Heivaa ylimääräiset kemikaalit 2. Oulu

No nythän se on aika taas kulunu niin, että ens viikolla Heivaillaan taas Kemikaaleja Oulun suunnalla! Päivä on 8.2.2012 ja aloitamme klo 17.00 Luento paikkana toimii tällä kertaa Kansankatu 47 ja 4. kerros. Luento maksaa 45€ ja siihen kuuluu lisäksi kattava kirjallinen materiaali. Mukaan mahtuu viellä, joten ilmottauduthan jos olet tulossa. Vaikka luentosarjamme sisältääkin kolme osiota, niin on ne kaikki silti omia kokonaisuuksia. Elikkäs ei tarvi olla käyny ykkösosiota, jotta voisi tulla mukaan toisille luennoille. Kaikki on siis omia eri pakettejaan.

Viimekerralla me puhuttiinki luonnonkosmetiikasta ja muusta puhtaasta ihonhoidosta. Nyt syvennytään siihen, että kuinka paljon voimme vaikuttaa ihon terveyteen sillä, mitä laitamme suuhumme. Kauneus lähtee sisältä käsin, on vanha tuttu sanonta, mitä voi soveltaa tähänkin asiaan kuin nappia silmään.

Ilmottautua voi joko osoitteessa kemikaaliton@gmail.com tai Heivaa ylimääräiset kemikaalit- facebook ryhmässä Tervetuloa!

Oikeasti luomua?

Jippii, nyt on hyviä uutisia! Olen monestikki joutunu keskusteluihin, missä kyseenalaistetaan luomun aitoutta. Monella on sellainen käsitys, että kuluttajia vedätetään "muka luomutuotteilla", jotka on paljon kalliinpia kun normi vastaavat, mutta todellisuudessa ei sen puhtaampia kuitenkaan. Itse olen halunnut aina uskoa luomuun ja luottaa siihen. Kuitenkin olen monesti kuullut itsenikin sanovan, että satavarmahan voi olla ainostaan itse kasvatetusta. Nyt tähän on kuitenkin tulossa muutosta! Lukekaapas allaoleva Ruralia- instituutin tiedote.

Eurooppalaiset tutkijat viettävät seuraavat 3 vuotta tutkien erityisesti luomutuotteille ominaisia kemiallisia sormenjälkiä. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkijat edustavat tutkimusryhmässä Suomea. Luomutuotteiden kysyntä on kasvanut vauhdilla viimeisten 10 vuoden aikana. Globaaleilla elintarvikemarkkinoilla luomutuotteista saatava parempi hinta on lisännyt houkutusta saattaa markkinoille väärennettyjä luomutuotteita. Luomutuotteiden osalta onkin koettu tarpeelliseksi lähteä kehittämään luomun aitouden varmistavia menetelmiä, ns. aitousindikaattoreita. Aitousindikaattorit tukevat ja vahvistavat valvonnan luotettavuutta. Kansainvälisessä tutkimusprojektissa ”Fast methods for authentication of organic plant based foods” (AuthenticFood) testataan ja kehitetään lupaavimpia analyyttisiä menetelmiä kasviperäisten luomutuotteiden aitouden todistamiseksi. Tavoitteena on tarjota valvontaorganisaatioille ja yrityksille työkaluja tuoteväärennösten tunnistamiseksi. Analyyttisten menetelmien kehittämistä ja arviointia tekevät yhteistyössä 16 eri partneria 11 eri Euroopan maasta.  Monitieteinen tutkimusryhmä koostuu mm. maatalouden ja alkutuotannon tutkijoista, elintarviketieteilijöistä, kemisteistä, sekä valvonta- ja sertifiointiorganisaatioiden edustajista. Käytännössä ryhmä edustaa merkittävää asiantuntijuutta luomumaatalouden ja elintarvikkeiden jäljittämisen ja aitousanalytiikan osalta. 

