keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Ensiviikolla tapahtuu...

Jatkanpas tätä salaperäistä hypetystä. Paljon on viime kuvista tapahtunut ja paikat alkaa olemaan aika mukavalla mallilla, vai mitäs oletta mieltä...




Ensiviikon alussa paljastan koko tarinan! Niin kuin osasitte jo ehkä aavistaa, jonkinlaisia avajaisia vietetään ensiviikon lopulla Rovaniemellä...

Kyselyn vastausaika päättynyt

Kiitoksia paljon kaikille vastanneille! Olin aivan yllättynyt kuinka moni vastasi kyselyyn. Kaiken kaikkiaan vastauksia tuli 36 kpl ja oli todella kiva huomata, että moni uusi lukia oli myös löytäny blogini (kiitoksia HaLo:lle linkityksestä ;) ).

Olen saanut teidän vastauksista todella paljon ideoita ja hyviä postauksien aiheita. Todella mielenkiintoista oli lukea teidän kiinostuksen kohteista. Laitanki niistä alle top. 4 listan.

1. Yrtit, kasvit ja niiden käyttö. Oli todella kiva huomata, että tällainen asia kiinostaa. Olin jopa hieman yllättynyt, että juuri yrtit nousivat kaikkein suositummaksi aiheeksi. Itselleni kun yrttien käyttö on monesti jo niin arkipäiväistä, niin sen tavallaan jo välillä unohtaa. Noh, kiinostuneille voin kuitenkin luvata, että nythän on alkamassa -sesonki- kausi, joten eiköhän tässä piakkoin kasvihommia ala kuulumaan ;)

2. Luonnon kosmetiikka. Tämä ei niinkään yllättänyt, että oli kärjessä. Mukavaa, että tämä aihe kiinostaa, koska oletettavastikkin luonnonkosmetiikka ja hoitotuotteet on todella lähellä sydäntäni. Myös meidän tuotteet ja toiminta oli tässä kärkisijoilla ja on kiva tietää, että ne myös teitä kiinostaa.

3. Terveellinen ruoka ja ruoka vinkit. Tämä asia on jokapäiväistä opiskelua itselleniki, joten bloggaaminen siitä on mukavaa.

4. Yleiset hyvinvointiin ja terveyteen littyvät asiat. Parhaani yritän ja kaikki hyväksi kokemani vinkit jaan.

Oli kiva kuulla, että ainakin muutama oli maininnu eläimiin liittyvät asiat, koska ne ovat myös minun sydäntäni lähellä. Niihin liittyviä postauksia joudutte valitettavasti myös tulevaisuudessa lukemaan.

Paljon muitakin vinkkejä tuli ja varmasti niiden avulla saan kivoja juttuja tehtyä.

Kuten sanoin, olin todella onnellinen teidän vastauksista. Ne antoi minulle uutta potkua tämän blogin kanssa ja varmuutta, koska en ole mikään hyvä kirjoittelija ollut ikinä. Ilmeisesti kuitenkin, jos kirjoittaa asioista mitkä ovat omaa sydäntä lähellä, niin silloin se voi olla kiinostavaa luettavaa, vaikkei sanamuodot ja lausejärjestys kohillaan oiskaan. Onneksi blogeissa saa tyyli olla vapaa.

Voittajaa joudutte jännittämään vielä muutaman päivän, että onnetar saa vastaukset ruodittua kokoon...

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Linnea luonnonkosmetiikkasarja nettikaupassa


Vihdoinkin olen saanut Linnean myös nettikaupan puolelle. Linnea tuotesarja löytyy saman nimisen kategorian alta. Pientä pintahiomista on vielä kuvien ja tekstien suhteen, mutta pääasia lieneen, että tuotteet ovat nyt helpommin saatavilla.

Jälleenmyyjille tiedoksi, että Linneaa ei voi, ainakaan vielä, ostaa jälleenmyynti hintaan nettikaupan kautta. Jos haluat Linneaa jälleenmyydä, niin otathan minuun yhteyttä joko puhelimella tai sähköpostilla.

Olethan muistanu osallistua arvontaan!?

Huomiseen (tiistaihin) asti on aikaa osallistua pikku kyselyyn josta voit voittaa palkinnon. Käyppä lukasemassa täältä lisää ohjeita =)

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Eläin ja hanke hommeleita

Olen mukana EHYT- hankeen ( erikoisrehuja ja hyvinvointituotteita eläimille) ohjausryhmässä. Hankeen päätoimipaikka on Louella, Rovaniemeltä reilu 60km Tornioon päin. Eilinen päivä meni hankkeen isossa kokouksessa, jossa oli mukana muiden hankkeiden edustajia, opiskelijoita ja meitä yrittäjiä.

Kokouksessa tuli esille moneen kertaan se tosiasia, että nykyinen eläinpuolen bisnes on aika huonolla jamalla näin Suomen kulmasta katsottuna. Koira ja hevospuolella esimerkiksi ruoka ja hyvinvointipuolella liikkuu useita kymmeniä miljardeja euroja vuosittain. Suurin osa näistä rahoista menee kuitenkin ulkomaille, koska tuotteet mitä markkinoilta löytyy ovat ulkomaan tuontia.

Kotimainen tarjonta eläinpuolen tuotteissa on suorastaan hävettävän pieni, lähes olematon! Vai kuinka monesti olet nähnyt Royal Canin pussin vieressä suomalaista kuivaruokaa? Eikä kyse todellakaan ole vain koirien kuivaruuasta, vaan joka ikisestä tuoteryhmästä mitä eläimille myydään. Kotimaista tarjontaa EI VAAN OLE!

