"...minä lähden Tampereelle!"

Jotku ehkä tietääkin, että olen joskus nuorena flikkana asunu Tampereella noin viitisen vuotta. Kävin siellä mm. Tampereen urheiluhierojakoulun eläinhierojalinjan, joka sisälsi silloin vielä hevos- ja koirapuolen yhdessä. Kerkesin puuhailla vaikka ja mitä Tampereella asumisen aikana. Kävin lukion loppuun, työskentelin ravintolassa, hoidin perheessä kolmea lasta, opiskelin teatteri-ilmaisua ja vyöhyketerapiaa. Taisinpas olla noin 17 vuotias, kun ilmotusluontoisena asiana sanoin vanhemmille, että vaihdan kaupunkia. Lukion vaihto ja kaikki oli jo hoidettu valmiiksi siinnä vaiheessa. Helppohan minun oli Tampereelle lähteä, kun isoveli vaimoineen siellä jo asusteli, mutta silti se varmaankin on alaikäseltä aika rohkea veto. Tuossa iässähän tietysti kaikki on mahdollista, eikä huolta tulevasta paljoa murehdittu. Ja näinhän sen pitäisi ollakki, eikö?

Ihan näin kauaa ei sentään ole siitä, kun tällä aukiolla kävelin. Kuva täältä .

Pidin Tampereesta todella paljon. Vietin siellä varmasti erään elämäni parhaimmista elämänjaksoista. Kuvitelkaapas 17- 22 vuotiaiden menoa, pitkiä öitä ja jatkuvaa energiaa. Ah niitä aikoja ja samalla huh huh! Kuitenkin se mitä tästä kaupungista on parhaiten jäänyt mieleen, on ihmiset. Ravintolatyöpaikkani omistajat ja työkaverit (jotka olivat niitä vapaa-ajankin kavereita) ja ehdottomasti ne kolme pikku naperoa joiden puuhia sain seurata melkein vuoden ajan. Näillä kolmella on ikuinen paikka sydämmessä, vaikkakin he ovat jo aika isoja naperoita tänäpäivänä. Harmittavaa on se, että yhteydenpito suurimpaan osaan näistä ihmisistä on jäänyt aikojen saatossa. Elämä vain on sellaista, että ihmisiä tulee ja menee. Kaikkiin ei millään kerkiä pitämään yhteyksiä. Jopa näihin kolmeen naperoon on yhteydet katkenneet vuosia sitten...

Tänään koittaa paluu menneisyyteen ja auto starttaa kohti Nääsvilleä. Olen siellä muutamia päiviä ja odotan jännityksellä, että vieläkö tunnen kaupunkia olleskaan. Paljon on varmaanki paikka kerenny muuttumaan kymmenessä vuodessa... ja ihmiset. Tapaamme parin vanhan työkaverin kanssa ylläri pylläri, meidän vanhassa työpaikassa! On hienoa, että sama paikka on vielä pystyssä. Jännällä odotan, että kuinka meno siellä on muuttunu, vai onko? Odotan siis nostalgisia tunnelmia ja riemukkaita jälleen näkemisiä.

Olen reissussa työhommien takia, mutta täytyy tunnustaa että työnteolta reissu ei ainakaan näin etukäteen tunnu. Ja mukavampi niin! Mukaan jousille lähtee myös pari kaveria ja rakas karvaisempi puoliskoni (nyt en siis puhu koirasta).Tarkotus on myös tutkailla paikan luomutarjontaa ja muuta mukavaa. Näistä varmaan kirjottelen sitten täälläkin. Silloin muinoin,kun paikkakunnalla pyörin, niin luomutarjonta oli lähes nolla. Enkä suoraan sanottuna siihen aikaan niihin kiinnittänyt niin huomiotakaan. Ainakaan samassa mittakaavassa, kun nykyään. Myös se, että pääsemme reissuun kahdestaan siipan kanssa, antaa matkalle ihan oman tunnelmansa. Varmaankin monelle lapsiperheelle on tuttua se, että yhteistä aikaa on liian vähän. On luksusta tehdä pari päivää "töitä" ihan kahdestaan.

Työhommeleiden puolesta käydään myös parissa mielenkiintoisessa paikassa, josta varmasti riittää sitten kuvia ja kerrottavaa... Toivottavasti myös uusia ystävyys-suhteita kehkeytyy niiden vanhojen muisteloiden lisäksi...

Mahtava reissu siis luvassa seuran ja nostalgisuuden puolesta. Saapas nähdä millaisia ideoita, tunteita ja fiilistelyjä tämä vanha kotikaupunkini minulle tarjoaakaan...

Tunnetko sinä nykypäivän Tamperetta? Mihin paikkoihin suosittelisit tutustua? Mitkä on parhaat luomupleissit ja must see paikat? Ehdotuksia otetaan kernaasti vastaan!

TAMPERE HERE I COME!!!