torstai 27. tammikuuta 2011

Luomu- ja lähiruoka

Voi ei, mistähän tässä aloittais... Tästä tulee varmaan pitkä postaus. Aikamoista uutismylläkkää on tullut mediasta lähiaikoina. Tai sitten minun korvani on vain virittäytyny tehokkaasti taajuudelle, ruoka ja myrkyt.

Ensin kuulin radiosta Ruotsin lastenruoka skandaalista. Siellä ruotsalainen tutkimus paljasti, että lasten ruuista oli löydetty korkeita pitoisuuksia mangaania, arseenia ja kadmiumia. 18 eri ruokaa oli tutkittu ja niistä yhdeksässä oli pitoisuudet liian korkeita. YHDEKSÄSSÄ! Huh! Eviran mukaan asiasta ei kannata olla liian huolissaan, koska näitä hivenaineita löytyy maaperästä luonnostaan. Ainoastaan arseenista Evirakin oli huolestunut, koska sitä esiintyy myös kemiallisessa muodossa. Eniten arseenia löytyy riisipohjaisista tuotteista. Ruotsissa puolestaan oli kaikkia näitä ruokia suositeltu vähentämään, liian suurien pitoisuuksien saamiseksi. Voin vain mainita, että Ruotsi on kyllä monesti monessa muussakin asiassa ollut meitä edellä...

Kuva täältä

Noh, sitten perään kuulin uutisen toisesta tutkimuksesta. Suomessa syötetään eniten purkkilastenruokaa Euroopassa!!! Bingo! Asiasta kertoi myös MTV3 nettisivuillaan. No eipä tästä voi enään paljoa sanoa. "Ihminen on sitä mitä hän syö"

Sitten vielä lisää ruoka asiaa. Kuka sattui katsomaan aamulla Studio55:n ohjelmaa maikkarilla? Siellä puhuttiin todella hyvää asiaa luomusta ja lähiruuasta teemalla Lähiruoka tulee, oletko valmis? Asiantuntija vieraana oli Maatalausministeri Sirkka-Liisa Anttila, jonka sanoja ei voi muuta kuin kiitellä. Jos et katsonut ohjelmaa, niin suosittelen lämpimästi. Linkki tässä.

Pähkinän kuoressa Sirkka-Liisa puhui siitä, että Suomella olisi todella hyvät edellytykset olla johtava luomumaa mm. puhtaan luontonsa takia. Mediassa on myös paljon ollut puhetta ruoka skandaaleista kuten marinaadin seassa myydystä vanhasta lihasta, pilaantuneiden kalojen myymisestä ja vedestä tuotteiden seassa. Muunmuassa näiden asioiden takia on nyt tulossa kauppojen ovenpieliin hymynaama merkit, osoituksena siitä, miten kauppa on Eviran tarkastuksesta selvinnyt. Tämä muutos on suurimmaksi osakseen yleisen keskustelun ansiota.

Lähiruuan saamisessa kuluttajille on myös ongelmia. Markettien logistiikka on sitä luokkaa, että pientuottajien tuotteiden on mahdotonta päästä järkevästi kaupan hyllylle asti. Kaikessa sanelee vain raha ja kaupan on tuotettava voittoa. Tähän on myös päättäjillä vaikutusvaltaa ja Sirkka-Liisa lupasikin asian olevan jo nyt hallituksessa puheenaiheena. Jäädään siis odottelemaan...
Myös jatkojalostajista on uupelo. Luomutiloja Suomessa on ihan kiitettävästi, mutta suurin osa niiden tuotteista menee normaaliin kulutukseen, koska jatkojalostajia ei löydy. Hullultahan tämä kuulostaa, kun suomessa on niin paljon ihmisiä vailla työtä. Ei muuta kuin luomutuotteiden jatkojalostajaksi siitä vaan. Yrittäjänä on mukavaa!

