maanantai 17. lokakuuta 2011

Tuotebongailuja

Törmäsinpäs tässä taas pariin mielenkiintoseen tuotteeseen. Tässä ensimmäinen.


Jussin korppu
laatikko löytyi Rinteenkulman K-marketista. Korput on ihan superrr hyviä ja mikä parhaita, LUOMUA! Hiivaa ei myöskään ole käytetty vaan, korput on tehty hapanjuurella. Tykkään! Meillä syödään aika vähän leipää, mutta tämä on juuri sellainen leipä mitä mielellään sitten syö. Eniten kuitenkin ilahduin, kun huomasin Leipomo Karkiaisen olevan Lappilainen, tarkemmin Torniosta. Vielä enemmän ilahduin, kun vierailin yrityksen nettisivuilla . Luomuleivistä siellä oli ruonoiltu näin...

Jussi, Peltojussin poika, oiva renki. Tytär Alli, kaurapellon hyvä henki.
Isäin mallin mukaisesti, kasvattavat viljan luonnollisesti.

Kanssa isän myllärille, vievät sadon jauhatteelle.

Leipurilla jauhot hyvät, myöskin kokonaiset jyvät, paistuvat leiviksi rapeiksi, rieskoiksi makeiksi, rukiisella juurella, limpuiksi parhaiksi.

Tuoksu hyvä, maku aito täyteläinen, tuottaa olon kylläisen, tyytyväisen onnellisen.

Näin on tehty luomuleipä, kysy vaikka vaarilta.

Lisäksi Karkiaisella on konditoria, kahvila ja he tekevät myös pitopalvelukeikkoja. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että seuraavalla Tornion reissulla pitää muistaa piipahtaa kahvilla kyseisessä paikassa.

Toinen tuotebongaus on tällainen...



Elikkäs Päijät-Hämeen Luomun Kaaliporkkanajuoma . Nyt on pakko myöntää, että tämä on mielenkiintoisin makukokemus pitkiin aikoihin. Jotenki sitä on tottunut, että juomat on makeita tai ainakin aika neutraalin makuisia. Vaan sitä ei ole tämä juoma!!! Maku on kuin joisi hapankaalen lientä. Todella suolainen ja hmmm... hapankaalimainen. Kaaliporkkanajuoma on tehty kuten hapankaali maitohappokäymisellä. Juomalla on samoja terveysvaikutuksia kuin hapankaalillakin, mutta yrityksen nettisivuilla sanottiin, että juoma on vielä hieman vahvempi. En ole koskaan ollut mikään superhimokas hapankaalin syöjä. Äitini mm. ennen tärkkelysintoleranssin toteamista, sai mielettömiä himoja hapankaalen syöntiin. Noup, ei tapahdu mulla! Veikkaan, että kyseistä juomaa voisikin käyttää laimennettuna ja sitä ei ehkä olekkaan tarkoitettu kerralla nautittavaksi. Nettisivuilta en kuitenkaan löytänyt tarkempia käyttösuosituksia.

Jokatapauksessa juoma on todella mielenkiintonen ja varmasti kokeilemisen arvonen!

4 kommenttia:

  1. Saako tuota kaaliporkkanajuomaakin Rinteenkulmasta?

    VastaaPoista
  2. En ole sieltä kattonu. Tuon pullon ostin Torimarketista (siis siitä K- marketista kauppatorin vierestä). En ole muualla törmänny, mutta en ole kyllä hokannu katellakkaan. Aika hyvä setti tuntuis vatsalle olevan =)

    VastaaPoista
  3. Juomaa voi laimentaa 1:1. Näin ainakin P-H Luomun kotisivuilla sanottiin.

    VastaaPoista
  4. Kyllä laimennus on varmasti paikallaan. Kiitoksia tarkennuksesta Anonyymi =)

    VastaaPoista