maanantai 12. huhtikuuta 2010

Kiireinen kevät

Koko talvi ja kevät on mennyt enemmän ja vähemmään kiireen keskellä. Välillä tuntuu, että organisointikykyni ovat olleet aivan äärirajoilla, kun tekemistä on ollut niin paljon. Aina ei oikein ole tiennyt mitä on alkanut alun perin tekemään, kun huomaa jo tehneensä sitä sun tätä siinnä välissä. Monesti alkuperäinen tehtävä on jopa jäänyt tekemättä =)


Kuva: Basilika www.kasvikset.fi


Nyt heräsin myös siihen, että huhtikuu on jo puolessa välissä, eikä meillä ole ollenkaan taimia kasvamassa. Onneksi suurin osa tuotteissa käytettävistä kasveista kasvaa luonnonvaraisena, eikä niitä tarvitse viljellä. Mutta omalle väelle olisi ollut mukavaa kasvattaa vaikka tomaatteja. Onneksi salaatti ja porkkanat eivät tarvitse taimitusta, vaan ne voi kylvää suoraan maahan. Toisin on basilikat ja monet muut maustekasvit. Vielläköhän sitä kerkiäis?...

2 kommenttia:

  1. Meillä on keittiön ikkunalaudalla neljässä ruukussa lapsen kasvattamat basilikat kasvamassa. Muutama jo hieman iso lehti sieltä pilkistää ;). Mutta parvekekukkien siemenien kylväminen on pikkasen myöhässä...

    VastaaPoista
  2. Basilika on kyllä niin nam nam, että pakko laittaa itämään. Kyllä kai sitä viellä kerkiää, jos oikein pitää hoppua.

    Kyllä tämä aika vaan menee niin nopeaan... Yhtäkkiä huomaa, että on auttamatta myöhässä kaikesta. Noh, jos edes ne perunat sais ;)

    VastaaPoista