Sirkka-Liisa painottikin sitä, että kuluttajia pitäisi rohkaista kertomaan vaatimuksensa ja toiveensa kaupoille. Kauppojen sisäänostajat ovat ne, jotka määräävät, mitä Suomalaiset syövät. Toisin sanoen, he päättävät mitä kaupan hyllyllä on tarjolla. Kuluttajilla on siis valta vaikuttaa asiaan. Joten eiköhän pidetä huolta siitä, että saisimme parempaa tarjontaa niihin marketteihin. Se ON OIKEASTI SINUSTA KIINNI!
Niin ja ylläri pylläri, Ruotsissa tämä luomu- ja lähiruokakeskustelu on aloitettu jo monta vuotta sitten.

Uusi luomumerkki Kuva täältä

Itse olen meinannut monta kertaa kirjoittaa Prisman asiakaspalvelulle, että HEVI osastolle saataisiin luomu banaaneja. Noh, enpä ole saanut aikaiseksi. Kerran olen kyllä Prismaan kirjoitellut toisesta luomuun liittyvästä asiasta, josta voin kertoa toisessa postauksessa.

Noh, tästä päästään kätevästi aasinsillalla seuraavaan asiaan, eli banaaneihin. Illalla sattui korviini jälleen uutinen tutkimuksesta maikkarilla (ja ei, en saa sponsorointi rahaa heiltä, he he ) jossa oli tutkittu lasten altistumista torjunta-aine jäämille. Tutkimus on suomessa ensimmäinen laatuaan ja siinnä todettiin lisätuskimusten olevan aiheellisia. Varsinkin 3 vuotiailla todettiin kohonneita arvoja. Noh, miten tämä liittyy niihin banaaneihin? Tottakai siten, että banaanit olivat yksi eniten jäämiä sisältävistä hedelmistä. Eniten jäämiä löytyi myös kurkusta, tomaatista ja tuonti salaatista. Kiellettyjä määriä torjunta-ainejäämiä löytyi eniten Kaukoidästä tuoduissa tuotteissa.

Itse olen jo kauan pitänyt periaatteena sitä, että kaikki mitä ei voi kuoria, on ostettava LUOMUNA! Muissa voi joskus luistaa, jos on pakko. Paitsi, että nyt se banaanikin meni kyllä sille ehdottomalle luomu listalle. Prisman asiakaspalvelu... kirjeeni saapuu ihan pian!

Niin ja kiitos paljon sinulle äiti, joka olit varmaankin ainoa kuka jaksoi vuodatukseni loppuun asti lukea =D

11 kommenttia:

  1. No niin, nyt on sitten Prismaan lähtenyt kirjevaatimus luomubanaaneista tuotevalikoimaan! Tästä alkaa minun "vaativan kuluttajan" urani...

    VastaaPoista
  2. Minä jaksoin lukea loppuun asti. :) Torjunta-ainejäämiä on erityisen paljon viljoissa, mansikoissa, viinirypäleissä ja kaikenlaisissa pähkinöissä, erityisesti maapähkinöissä. Myös ne kannattaa ostaa ehdottomasti luomuna.

    Pitäisi itsekin laittaa palautetta Oulun kauppoihin, että lisää luomua, kiitos! :)

    VastaaPoista
  3. Kiva, että jaksoit =)

    Viljat on tosiaan yksi, mitä monet eivät tule ajatelleeksi. Ja ne pähkinät (itsekki ostan liian usein normaaleja. Rovaniemellä on huonosti luomupähkinöitä tarjolla).
    En ole muuten törmännyt minkäänlaisiin vaaleisiin leipiin luomuna. Onko kellään kokemuksia, tehdäänkö sellaista lainkaan? Vähän meillä leipää syödään ylipäätänsä, mutta pikku neiti ei syö muuta kuin vaaleaa tai näkkäriä, silloin kun syö.

    Niin ja ehdottomasti sitä palautetta menemään! Mielelläänhän ne siellä kaupassa asiakkaiden toiveita kuuntelee, että osaavat paremmin palvella. Ei kauppiaat voi tietää mitä kuluttajat haluaa, jos kuluttajat ei sitä itse heille kerro =)

