tiistai 24. huhtikuuta 2012

Koirakahvila Vainu

Piipahdinpas tuossa Tampereella, opiskeluaikani kotikaupungissa (niin noin 5 vuotta tuli sielläkin kulutettua aikoinaan katuja) ja pakkohan se oli käydä katsastamassa... Nimittäin Suomen ensimmäinen Koirakahvila!



Hommahan menee niin, että vuoden vaihteessa tuli voimaan uusi laki, mikä mahdollistaa koirien pääsyn ravintoloihin. Ihan mihin tahansa ravintolaan ei kuitenkaan karvakaverin kans voi taablata, vaan ravintolan omistaja saa itse päättää, päästääkkö karvaturreja sisään vai nou. Moni suomalainen on tästä uudesta laista älähtänyt, mutta koirapiireissä tätä on taatusti odotettu kuin kuuta nousevaa. Kaikki, jotka ovat euroopassa matkanneet, tietävät koirien olevan normi näky kahviloissa. Voisi siis sanoa, että onneksi vihdoinkin olemme ottaneet oppia eurooppalaisista tavoista.


Koirakahvila Vainu on taatusti ensimmäinen suoraan koirille ja koirien omistajille suunnattu kahvila. Monet muutkin jo toiminnassa olleet kahvilat, ovat lain muuttumisen myötä aukasseet ovet koira-asikkaille, mutta Vainu on suunniteltu täysin koira-asiakkaita silmälläpitäen. Toki kaikki koirien ystävät ovat tervetulleita kahvilaan, vaikkei omaa turrukkaa olisikaan. Siellä voi vaikka tyydyttää koirakuumetta hetkellisesti tai tulla kyseleen eri roduista heidän omistajiltaan.

Olin siis Tampereella käymässä Hevoset- messuilla ja pakkohan mulla oli piipahtaa katsomassa tämä mainio uusi innovaatio. Vastassa oli energiaa ja intoa pursuava nuori yrittäjä Sari, joka kertoi laittaneensa kahvilan pystöön käytännössä ihan parissa kuukaudessa ja täysin omin voimin. Tietysti perhe ja ystävät olivat olleet tukena, mutta käytännössä tämä tehopakkaus pyörittää kahvilaa tällä hetkellä ihan yksinään. Sari kertoi, että hänen päähänsä oli yhtäkkiä joulukuun alussa keskellä yötä,  tullut ajatus siitä, että haluaa perustaa kahvilan koirille. Ja kuin tilauksesta, pari viikkoa myöhemmin hän kuuli uutisen tästä lakimuutoksesta. Nuoren naisen visiot olivat niin selvät, että nenä ei siinnä kauaa tohissut, kun kahvila jo avasi ovensa.


Kahvila on todella kotoinen ja voin kyllä kuvitella, että siellä ihmiset ja koirat viihtyvät. Sari rakastaa kirppareita ja kaikki kahvilassa olevat huonekalut ovatkin vanhoja. Uutta ei paikkaan kuulema ole ostettu juuri lainkaan.  Ehkäpä juurikin tämä seikka tuo paikkaan "olohuonemaisen" meiningin. Sari kertoi, että useat koiraihmiset tulevat sinne tapaamaan uusia koiratuttavuuksia emäntineen ja isäntineen. On paljon helpompaa tutustua uusiin ihmisiin, kun on selkeästi jokin yhdistävä tekijä ja aihe mistä puhua... koirat! Myöskin näille koira-asiakkaille kahvila on todella hyvä paikka oppia sosiaalista kanssakäymistä. Paikassa onkin kuulema nähty jo paljon pentuja, jotka opettelee näitä uusia tilanteita ja sitä miten käyttäydytään.

 
Järjestys-säännöt kuitenkin pitää olla, eikä kahvilassa katsella koiria, jotka käyttäytyvät huonosti. Omistaja on aina vastuussa omasta koirastaan ja koiran täytyy olla kytkettynä kahvilassa ollessaan.
Koska kyse on oikeasta koirakahvilasta, niin tietysti se myös edellyttää tarjoilua koirille. Listalta löytyy mm. kahvilanpitäjän omilla resepteillä leivottuja herkkuja ja myös muualta tilattuja makupaloja.