Suomea hankkeessa edustavat Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista tutkimusjohtaja, dosentti Carina Tikkanen-Kaukanen ja erikoissuunnittelija, ETM Marjo Särkkä-Tirkkonen.AuthenticFood-hanke on EU:n ERA-NET/ Core Organic II -rahoitusohjelmaan “Coordination of European Transnational Research in Organic Food and Farming Systems” pohjautuva tutkimushanke. Hanke kestää syyskuuhun 2014 asti.

Mahtava juttu, eikös! Olen ehdottomasti sitä mieltä, että juuri tällaiset asiat luo uskottavuutta ja luottoa luomutuotteita kohtaan. Tämä on se oikea suunta. Oma luottoni kotimaista luomua kohtaan on kyllä 100%, koska tunnen monia luomuviljelijöitä ja tiedän valvontasysteemin olevan tarkka. Mutta oma luottoni ulkomaista luomua kohtaan välillä horjuu jo pelkästään kasvuolosuhteiden takia. Olen monesti miettiny, että miten tiheästi asutetuilla alueilla, jotka ovat ympäristön ja ilmaston saastumisen suhteen korkealla, luomu voi olla puhdasta? Jos luomuviljelmän läheisyydessä menee isoja valtateitä, niin luulisi sen vaikuttavan asiaan, vaikka kuinka itse kasvit kasvatetaan luomuna. Liekkö tällaista enään, mutta 1980 luvulla on läheinen ihminen tällaistakin todistanu. Epäileville ihmisille hanke on siis loisto juttu. Ja jos se samalla vähentäis niitä puolustelupuheiden määrää...

Noh, niin tai näin, olen uutisesta todella innoissani ja odotan mielenkiinolla mitä tästä hankkeesta seuraa. Jos kaipaat lisätietoja hankkeesta niin niitä voi kysellä seuraavilta ihmisiltä.

Marjo Särkkä-Tirkkonen                                                                 
Erikoissuunnittelija,ETM
Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti
marjo.sarkkatirkkonen@helsinki.fi
p. +358 44 590 6849      

Carina Tikkanen-Kaukanen
Tutkimusjohtaja, FT, dosentti

Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti
carina.tikkanen-kaukanen@helsinki.fi
p. +358 50 318 0283

Mitä tapahtui appelsiineille!?



Kuva täältä

Minulla on jääny selvä muistipainauma ala-asteelta. Pienessä kyläkoulussamme oli usein appelsiineja välipalaksi silloin, kun oli hieman pitempi päivä. Appelsiineista oli leikattu päädyt pois ja kuori oli leikattu niin, että siitä pystyi kuorimaan neljä siivua kuorta pois. Eli niin kuin kaikilla (oletettavasti) on tapana appelsiini kuoria. Muistan, että pulpetilla oli paperin pala, mihin sitten appelsiini paloteltiin ja siitä syötiin nälkäisiin suihimme. Muistan miten kauniita siivut oli paperin päällä kirkkaan oranssina. Se tuoksumaailma ja mielikuva palautuu aina mieleeni, kun appelsiineja kuorin.

Mutta mitä on tapahtunut nykyajan appelsiineille!!!

Nyt kun otan kyseisen hedelmän käsiini ja alan kuoria sitä, on homma vähintäänkin sotkuisaa. Siivut ei irtoa toisistaan siististi, vaan ne repeytyvät niin, että mehu lentää kaikkialle. Ja mitä mitä!?? Mikä ihme on se kummallinen köntti siinnä toisessa päässä appelsiinia, joka on yhdistelmä appelsiinin kuorta ja hedelmälihaa? Milloin ihmeessä sellainen "miniappelsiini" on syntyny appelsiinin sisälle kysyn vaan?!