    VastaaPoista
  4. Minäkään en muista nähneeni kaupoissa vaaleaa luomuleipää. Jos sellaista haluaa, niin varmaan täytynee tehdä itse. Ainakin luomuvehnäjauhoja löytyy pienemmistäkin kaupoista, sitten on tietty luomugraham- ja sämpyläjauhoja. Speltti on myös hyvä. Itse en kyllä gluteenia sisältävistä viljatuotteista perusta, ne ovat mielestäni syypäitä moneen nykypäivän sairauteen. Raikaswebissä oli asiasta hyvä kirjoitus, suosittelen muutenkin kyseistä blogia, siellä on paljon mielenkiintoista asiaa:

    http://www.raikasweb.com/siunaa-jokapaivainen-leipamme

    VastaaPoista
  5. Leipähän on pelkkää hiilihydraattia ja tosiaan gluteenia. Ainoastaan lapset syövät meillä leipää silloin tällöin (tai jopa harvemmin kuin tällöin). Leivässä ei oikeastaan ole mitään mitä ihminen ravinnokseen tarvitsisi, paitsi vatsan täytettä ;) Mietinkin, että olis aivan sopivaa leipoa pakkaseen ja sieltä sitten ottaa sulaan, kun tarve vaatii.
    Kiitos linkistä, pitääpä tutustua sivustoon. Mielenkiintoiselta näytti ensi vilkaisulta.

    VastaaPoista
  6. Juuri tänään kaveri kertoi kuinka hän oli ostanut omenoita ja leikannut yhden puoliksi- syönyt siitä puolet ja toisen puolen oli laittanut jääkaappiin leikattu puoli ylöspäin ja omena pysyi hyvän näköisenä monta päivää. Ei edes pinta ruskettunut! Joku voi tietenkin ihastella miten hyvä juttu kun säilyvät, mutta hurjaa ajatella miten paljon myrkkyjä ne sisältää.

    VastaaPoista
  7. No, huh! Ja noita sitten ihmiset syö...

    VastaaPoista
  8. Haa, kävin tänään täällä Oulussa Cittarissa. Tutkin varsin leipähyllyjä ja kahta vaaleaa tai ainakin lähes vaaleaa luomuleipää löytyi: Perheleipureiden Luomu Moniviljapala sekä PullaPirtin Luomu paahtoleipä. Kannattaa pyytää tilaamaan myös Rovaniemelle, jos sieltä ei löydy. :)

    VastaaPoista
  9. Päivi; Ohhoh, kiitos tiedosta! Pitääpä laittaa tuota paahtista kaupat tilaamaan, jos ei muuten löydy. Pitää käydä vielä tarkistaan nuo K- ryhmän kaupat täällä Rollossa. Tyttönen on niin tarkka, kun leivässä ei saa olla siemeniä, jyviä eikä pähkinöitä, eikä se saa olla ruista... ei jää paljoa vaihtoehtoja =( Noh, kuten sanoin, meillä onneksi syödään leipää äärettömän vähän.

    VastaaPoista
  10. Leivässä lienee enemmänkin ongelma se, että jauhoja on täytynyt säilyvyyden vuoksi jalostaa niin, että ne kestää pitkiäkin säilytysaikoja. Aluperäinen vehnän jyvä jossa on KAIKKI ravintoaineet tallella on ihmiselle terveellinen. Nyt kun saamme vain osan näistä ravintoaineista, niin tuloksena on elimistön puutostila. Aivan sama kuin -60 luvulla aasiassa ryhdyttiin valkaisemaan riisiä ja tuloksena oli ihmisillä beri beri tauti. Palaamalla luonnolliseen riisiin ongelma korjaantui. Sama kuin jauhettu suola sisältää 1 tai kahta ainesosaa ja AITO merisuola melkein 80 ja tämä jauhettu aiheuttaa taas epätasapainon kehossamme ja voimme huonosto. En voi muuta sanoa ruuasta, kuin että panostakaa LAATUUN. Vai AITOJA ja mahdollisimman vähän käsiteltyjä tuotteita. Tulette huomaamaan, että ruokahalukin vähenee ja syödyn ruuan määrä pienenee, kun syö TÄYSI arvoista ruokaa. Tuolta löytyy linkkejä joita tutkimalla saa melko hyvän käsityksen ruuasta. :) http://www.facebook.com/pages/Oikean-ruuan-puolesta/117805518300601

    VastaaPoista
  11. Anonyymi: Puhut asiaa! Näin juuri asioiden pitää olla. Aitoa alkuperäistä ruokapöytään! =D

    VastaaPoista