Olin ihan järkyttynyt taannoin kun näin kuvan ja kuulin siitä, kuinka ahma voi olla julma peto. Herkimmät skipatkoon tämän loppupostauksen sillä kerron mitä kuulin poromiehiltä. Ahma metsästää monesti poroja, vaikkei sillä juuri sillä hetkellä nälkä olisikaan. Se mitä ahma sen jälkeen tekee, on kerrassaan raakaa hommaa. Se repii porolta silmät irti ja raatelee sitä vain vähäsen. Tällöin poro jää vielä henkiin, mutta ei osaa sokeana paeta, vaan jää pyörimään pienellä alueella ympyrää haavoittuneena. Näin kuvia tästä ja voitte vain kuvitella miltä se näytti. Onko ahma sitten raakalainen vai fiksu, siitä voidaan olla monta mieltä. Tällä "tekniikalla" ahma varmistaa ruuan pysymisen tuoreempana ja näin takaa paremman ravinnonsaannin tulevaisuudessa. Karua hommaa, eikös.
Kuva täältä. |
Minusta välillä tuntuu, että meissä ihmisissä asuu pieni ahma. Tarpeen tullen olemme valmiita repimään toisiltamme silmät päästä, jos se vaan takaa meille "parempaa ravinnonsaantia". Uskomattoman raaka voi ihminen olla toiselle ihmiselle fyysisesti ja henkisesti. Ainoa, mikä meidät ihmiset erottaa ahmasta, on moraali ja sympatia, mitä ihmisten pitäisi tuntea toisia kohtaan. Lööppejä lukemalla väistämättä tulee mieleen, että löytyykö meiltä näitä ominaisuuksia.
Olen jo jonkin aika sitten lopettanut iltapäivälehtien lukemisen, koska näissä lehdissä oikein mässäillään ihmisen "ahmaominaisuudella". En näe siinnä mitään järkeä, mutta se on ilmeisesti se millä lehtiä myydään. Jotain ihmisen periominaisuudesta kertonee kai sekin, että toisten kärsimyksestä lukeminen kiinnostaa. Miksi ihmeessä? Olen itsekkin huomannut seuraavani uutisista Norjan oikeudenkäyntiä, vaikka se saa minut voimaan pahoin.
Onko ihminen eläin, vai pitäisikö meidän olla jo niin kehittyneitä, että olisimme kaiken tämän yläpuolella?!
Ihminen ei taida olla edes eläimen tasolla. Eläimet kun käyttäytyvät julmasti useimmiten vain turvatakseen ravinnonsaantinsa tai suojellakseen jälkeläisiään. Ihminen tekee julmuuksia useimmiten täysin muista syistä.
VastaaPoistaAnonyymi, olet aivan oikeassa!
VastaaPoista