Repeytynyt appelsiini

Ylhäällä "miniappelsiini"

Muistan, että silloin kouluaikana appelsiini oli siisti. Palat irtosivat toisistaan helposti, eikä hedelmän sisältä tosiaankaan löytyny mitään kirpeää miniappelsiinia. Onko tässä taas kyse jalostuksesta ja siitä, että yritämme luoda mahdollisimman nopeasti kasvavia lajikkeita, vai mistä ihmeestä on kysymys? Appelsiinihan ei toki olisi ensimmäinen hedelmä, mitä olemme jalostaneet niin, että se tuskin muistuttaa enään alkuperäistä itseään. Vai poimitaanko nämäkin niin raakana, kun esimerkiksi banaanit, mitkä sitten kypsytetään keinotekoisesti ennen kaupan tiskille tuomista. Minä ainakaan en osaa selittää tätä millään muulla, kun ihmisen omilla toimilla. Vai olenko ainoa, joka on huomannut tällaisen havainnon? Onko ruusuiset muistikuvani lapsuuden helposti syötävistä appelsiineista harhakuvaa ja vaan ajan patinoimaa huumaa?

Olenko ainoa, joka on huomannut appelsiinien muuttuneen?

Luonnon omia taideteoksia

Viikonloppuna puuhasteltiin lasten kanssa ulkona oikein urakalla. Voi ku se onki mukavaa, ku sattuu olleen vielä oikein kiva keli. meillä oli kakarana aina tapana kaivella lumipenkkoihin onkaloita, niin kuin varmaan kaikki penskat on jossain vaiheessa puuhailleet. Noh, aikuset tietysti innostui nytkin, kun vanhoja muisteltiin ja alettiin mejän vanhenpien ja papan voimin kaivelemaan luolastoa. Saatiinki hieno luola kolmella oviaukolla, mitkä sitten yhdistyi toisiinsa.

Yksi suuaukoista ja Pekan rekka, lumenkuskausta varten.

Meidän ylläriksi Luontoäiti oli tehnyt tepposiaan yön aikana. Kaipa hänkin piti meidän tekeleitä niin hienoina, että päätti niitä vielä koristella lisää.

Kuuraveistoksia ja Onnin häntä =)

Luolan kattoon oli ilmestynyt kuurahiutaleista muodostuneita nauhoja. Todella kauniita ja hentosia! Ne siinnä heiluivat ilmavirran mukana, kun Onni juoksenteli niiden alta. Mulla tuli todella kiire ottaa kuvia, ennen kun ne tipahtavat kokonaan. Liekkö niitä oikein näistä kuvista näkee, mutta kauniita ne oli todellakin!

Kuuranauha

Onni tietysti huomasi, että jotain jännää täällä täytyy olla ja innostu etsiin minua kiinostavaa kohdetta vimmatusti. Yritin huomaamatta räpsiä kuvia, ettei otus tulis työntämään partaansa koristuksiin. Just, ko olin saanu räpsittyä kuvia, bongasi partanaamaki kohteet. Kyllä nuo koirulit on vaan aika fiksuja hoksaamaan. Suit sait, ja parempiin suihin katosi kuuranauhat ja ilmeisesti hyvää oli, hi hi!

Parta ja kuuranauhakoristelu =)

Sellanen luonnon ihmettely oli se aamu. Saikohan muuten kukaan kuvia niistä kauniista revontulista, mitkä täällä jylläsi toissailtana?

Huopalapikkaat

Voihan ihanuus, mitä taas löytyikään netin syövereistä!!!

Kuva täältä.

Siis sairaan makeet huopalapikkaat! Mie niiiiiin rakastan huopikkaita, joilla olen kävelly jo monta talvea peräkkäin ja rakastan myös yli kaiken lapikkaita, mitkä toimii rospuuttokeleillä. Ja nyt nämä kaksi minun lempi kenkää on yhdistetty! Uuh, ja mitkä värivalikoimat! Tällaset olis pakko saada. Ainoa miinus on hinta, mikä on vähintäänkin suolanen. Nimittäin lopposet saa itselleen 225 eurolla. Kenkiä voi ostaa ainakin Virkkuukoukkusen verkkokaupasta. Sivuilla oli mielestäni liian vähän tietoa kenkien valmistuksesta tai valmistajasta. Hyvä tieto oli kuitenki, että ne tehdään Suomessa, joten kotimaista tuotantoa kuitenki. Se, tehdäänkö lopposet käsin vai koneellisesti, ei sivusto kerro. Mie en ainakaan ole missään muulla näihin kenkiin törmänny. Oottako te?

Kuva täältä.

Mutta hei, jos jollain on ylimääräistä pätäkkää, niin kannattaa tutustua kyseisiin kenkiin. Pohjaki näyttäis olevan aika paksu, joten voisi olettaa kenkien olevan lämpimät. Laittakaa ihmeessä sitten kuva mulle tulemaan kengistä käytössä, niin saan oikein urakalla kärvistellä harmituksessa, heh heh!

Oulun fiiliksiä

Viime keskiviikkona pyörähdettiin Hannamarin kanssa Oulussa. Meillä oli tarkoitus piipahtaa vaikka missä mielenkiintoisessa paikassa, vaan aika parka loppui kesken. Seuraavalla kerralla 8.2 aiomme lähteä jo ennen kukonlaulua ajeleen, jotta keretään tutustuun mm. Oulun luomutarjontaan paremmin.

Uusia tuttavuuksia tällä kertaa oli kuitenkin Puistola- ravintola, jossa meillä oli eräs tapaaminen, mistä kuulette varmaan myöhemmin. Puistolassa oli eräs iloinen yllätys, nimittäin sieltä löytyi kylmätiskistä tilalla tehtyjä jäätelöitä!!! Harmi, etten millään muista tilan nimeä, missä jädet oli valmistettu, jos joku tietää niin vinkatkoon kommenttiosioon. Yksi syy minkä takia niin kovin innostuin jädeistä oli se, että valikoimasta löytyi kuusenkerkkäjäätelö. Pakkohan sitä oli maistaa!

Kuusenkerkkäjäätelöä!

 Jäde oli ihan ok, mutta olisin mieluusti kaivannu enemmän kuusenkerkän makua. Jos oikein käytti mielikuvitusta, niin ehkä sieltä jotain siihen viittaavaa makua löytyi. Sen sijaan Hannamarin ostama lakritsiversio oli lähes täydellistä. Tykkäsin paikasta myös sen takia, että siellä sai tummaa kahvia! Kun on tottunut juomaan tummapaahtoista, niin "huoltsikka henkinen lirukahvi" puistattaa varmasti koko kroppaa. Yäk! Olin siis todella onnellinen, kun sain todella hyvää kahvia. Lisäksi paikasta sai appelsiineista puristettua mehua. Mehu puristetaan silmiesi edessä, joten taatusti tuoretta ja mmmm.... niin hyvää.

Tumma kahvi, appelsiinimehu ja kuusenkerkkäjäde.

 Siinnä sitä sitten fiilisteltiin Hanskin kanssa ja suunniteltiin illan ohjelman järjestystä.

Illalla meillä oli Heivaa ylimääräiset kemikaalit- luentosarjan ensimmäinen osio Puhdas iho, missä puhuimme luonnonkosmetiikasta, normikosmetiikasta ja siitä, että miksi ensimmäiseksi mainuttu on parempi. Porukka Oulussa oli kyllä todella ihanaa, lämminhenkistä ja vuorovaikutteista. Tykkäsin kovasti, että saimme hyviä keskusteluja aikaan ja luento ei mennyt pelkästään meidän äänen kuunteluksi. Kaikkein antoisinta on keskustelu ja se, että ihmiset kuulee myös toisten kokemuksia. Varsinkin erheistä ja harhaluuloista on hyvä keskustella ja on hienoa, että ihmiset kertovat avoimesti niistä. Kyllä mekin tuomme esiin omia "mokiamme", koska ei mekään mitään ekojeesuksia tosiaankaan olla. Rento asenne kaikkeen, on minun mielestä se oikea juttu ja vähitellen voidaan oikean tiedon kautta muuttaa elämäämme fiksumpaan suuntaan. Ihana ilta, sanon minä!

Hanski taiteili ihanan auringon ja kuun raakasuklaasta, mitä tuotiin mukanamme luentolaisten iloksi. Saatiin hieman suuta makeaksi ja jaksoimme hyvin koko illan. Nam, oli hyvää!

Seuraava luento Ihosi ruoka, on siis 8.2 ja paikkoja on vielä vapaana. Tulehan mukaan, vaikket olisikaan ensimmäisellä luennolla ollutkaan. Voin taata, että kakkosessa tietoa ja asiaa tulee oikein tuutin täydeltä, mutta tietysti hyvällä ja hauskalla meiningillä.

ps. En jostain syystä taaskaan pääse vastaileen teidän kommentteihinne, joten koittakaa maltaa. Vastailen heti, kun bloggeri (mokoma) sen taas sallii.

Kääpiösnautserin elämää

Jotku ehkä tietää, että meillä asuu kääpiösnautseri nimeltä Onni. Onni on minun oma yrttikoira ja taas se on tullut todistettua, että rakas ystäväni on omaksunut tämän roolin vähän liiankin täydellisesti. Kerron myöhemmin, että miksi näin sanon.

Kun on syntynyt partasuuksi, niin siihen kuuluu eräs ristuaali, mikä toimitetaan pari kertaa vuodessa. Pari kertaa vuodessa. SIIS PARI KERTAA VUODESSA! Käppänöiden omistajat jo arvaakin, eli puhun nyt karvan alas otosta. Suomeksi trimmauksesta, missä vedetään koko karva alas paitsi tietysti kultaakin arvokkaampi parta ja muut tehostekarvat mm. jaloissa, rinnassa ja otsatukka. Eli siis noin pari kertaa vuodessa. Ei siis lähemmäs kerran vuodessa mikä meillä oli tilanne!!! Onnin karva oli otettu alas viimeksi juhannusnäyttelyitä varten, eli about 9-10kk sitten. Varmaankin se, että facebookissa eräs ystävä veikkasi Onnin paran olevan rotua Jakkihärkä, kuvaa aika hyvin meidän epätoivoista tilannetta! Katastrofaalinen lähtötilanne tänään oli siis seuraava...

Onni ennen trimmiä.

Ja 3,5 tuntia myöhemmin oli tilanne seuraava...

Onni trimmin jälkeen.

Eli kiharakarvaisen Jakkihärän uumenista paljastuikin puhdasrotuinen kääpiösnautseri!!! Ei meinaa uskoa samaksi koiraksi kun kuvia katsoo. Tästä suuuuuuri kiitos meidän pelastajallemme Marjaanalle, joka teki ison työn tämän komean snautserin maineen pelastamiseksi. Ja mikä komea nuori uros sieltä paljastuikaan. Varokaa vain kulmakunnan nartut, nimittäin sydänten murskaaja on vapautettu karvaisesta vankilastaan!

"Hei, mikä ihana partajumala!"

Tällaista mm. on kääpiösnautserin elämä. Seuraavalla kerralla kun pidätte sitä hennaa päässänne pari kolme tuntia ja tuskasteletta, niin miettikääpä sitä, että joutuisitte seisomaan asennossa koko sen ajan. Aina ei ole helppoa olla käppänäkään.

Niin ja lupasin kertoa sen, miksi Onni on omaksunu minun viherpiipertäjän ominaisuudet. Onnin pohjavilla oli sakeampaa kuin Amatsonin viidakko (joo tiedän, laiska omistaja) ja oli kätkeny siihen heinän siemeniä jollain hiirenhakureissulla (heinäaitassa). Tai sitten Onniliini oli kekkassu todella kätevän keinon auttaa nurmikon kylvössä ensi kesänä. Pikku ravistelu, niin nurtsi on kylvetty! Oma pieni yrttinsiemenkoiruliinini <3 <3 <3