Mejän Onni


Olen näin yrittäjän vinkkelistä aikaisemminki jo miettinyt miten voi olla mahdollista, että olemme jääneet näin totaalisesti junasta? Hoitotuotepuolella on jotain yksittäisiä kotimaisia tuotteita, mutta hienot laadukkaat sarjat puuttuvat lähes täysin. On uskomatonta, ettei tällaista miljardi bisnestä ole osattu ottaa haltuun aikaisemmin. On tarkkoja tilastoja siitä, että esimerkiksi koiria ja hevosia rekisteröidään vuosi vuodelta enemmän. Varsinkin ratsupuolen kasvu taisi olla jotakin 10% luokkaa vuosittain. Suomessa on kyllä osattu perehtyä eläinten hoitamiseen, hierontaan ja jopa koirakylpyläkin löytyy jo Suomesta, mutta tosiaan tuotepuolella olemme jääneet asemalle junan lähdettyä jo kauan sitten.

Mielestäni tällaiset hankkeet kuten EHYT- hanke, on juuri se oikea tapa inspiroida ja herätellä yrittäjiä tähän asiaan. Toivottavasti meidänkin hankkeesta poikii monta uutta SUOMALAISTA ideaa tai tuotetta.

Kuva täältä



Tästä päästäänkin aasin sillalla siihen, että piakkoin kuulette myös Lapland Naturalsin uudesta tuotesarjasta! Olemme tehneet töitä jo useamman vuoden tämän sarjan eteen ja nyt se alkaa olla loppusuoralla, julkaisua vailla. JEEE!!!
En tietenkään voi yksinään valloittaa Suomen puuttuvaa miljardibisnestä, mutta tuonpas ainakin oman panostuksen asiaan. Toivotaan, että tuotesarja saa hyvän vastaanoton... jännittää...

Pikku kysely ja arvonta

Nyt olis sitten meikäläisen blogin eka arvonta käsillä... Eli haluaisin teidän kirjoittavan kommenttiosioon mikä tai mitkä asiat kiinostavat eniten blogissani ja mistä haluaisit minun kirjoittavan jatkossa.
Haluaisitteko esimerkiksi tietää enemmän, mitä yrityksen kulisseissa tapahtuu, tuotteista, ruuasta, yrteistä ja kasveista vai yleisesti kaikesta terveyteen liittyvästä.

Mielelläni haluaisin käsitystä siitä, millaisia asioita te haluatte nimenomaan minun blogissani lukea.

Palkintona arvotaan kaikkien vastaajien kesken Linnean tuotepaketti. Puolukkainen kasvojenhoitosarja; kasvojenpuhdistusgeeli, kasvovesi ja kasvonaamio.



Ja vielä lohdutukseksi LapCreamin tuotepaketti; Naurava masu tee ja kehäkukkavoide.


Vastaus aikaa on tiistaihin 8.3 asti.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Ykkösdokumentti: Terveys lautasella

Jos jollaki meni ohi, niin suosittelen katsomaan. Mielestäni todella mielenkiintoinen dokkari mm. viljeliöiden näkökulmasta. Viljeliäthän ovat niitä, jotka ensisijaisesti joutuvat olemaan kosketuksissa torjunta-aineiden kanssa. Maailman terveisjärjestön mukaan 200 000 ihmistä kuolee vuosittain torjunta-aineista saamiin myrkytyksiin. Pelkästään Ranskassa käytetään 80 000 tonnia torjunta-aineita vuosittain. Ranskassa tehtiin 271 myrkytysilmoitusta vuonna 2009.

Tiesittekö, että sääntö siitä, mitä määriä lisä- ja torjunta-aineita saa olla ruuassamme, on muutaman ukkelin "pöytäkeskustelun" tulos -60 luvulta!

Su 27.2.2011 klo 21.10 YLE TV1
Dokumentin voi katsoa YLE Areenasta 29.3.2011 asti.
Dokumentissa selvitetään, syökö länsimainen ihminen itsensä sairaaksi.
WHO on todennut, että syöpään sairastuneiden määrä on kaksinkertaistunut viimeisen 30 vuoden aikana, vaikka tilastoissa huomioidaan väestön ikääntyminen.
Samalla myös lasten leukemiatapaukset ja aivokasvaimet ovat lisääntyneet kahdella prosentilla joka vuosi. WHO on huomannut samanlaista kasvua Parkinsonin ja Alzheimerin taudeissa sekä autoimmuunisairauksissa.
Mikä selittää nämä ongelmat, joita esiintyy lähinnä rikkaissa teollisuusmaissa?
Ykkösdokumentin tutkimusryhmä haastattelee Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston ja Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisten edustajia, jotka vastaavat muun muassa lisäaineiden käytöstä ja elintarvikkeiden turvallisuudesta.
Dokumentissa Terveys lautasella (Notre Poison Quotidien) pohditaan, olisiko sairauksien syynä ruoka, jota tuotetaan ja valmistetaan eri tavalla kuin vielä sata vuotta sitten.
Ruuan tuottamiseen käytetään tuholaistorjunta-aineita ja elintarviketeollisuus käyttää siihen monenlaisia lisäaineita ja muoviyhdisteitä.
Esimerkkeinä käytetään muun muassa aspartaamia ja bisfenoli-A:ta. Bisfenoli-A on syöpää aiheuttava muoviyhdiste, jota käytetään mm. tuttipulloissa ja joka aiotaan kieltää EU:ssa tänä keväänä.
Dokumentissa tutkitaan myös keinoja, joilla ihmiset voivat parantaa vastustuskykyään syömällä oikein.
Tuotanto: Ina, Arte France yhteistyössä YLE, RTBF, RSI, TSR, Télé-Québec, Planet Green Discovery (USA) ja Canal 7 (Argentiina).
Dokumentin voi katsoa YLE Areenasta.