kaneli tarttuu niihin ilman sitäkin. Hunaja tietysti tuo vähän lisää makua ja makeutta omeniin. Tykkään käyttää suomalaisia omenoita, mitä nyt syksyisin saa kaupoista. Niissä on pirtsakkaampi maku, joka sopii kuin nappi silmään kuivattuun omenaan.



Tässäpäs sitten tämä mainitsemani kuivuri, johon mahtui yllättävän paljon tavaraa. Ainoa miinuspuolinen asia, minkä kuivurista voisi sanoa on, että se on pyöreän mallinen ja keskellä on reikä. Jos haluaisin tehdä esim. raakapizzapohjia tai muita piirakkapohjia, on niistä muotoiltava pyöreän mallisia. Liekkö se muutoin huonoasia, mutta vaatii ehkä pientä näpräystä.

Valmiita omenarenkaita kanelilla. Takana au naturel =)

Renkaat pääsi heti tarkkan makuraadin analyysiin...
Kuivuri on todella äänetön, vain pieni humina kuuluu. Tämä on tietysti plussaa. Mukava on myös lämpötilan säädin, mikä tietysti meidän kotitekoisesta kuivurista puuttuu kokonaan. Kuivausprosessi ei siis vaadi kovin kummosempaa kyttäämistä, kun lämpötila pysyy vakiona. Leikkasin omenaviipaleet noin 0.5-1 sentin kokoisiksi ja kuivaaminen kesti noin 1,5 vuorokautta. Kokeilimme samassa erässä kuivata myös banaanilastuja (näkyy ylemmässä kuvassa taustalla), mikä onnistui myös hyvin. Ainoana miinuksena on, että banaani tummuu ja rupsahtaa ruman näköseksi. Liekkö tähän jotakin neuvoja, miten banaani pitäisi kauniin värinsä ja kuivuisi kivan rapsakaksi. Onko kellään kokemusta asiasta? Vinkkejä otetaan vastaan!

Näitä omenarenkaita kanelin kanssa ollaan siis kuivattu jo monia eriä, niin kovasti koko perhe niihin on ihastunu. Ne toimii kivoina ja terveellisinä napostelukarkkeina. Tokihan minun piti myös kokeilla kuivurin tehoja muihinki juttuihin ja seuraavana tunginki sinne kehäkukkaa.


Meidän laaduntarkkailija työssään <3>

Kehäkukat läpäisivät kovat laatukriteerit ja hyväksyttiin kuivauskelpoisiksi ;)

Kuivattua kehäkukkaa.
Olen kaiken kaikkiaan todella positiivisesti yllättynyt tämän "halpis" kuivurin tehoista! Kehäkukista tuli todella kauniita ja niiden väri pysyi upeasti. Uskon, että itselläni kyllä tulee käytettyä tätä pikkukuivuria vastaisuudessakin (koska äiti ei sitä ainakaan ihan heti takasin saa, hih) pienten "naposteluerien" kuivaamiseen. Siihen vekotin on just omiaan. Itselläni tulee myös paljon herkemmin tehtyä asioita, kun voi tehdä nopsasti pikku eriä. Aina ei tarvi olla jokin hirmuisoprojekti, että saa kuivurin täyteen. Nyt vaan miettimään, että mitäs kaikkea sitä voisikaan kuivata...

Mitä kuivureita te käytätte ja mitä silloin kuivaatte? Reseptejä ja vinkkejä otetaan vastaan!

3 kommenttia:

  1. ihanaa kun muistutit kuivattujen omenoiden ihanuudesta. olin ihan unohtanut. täytyypä kipaista kaupasta omppuja pyykkitelineellä, kuivuriton kun olen. pari vuorokautta siinä menee, mutta hyvää (tässä tapauksessa parasta) kannattaa odottaa.

    kiinnostaisi tietää, mihin käytät kehäkukkia? :)

    -kukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. krhm, korjaus: täytyypä kipaista kaupasta omppuja ja KUIVATA pyykkitelineellä..

      -kukkis

      Poista
  2. kukkis, hih! Omppuja pyykkitelineellä =D Olen myös tuon kuivauskikan kuullut, vaan en koskaan ite kokeillu. Ollaan joskus myös kuivattu omppuja leivinuunin jälkilämmöllä. Monesti jo leivinuunin päälle laitettuna, kuivaa hyvin (siis pellille/leivinpaperille kuivumaan uunin päälle). Elikkäs omppuviipaleisiin ei tosiaan välttämäti kuivuria tarvi. Toisin on sitten kaikki märemmät (banaanit tms). Olen ite käyttäny sähkö uunia myös, mutta kun kuivaus aika on niin pitkä, niin liekkö kovin taloudellista sellainen...

    Suurin osa kehäkukista menee meidän LapCreamin kehäkukkavoiteeseen http://www.lapcream.com/product/28/kehakukkavoide Osan säästän myös itselle teeksi. Se on todella hyvä moniin naistenvaivoihin ja kehon tulehdustiloihin. Jos talvella väsyttää ja on nuutunu, niin kehäkukkatee kupillinen auttaa =D

    VastaaPoista