Ylläolevat donitsit ja keksit näyttää herkullisilta, mutta ovat kylläkin koiraväelle. Tarjolla on myös tuttuja ja turvallisia siankorvia. Kahvila painottaa myös luomua ja ekologisuutta, joten koirille on myös luomutarjontaa ruuankin puolella.




Toki tarjontaa on myös omistajillekkin, vaikkakin olin kyllä positiivisesti yllättynyt nimen omaan koirille olevan tarjoilun laajuudesta. Varsinkin kun niitä luomujakin joukosta löytyi. Samalla lailla luomuilu jatkui myös muussa tarjoilussa. Tarjonnasta löytyy salaattipöytää, smoothieta, vohveleita jne... Facebook sivuilla olikin joku käynyt kehumassa halloumjuustosalaattia, mutta sitä en minä maistanut tällä kertaa.



Itse päädyin juomaan luomu kahvit ja kokeilemaan ruokasaa mustikkasmoothieta, jonka sisällystä en kyllä enään muista. Hyvää se kuitenkin oli ja mukaan tarttui myös Puhdistamon mintturaakasuklaata junaevääksi.



Eikä kahvilan tarjonta rajoitu pelkästään syömiseen ja juomiseen. Myynnissä on myös karvakuonoille tarkoitettuja tuotteita. Jälleen kerran yrttäjän syvällinen mietintä tarjonnan laadussa yllätti. Suurin osa oli suomalaisia ja osa jopa paikallisten pienyrittäjien kätten töitä. Lähituotantoa kerrassaan ja on ihana ajatella, että pienet yritykset tukevat näin toisiaan. Tarjotaa halvalla maailmalta olisi, mutta selvästi nuoren yrittäjän ideologinen suuntaus on selvillä. Laitanpas vielä kuvakollaasia tarjolla olevista tuotteista.




Mm. näitä pantoja valmistaa käsityönä paikallinen yrittäjä.

Löytyiskö sinun rotusi mukista?

Näyttääkö tutulta? Makee tuotemerkki valmistaa pussukoita myös karkkipapereista...

...Nyt siis myös koiranamipusseista =)

Olin kaikenkaikkiaan erittäin ilahtunut paikasta, positiivisesta ja inspiroivasta yrittäjästä ja koko koirakahvila ajatuksesta. Toivon ja uskon, että tämä hyvä idea leviää myös muualle Suomeen, nyt kun se kerta on laillisestikkin mahdollista. Ehkäpä joku päivä, meillä on Rovaniemelläkin oma koirakahvila... ehkäpä... Sitä odotellessa, täytyy piipahtaa joskus Onnin kanssa Tampereella. Kun niin kotoisasti heti sisään astuessakin, seinätä katsoi vastaan musta kääpiösnautseri!






8 kommenttia:

  1. Tästä kahvilasta oli juttua myös uusimmassa Koiramme-lehdessä. Mullakin tuli heti tunne että tuolla ois kiva käydä :)

    VastaaPoista
  2. Hanna, koirammelehdestä tuon kahvilan bongasinki =) Sopivasti sattu sitten se Tampereen reissu, niin tokihan oli paikanpäällä käytävä. Ihana paikka, kannattaa käydä vaikkei olis koiraakaan mukana =)

    VastaaPoista
  3. Kävimmä vapun seutuvissa Tampereella ja sattumalta kuljin kyseisen paikan ohi ja pakko oli kaffella pistäydyttyä :) Tykkäsin. Kahvila oli ihan täynnä mutta paikalla ei ollu kun yksi koira..jota mun oli kuites pakko silittää :D

    VastaaPoista
  4. Hanna, onpas kiva, että pääsittä käymään paikan päällä kahvittelemassa =)Ilmeisesti paikassa kuitenki käy paljon myös koirattomia koiraihmisiä. Ja hyvä niin =D

    VastaaPoista
  5. Heippa! Tää oli niin kiva postaus, että linkitettiin se meidän MAKEEdesignin facebook-sivulle, toivottavasti on sinulle ok! :)

    VastaaPoista
  6. Nella, kiitos paljon! Onpas kiva kuulla, että postauksesta tykätään. Niin ja tottakai on ok linkittää =D

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtavaa! Poikkeankin tänään lounaalla toimistokoirani kanssa tuolla :)
    Sari

    VastaaPoista
  8. Huippu paikka tosiaanki! Kannattaa poiketa =D

    VastaaPoista