keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kansanparantajan perillinen Kiinassa


Auringonlasku menomatkalla!
Ohhoh ja huhhuh! Reissu ja kolme viikkoa meni kuin hurahtamalla. Kotona ollaan jälleen ja kyllä se niin vain on, että reissussa on ihanaa mutta kotiinpaluu on aina ihaninta! Ensin ajattelin, että bloggailen paikan päältä aina koetuista asioista, vaan kuinkas kävikään. Ensinnäkin Kiinan mahtavan sensuuripolitiikan takia, en päässyt kirjautumaan bloggeriin kun ainoastaan erityisen suojatun verkon kautta, mikä isovelillä ja sen vaimolla oli omalla koneellaan. Lisäksi, olimme niin menossa koko ajan, ettei itseasiassa aikaa ja energiaa blokkaukselle paljoa jäänytkään. Muutoinki netin käyttö oli aika rajottunutta Kiinassa. Esim. facebookkiin tai Youtubeen ei tosiaan ollu menoa, ilman näitä erityisiä yhteyksiä. Plussaahan tässä on tietysti se, että kerrankaan ei tullut roikuttua netissä kaikkea "luppo" aikaa, vaan sai oikeasti nauttia olemisesta.

Noh, kuitenkin koin reisussa aikasta erikoisia asioita. Kiina on hassu maa ja kulttuuri on aikasta erillaista kuin meillä täällä pohjosessa. Ajattelinki, että kirjottelen näistä asioista tänne näin jälkikäteen sitten. Onneksi mulla on reilusti yli tuhat kuvaa hyvänä muistilappuina tapahtumista. Toivottavasti teilläkin kiinnostaa lukea?


Isäntäpariskunta Susanna ja Janne.

Reissuun oli sinänsä todella helppo lähteä, koska me oltiin rakkaan isoveljeni perheen tykönä vieraissa. Isoveikkan perhe on asunu Kiinassa nyt noin 1,5 vuotta. Perheeseen kuuluu myös kaksi lasta Saana 9v. ja Arttu 6v. Me myös säästyttiin mahtavasti työläältä reissusuunnittelulta, kun luotettiin täysin siihen, että konkarit tietää missä kannattaa käydä. Kiitos siis Janne ja Sussu meidän henkilökohtaisina oppaina toimimisesta. Oletta ihan super ihania mussukoita!

Kaupunki, jossa veikan perhe asuu on Suzhou, joka on Shanghaista noin kahden tunnin ajomatkan päässä. Suzhoun kaupungin asukasluku on noin Suomen asukasluvun verran, joten paikka ei ihan ole pienimmistä päin. Toisaalta taas, jos vertaa Shanghain asukaslukuun, jonka uusi laskelma julkistiin juuri ennen meidän paluumatkaa, niin voisi Suzhouta pitää ihan tuppukylänä. Shaingaissa on arvioitu asukkaita olevan yli 23 miljoonaa! Miettikääpäs kuinka monta kertaa Suomen asukasluku menee tuohon määrään, huh huh! Täytyy tunnustaa, että tällaiselle Lapin hippiäiselle tämä asia oli kyllä niin utopistinen, ettei sitä edes koko reissun aikana oikein käsittäny. Kiinalaisia oli todella paljon koko ajan kaikkialla ja taloja oli silmän kantamattomiin. Ja ne talot ei ollu mitään kaksi tai kolmikerroksisia, vaan vähintään 20-30 kerroksen taloja (siis minimissään). Pakko kai se sitten uskoa on, että kaikki ne ihmiset jotenkin sinne samalle alueelle mahtuu.


Isovelin koti on keskuspuiston laidalla, joten näkymät oli aikasta mukavat parvekkeelta. Voisin kyllä kuvitella, että jos naapureina olisi vain pilvenpiirtäjiä ja betonia, niin meikäläisellä olis masennus iskeny aikasta pian. Tai ainakaan parvekkeella ei olisi tullut vietettyä niin paljoa aikaa (kunhan ensin oli tottunu olemaan toooodella korkean kerrostalon ylimmässä asunnossa).

Näkymää oikealle partsilta. Kelloa kutsuimme Big Beniksi... hmmm, mistähän syystä ;)

Näkymää vasemmalle. Taustalla kaukana näkyy "housutalo", josta tulee Suzhoun korkein rakennus.
Kaikkialle minne katsoi näki rakennustyömaita. Kova tohina alueella on siis edelleenkin ja paikka (niin Shanghai, kuin Suzhoukin) vaan paisuu paisumistaan. Täytyy sanoa, että itse odotin kovempaa kultuurishokkia ja erillaisuutta. Olin ehkä varautunu pahimpaan, mutta itseasiassa Shanghain ja Suzhoun alueet olivat todella puhtaita ja hmmm... ehkä hieman länsimaisia piirteitäkin omaavia. Susanna kertoki, että nämä alueet on putsattu ja kiillotettu tavallaan sellaisiksi "kulissikaupungeiksi" turisteille ja länkkäreille. Kaikkialla oli puutarhureita ja siivoojia, eikä yksikään risu sojottanu pensaissa tai rikkaruoho kasvanu kukkapenkissä. Ja kun porukkaa on niin paljon, riittää työntekijöitäkin tähän hommaan...ja halvalla! Mutta kaikki tämä on vaan kulissia ja kerronki myöhemmin lisää Kiinan "puhtaanapito" laitoksista ja kultuurista näiden asioiden suhteen. Kaikkihan sen tietää, että Kiina on kaikkein saastuttavin maa tällä hetkellä.

"Housutalo"


Alemassa housutalokuvassa näkyy sumua, mitä useampina päivinä oli reipaastikkin. Tämäkin päivä oli todella aurinkoinen ja satuin tietysti hieman kärtsäämään valkoista niskaanikin. Ymmärrykseen kun ei menny täysin, miten aurinko kuitenkin tämän saastesumun läpi killotti. Ilman laatu suurkaupunkien alueella ei todellakaan ole mitään hääppöstä. Paikallisilla onkin kuulema monen viikon puheenaihe, jos keli on joskus niin kirkas, että sininen taivas näkyy.


Käytiinhän me myös maallakin katselemassa aitoa Kiinalaista meininkiä ja vanhan kaupungin puolella, mutta kirjottelenpas niistä ja muista kokemuksista lisää myöhemmin. Pysyy joku roti näissä kirjotuksissa, ettei liika lähe rönsyileen.

Kiinan matkailia on kiitollinen ihanasta reissusta ja onnellinen palattuaan kotiin jälleen!

2 kommenttia: