Joulutori- varaslähtö jouluun!

Lauantaina suuntasin Iinan kanssa Juotakselle joulutorihommiin. Paikkana oli Juotaksen kylän vanha koulu, jonka osti muutamia vuosia sitten Kati Juujärvi, touhukkain ja rohkein yrittäjänainen näillä pitäjillä. Katin yrityksen nimi on Nahkaparkki ja hän suunnittelee nahkakäsitöitä ja vaatteita. Ei muuten moni nainen uskaltaisi ostaa puilla lämmitettävää vanhaa koulunräppänää kaukaa kaupungista, mutta Kati on sellanen touhun nainen, ettei oletukset päde tähän tyttöön. Mulla harmittaa, kun en hokannu ottaa itse koulusta enempää kuvia. Kati oli nimittäin loihtinu omasta asumispuolestaan (mikä oli vanha koulun keittola) sellaisen lukaalin, että allekirjoittanut huokaisi syvään sinne astuessa. Vanhaa hirsiseinää ja tunnelmaa... voih!

Kati ja hänen suokkinsa Soni. Ihana pari!

Kati oli järjestäny tapahtuman hyvin ja porukkaa oli paikalla niin myyjien, kuin kävijöidenkin osalta. Kaikkein ihaninta näissä tapahtumissa on kuitenkin se, että näkee tuttuja ja saa hamstrattua ihania käsitöitä pukinkonttiin. Olenki aina sanonu, että kaikki mitä tulee menee yleensä naapuripöytiin, mutta sehän se juuri hyvä onkin. Pakko myös mainita, että Joulutorilla on kyllä niin laadukkaita tavaroita, ettei rahan tuhlaus harmita ollenkaan! Poissa on se aika, kun käsitekosten tuotteiden ulkonäköön ei satsattu. Kaunista, kaunista ja kaunista!

Alla todella kätevä vinkki linnunruokintaan. Hyvästi rumat vihreät muoviverkot, täältä tulee Talikello!

Alla kuvia meidän emännän Katin kättein töistä...

Joulutorilta löytyi myös huovutettuja lapasia, perinteisiä villakudoksia ja leivonnaisia. Tää "keinutuolin ryijy" kuitenki oli ihan huippu ja pakko oli siitäkin räpsästä kuva. Mie niin haluaisin vanhana mummoroisena kiikata kiikkustuolissa tällainen  takamuksen alla. Ei vois huono päivä tulla siitä, ei!

Lapsia ei oltu myöskään unohdettu, vaan Kati veti omassa ateljeessaan joulukorttiaskeltelua. Ja kyllähän niitä lapsukaisia kävikin. Pihalla oli myös kaksi ponia, joilla he saivat ratsastaa. Soni-heppa uskollisesti käveli aidan toidella puolen kaverina ja tunnelmassa mukana (välillä hieman irrotellen ravilla) taatusti yhtä monta kierrosta kuin ponitki. Inaha heponen!

Kiitos Kati ihanasta tapahtumasta! Tällaisia toimijoita me tarvittaan ehdottomasti lisää meidän kylille, niin voidaan sanoa hyvästit tyhjille taloille ja maaseudun autioitumiselle. Ja jos väkimäärästä vois yhtään päätellä, niin kyllä Yläkemijokivarrella on hyvä tulevaisuus. Positiivista oli myös huomata lapsiperheiden runsas määrä. Ei ole enään palkästään mummoja ja pappoja kylät pullollaan ja se on oikea suunta se. Ensivuonna taas uudestaan! Niinhän Kati?! =D

 Tämän mamman sydämmen valtasi joulumieli... Ihanaa Joulun odotusta!