maanantai 25. marraskuuta 2013

LapCreamin verkkokaupassa ilmaiset postikulut!!!

No kappas vaan! Miehän en olekkaan tänne huomannu vinkata, että meillä on LapCreamin verkkokaupassa ilmaiset postikulut marraskuun loppuun saakka.


Jospas siis mietiskelet, että mitäs hankkis sellaiselle ihmiselle kellä jo kaikkea on, niin kenties kaupastamme löytyisi oivia vaihtoehtoja. Varsinkin vanhemman väen mieleen, on ollut pihkavoide, jonka käyttö on jälleen noussut hienojen tutkimustulosten ansiosta. Ja samaa voidetta kyllä menee paljon lapsiperheillekkin, siellä kun nirhaumia ja haavaumia sattuu tämän tästä. Ja onpahan pihkalla ollut todella hyviä hoitovaikutuksia myös atooppiseen ihoon. Meidänkin neitillä toimi aina parhaiten pihkavoide, kun hän vielä kärsi atooppisesta ihosta.

Toinen kestosuosikki on 8-yrtin voide. Tälle voiteille löytyy vannoutuneita käyttäjiä jo monien vuosien takaa. Jos kolottaa, jumittaa tai lihakset on tulehtuneen ja jäykät, ehkäpä avun saisi tästä voiteesta. Kannattaa myös kokeilla nivelten turvotukseen ja myös flunssaan rinnan, selän ja kaulan alueelle. Varo, ettet jää koukkuun, hihi...

Ja pakko mainita vielä kehäkukkavoide, mikä on manio herkän ihon perusvoide. Käytetään myös kasvovoiteena. Kehäkukalla on ihon solukkoa parantava vaikutus, joten se korjaa vaurioitunutta ihoa. Tämä voide on myös oiva lahja pienten vauvojen perheille, koska parempaa ja turvallisempaa peppuvoidetta on hankalaa löytää. Samaa voidetta voi myös huoleti sipaista pieniin ihon punotuksiin tai ihottumiin, eikä haittaa ollenkaan vaikka vauvalla menisi voidetta hieman suuhunkin nyrkkiä imiessä.

Tässäpäs muutamia vinkkejä ja monia muitakin persoonallisia tuotteita löydät kaupastamme. Ja jos tulee valinnan vaikeus, niin kauppaamme on mahdollista ostaa myös lahjakortteja. Tällöin ota yhteyttä info(at)lapcream.com niin opastamme eteenpäin. Käyhän tutustuun ja lauantaihin saakka siis aikaa tehdä ostoksia!

3 kommenttia:

  1. Voiko tuota pihka- ja/tai kehäkukkavoidetta käyttää imetyksestä johtuviin nännihaavoihin ja hiertymiin(hampaista)?t:vastauksesta kiitollinen

    VastaaPoista
  2. Hei Anonyymi! Kyllä voi huoleti käyttää. Voiteet on puhtaista raaka-aineista tehty ilman mitään kemikaaleja. Kehäkukkavoide on muutenkin paljon käytetty lastenhoidossa (pienten vauvojenkin) ja pihkaakaan ei sen vertaa suuhun asti vauvalle mene, että siitä olisi haittaa. Voiteethan imeytyy nopeasti ja tietenkään juuri ennen imetystä ei kannata voidetta laittaa ;)

    Elikkäs oiva vaihtoehto hoitamaan tällaisia vaivoja turvallisesti!

    VastaaPoista
  3. Hienoa,iso kiitos tiedosta!:)

    VastaaPoista