Kuumakivihoito on edelleen ehdoton suosikkini! |
Uudet tuulet puhaltavat myös Natural Beautyn sisällä mm. sisustuksen suhteen. Ihania pikku yksityiskohtia oli hoitolaan putkahtanu. On ihaltavaa että Jaana , tämä toinen puuhanainen, jaksaa koko ajan kehitellä uutta silmänruokaa myymälän ja hoitolan puolelle.
Myymälän puolelle on tullut myös uusia tuotesarjoja, joista yksi on luonnonkosmetiikkameikkisarja Zuii. Sarjaa onkin hehkutettu monissa blogeissa ja testeissä, joista yhden kera ihanien kuvien löydät täältä. Historiaa on se väite, ettei luonnonkosmetiikka meikeistä löydä värejä tai pigmenttejä, minkä ylläolevan blogin kuvat myös todistavat. Laatu on jo samaa luokkaa kuin synteettisillä meikeillä, joten kannattaa tutustua myös ne, joilla ei vielä ole kokemusta luonnonkosmetiikkameikeistä. Jotain muutakin uutta hyllyissä näky olevan ja itsellekkin tarttui mukaan tuttuja Laksmin tuotteita ja Lily Loloa.
Kannattaa olla kuulolla Natural Beautyn tuulista, koska luvassa on jälleen vierailevia tähtiä. Jotkut heitä ovat jo enemmän tai vähemmän vakituisia tähtiä, kuten Ayurveda lääkäri Pardaman. Hän vierailee hoitolassa jälleen 8-9.12. Meille Pardamanin konsultaatio oli kuin tähdenlento olisi tullut kotiimme. Saimme kultaakin kalliimpaa apua pikku tyttömme iho-ongelmiin. Kuinka pienestä se paraneminen voikaan olla kiinni... Voit käydä lukemassa tästä paranemisesta enemmän täältä.
Jaana saa loppuvuodesta myös avukseen ahkeria harjottelijoita, joten edullisempia hoitojakin on varmaan luvassa. Itse ainakin olen kuumakivihoitoa vailla, joten taidanpas sellaseen toivoa joulupukilta lahjakorttia. Mikäs sen ihanampaa kylmänä ja pimeänä talvipäivänä, kun kuumien kivien hemmotteleva hyväily...
Tää keltainen pukinapulainen lähtee nyt tonttuilemaan verstaalle, kun joulupukilta on tullut lahjatilauksia pukin konttiin. Mutta ehkä nähdään Natural Beautyssä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti