torstai 24. tammikuuta 2013

Jakomielinen valtio?

Mustikka Arktiset aromit






Eilen kirjotin vuoden 2013 rohdoskasvista ja marjasta. Sivusin jo pikaisesti myös erästä asiaa mikä on ihmetyttänyt minua suuresti. Vaahtoanpas siitä nyt hieman enemmän.



Suomen valtio nimittäin haaskaa rahojaan turhaan tutkimukseen! Kenen rahoja? No veronmaksajien rahoja! Se syytää hankkeille ja tutkimuslaitoksille varoja, jotta ne voisivat tutkia marjojen, yrttien ja kasvien vaikutuksia tieteellisesti. Siis, että saisimme vanhoille uskomuksille ja vuosituhansien käyttäjäkokemuksille tieteellistä näyttöä. Että me voisimme oikeasti sanoa, että mustikka auttaa silmäongelmissa tai, että karpalo on hyvä virtsatievaivojen hoitoon. Valtio tukee sitä, että saamme todettua todeksi yrttien ja marjojen terveysväittämiä!

Turhaa rahan haaskausta, sanon minä! Ja miksi niin? Koska seuraavana se sitten kieltää lailla käyttämästä näitä terveysväittämiä!!! Vaikka on tieteellisesti todistettu, jonkin kasvin tai marjan terveysväittämät, niin niitä ei saa silti käyttää esimerkiksi kaupassa olevan tuotteen pakkauksessa tai esitteessä. Se on kuulkaas laki semmonen Suomessa. Tämähän onkin monelle meille luonnontuotealan toimialle arkipäivää. Miettiä sitä, miten asian tuotteesta esittäisi niin, että se menisi eviran tai tukesin toimesta läpi. Hälläväliä siitä, että kyseinen kasvi olisi juuri tieteellisesti todistettu supermahtavaksi ties mihin kansanvaivaan!

Niin kuin eräs luonnontuotealan tutkimusten parissa jo pitkään uraa luonut asiantuntija sanoi; " olenko minä vaan hullu, vai tuntuuko tällainen käytäntö jotenkin jakomielitautiselta?". Niin kuin antaisi lapselle tikkarin käteen, mutta samalla sanottaisiin, että "sitä ei muuten sitten saa missään nimessä nuolaista!". Tällainen fiilis tuntuu monella tutkijallakin tällähetkellä olevan.

Tai entäpäs sitten Fimean ylläpitämä lääkeluettelo. Osa varmaankin muistaa syksyllä oleen kohun, kun lähes joka ainutta kasvia ja maustetta (inkivääristä siankärsämöön) oltiin vetämässä lääkeluetteloon. Porukka vitsailikin jo osuvasti, että piparinsyönnistä on tulossa laitonta. Tai ainakin niiden myynnistä! Tämä kuitenkin nosti sellaisen kansalaisaloitteen, että Fimea perui suurimman osan listalle aijotuista kasveista ja mausteista. Oma suhtautuminen yrttien ja marjojen lääkeluetteloon vientiin on kakspiippunen. Onhan se huippua, että tunnustetaan yrteillä ja marjoilla olevan lääketieteellisiä vaikutuksia. Onhan se monen kasvin kohdalla jo tieteelisestikkin todistettu. Vaan tuleeko tämä tieto silloin ainostaan lääkefirmojen käyttöön? Kuinka moni muu valtio noudattaa lääkeluetteloa samaan tapaa kuin me?

Olemme EU-valtio, eiköstä vaan. Tavoitehan on se, että laki ja lähtökohdat olisivat tasavertaiset jokaisessa EU maassa. Yritystoiminna pitäisi olla myös lainmukaan tasavertaista. Vaan mites asianlaita onkaan? Jos mennään Saksassa apteekkiin, niin minkäslaiset näkymät kohtaat? Isot määrät luonnontuotteita ja niiden purkkien etiketeissä ei todellakaan lue pelkästään " mahdollisesti terveyttä edistävä". Saksassa luonnontuotteet menee käsi kädessä lääketeollisuuden kanssa, eikä kumpikaan pois sulje toistaan. Terveysväittämiä isoilla otsikoilla näkee niin apteekeissa, kuin luontaistuotekaupoissa! Lakia tulkitaan ihan erillä lailla, kuin meillä. Silti valvontaa myös löytyy. Saksa onkin luonnontuotealan johtavia maita, joista meidän olisi totisesti syytä ottaa mallia. Niin ja eikös meillä kummallaki pitäisi samat säännöt EU- maina päteä?

Terveysväittämillä täytyy olla totuuspohjaa ja niitä pitää valvoa, mutta siitä päästään jälleen siihen, että vaikka tutkittua tietoa löytyy, niin Suomessa sitä ei saa siltikkään käyttää! Mutta kuitenkin samaan aikaan  kosmetiikkateollisuudessa luvataan yli 100% pidemmät ja tuuheammat ripset!!! TÄH???

No kelle me sitten näitä tutkimuksia maksamme? Olisikohan se ilmiselvää, että ainoa jotka niistä hyötyy on isot lääkefirmat. Luonnontuotealan hankkeet ja tutkijat pakertaa niskalimassa tutkimusten äärellä, että lääkefirmat saa tahkota rahaa tuotteillaan. Ja valtio tukee hommaa! Oliskohan meidän jo vähitellen aika siirtyä keskiajan noitavainoajalta nykypäivään ja tarkastella asioita laajemmalla skaalalla. Katsella miten asiat muualla euroopassa ja maailmassa toimii ja lopettaa turha nipotus ja lääketehtaiden ylivoima. Vai kellä himpskatilla ne langat siellä kourassa roikkuu, kun päättäjät ei nää metsää puilta?! Kysynpäs vaan?

Nyt menen vetämään muutaman kourallisen mustikkaa naamariin, jotta saisin tämän kiehuvan verenpaineen kuriin... ei kun hetkinen... saisin hieman edistettyä terveyttäni!

Edit: Koska olen näemmä maailman surkein käyttämään sarkasmia tekstissä, niin kaikille tiedoksi, että TODELLAKIN TUEN KAIKKEA TUTKIMUSTA (viitaten siis kirjoituksen alkuosaan)! Koitin olla näsäviisas, siinnä ilmeisemmin onnistumatta ;)

7 kommenttia:

  1. No alkuosasta olemme jyrkästi eri mieltä eli eihän tuossa se tieteellinen tutkiminen suinkaan ole turhaa vaan se, että tutkimustuloksia sitten käytetään "vääriin" päämääriin eli vain kaupalliseen hyödyntämiseen eikä yleiseen hyvään. Tämä pointti sulla tuleekin loppuvaahtoamisessa :-) Eli tutkimusta on oltava koska muuten koko luonnontuotealaa uhkaa epäluotettava hörhöimago, jossa aidosti vaikuttavat tuotteet ja voimisia säteilevät kristallit menevät sitten iloisesti sekaisin ja kuluttajia nimenomaan kusetetaan... Mutta voidaan kyllä vaatia (niin kuin vaaditkin), että tuloksia saavat kaikki hyödyntää eikä valtion todellakaan tarvitse kaikkea säädellä ellei sille ole turvallisuusperusteita. Suomessa sääntely ylipäätään on kyllä useinkin aivan naurettavalla tasolla ellei Helsingissä saa enää torilla myydä ruokaa kuten on tehty satoja vuosia tai maatiloilta ei voida myydä ruokaa koska kukaan ei pääse steriileine tikkuineen väliin. Että maalaisjärki pitäisi sekä tutkijat että kuluttajat onnellisena :-)

    VastaaPoista
  2. Kuten edellinen sanoi, tutkimusten tukeminen ei ole missään tapauksessa turhaa. Ehkä monille ihmisille riittää "tätä on aina pidetty terveellisenä" tai "mummokin käytti tätä" mutta mun mielestä se, että marjojen ja yrttien vaikutuksista saadaan ihan tutkimustietoa on ehdottomasti hyvä asia ja toivottavasti edistää niiden käyttöä.

    Miksi sitä tutkittua tietoa ei sitten saa käyttää? En tiedä mitä ne perustelut ovat (eikä niitä sun tekstistäkään löydy), mutta "tieteellisesti todistettu" ei ole mikään yksiselitteinen käsite. Yksi tutkimus, josta saadaan tulos x ei tarkoita, että asia on nyt lopullisesti todistettu. Virheitä sattuu ja eri tutkimusten tulokset ovat keskenään usein ristiriitaisia. Etenkin tällaisessa tapauksessa, kun terveyshyödyt eivät ole aina niin yksinkertaisia ja helppoja mitata. Ennen kuin voidaan sanoa, että tällä tuotteella on nyt varmasti tällainen vaikutus pitää asiaa tutkia kauemmin - se yksi julkaisu jossa sanotaan että mustikat auttavat vaivaan x ei välttämättä riitä.

    Mun mielestä on kuitenkin ihan positiivista, että ruuan markkinointia valvotaan tarkkaan. Ilman valvontaa voisi olla aika hurja meininki kaiken maailman laihdutusvalmisteiden ja muiden prosessoitujen "terveys"tuotteiden kanssa... Ja niin - vois kyllä tuon kosmetiikkamainonnankin kieltää :)

    VastaaPoista
  3. Hahaa, nyt on minun sarkasmi menny näemmä nopean kirjoituksen kanssa ihan hukkaan =D !!! Eli TOTTAKAI OLEN SITÄ MIELTÄ, ETTÄ ASIOITA PITÄÄ TUTKIA!!! Sehän on itsestäänselvyys =D Tarkoitin sitä, että on niin kamalan turhauttavaa kun kasveja ja yrttejä tutkitaan, mutta me ns. "normiyrittäjät" ei kuitenkaan saada näitä tutkimuksia suoraan käyttää esim. mainonnassa tai tuoteinfoissa. Koitin olla hauska, siinnä näemmä onnistumatta ;) Ei pitäis kirjoittaa tunteenpurkauksen alla, tai ainaki lukea tuotos myöhemmin ennen sen julkaisua =)

    Tänäpäivänä ei tosiaan mikään mututuntuma enään riitä ja hyvä niin. Valvontaakin pitää olla, koska tosiaan niitä ylilyöntejä taatusti tulee, vaikka säännöt on tiukkojakin. Mutta samaan aikaan erillainen systeemi toimii todella hyvin monissa muissa maissa, jotka ovat johtavia luonnontuotealan edelläkävijöitä. Minusta syytä tietynlaisiin helpotuksiin olisi todellakin.

    Anonyymille vastaukseksi, kun pohdit miksi tutkittua tietoa ei saa käyttää. Eviralla on selvät ohjeistukset, ettei mitään terveysväittämiä saa sanoa hyvinvointituotteista. Ainoastaan lääketehtailla on tämä oikeus. Luonnontuotealan yrittäjä ei saa sanoa esim. karpalosta, että se auttaa virtsatieongelmissa, vaikka tähän olisikin tieteellinen näyttö.

    ps. Niin ja lupaan yrittää opetella kirjoittaan paremmin ;)

    VastaaPoista
  4. Älä pyytele suotta anteeksi: hyvin sä kirjoitat kuten aina. Tutkijan piti tietysti KOROSTAA että tutkimus on tärkiää ;-) nih! Vaikka kyllä sullakin se pointti tuli. Jatka siis samaa rataa sensuroimatta. Ne kirjoitukset ovat aina parhaita, mihin tulee kommentteja. Näkee, että joku lukee - vaikka nillittäisikin ;-)

    VastaaPoista
  5. Hih, kiitos Sussu =D Ja kyllä se yritys olla sarkastinen tarkotti nimen omaan tuota tutkimusasiaa ;)

    VastaaPoista
  6. Tarkennetaan vielä: Minkälainen yritys tahansa saa esittää terveysväittämän tuotteesta, edellyttäen että väite on rekisteröity EFSAssa.

    Homman clou onkin siinä että rekisteröinti on niin älyttömän kallista että sitten kun firma on vähintään Valion kokoluokkaa niin siihen alkaa olla rahkeita.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi, kiitoksia tarkennuksesta =) On monia asioita, mitä rahalla kyllä saisi ;)...

    VastaaPoista