tiistai 13. syyskuuta 2011

Ekohepo hevosten luontaishoitola

Jep jep, tämä on sitä nykyaikaa! Hevosille on oma luontaishoitola ja kävin siihen tutustumassa Tampereen reissullani. Voin sanoa, että paikka teki vaikutuksen, vaikkakin hieman hymyilytti. Muistan joskus opiskeluaikanani (Tampereen urheiluhierojakoulun hevos- ja koirahierojalinjalla yli 10 vuotta sitten) mielikuvituksellista yritystoimintaa kehitellessä, suunnittelin hevosten luontaishoitolan. Silloin muut hieman hymähtelivät, vaan mites on laita tänään!? Tänä päivänä homma on ihan totista yritystoimintaa ja häärääjänä Teivon Ekohepossa toimii asiaan totaalisesti vihkiytynyt mies Jyrki Pyykkö .

Ekohepo toimii Teivon raviradan vieressä, entisen eläinlääkäriklinikan tiloissa.

Kun kyseessä on hevosen kokoinen otus, niin hoitolaitteet ovat myös sitä luokkaa. Itsekkin hevoshierontaa tehneenä voin sanoa, että jos tavoitteena on hoitaa isompaa määrää eläimiä, pelkkä habavoima loppuu aika äkkiä kesken. Toki Ekohepossa tehdään hoitoja myös perinteisin lihasvoimin ja akupunktiotakin saa piakkoin. Kuitenkin yrityksen päätoiminta perustuu laitteisiin, jotka on aika pitkälti sovellettu ihmispuolelta. Tämä juuri saikin hymyn kasvoilleni...


Aquatrainer on periaatteessa juoksumatto tiiviissä altaassa. Hevosen kävellessä/hölkätessä altaaseen aletaan nostamaan vettä, joka antaa tietysti vastusta liikkeisiin mutta samalla pehmentää niveliin kohdistuvaa rasitusta. Juoksumatto sinällään simuloi nurmimattoa, jolloin alusta on juuri ideaalinen harjoitukselle. Vesi nousee parhaimmillaan 1,20 metriin, joten voi kuvitella tuossa korkeudessa reenin olevan jo aika tehokasta. Laitetta käytetään treenauksen tehostamiseen ja kuntoutumiseen.


Ylläolevaa kuvaa saittekin jo eilen ihmetellä. Tää on minusta niin paras... Hevosten Spa!

Jyrki ylpeänä esittelemässä hevosten "kylpylää".

Kuva Ekohepo

Tämä on yksinkertaisuudessaan nerokas laite ja ihmettelen edelleenkin, että miksi nämä asiat on vasta nyt rantautunu Suomeen. Euroopassahan ja tietysti rakkaassa naapurimaassa Ruotsissa, nämä laitteet kuuluvat huippukilpatallien vakiovarusteisiin. Laiteen veden saa jäähdytettyä jopa 4 asteeseen ja vedessä käytetään suolaa. Suolallahan on tunnetusti hyviä vaikutuksia mm. nestekertymissä ja ihonhoidossa. Suola myös rikkoo veden molekyyliä tekemällä siitä "tiiviimpää", jolloin laitteessa olevat poreet pääsevät syvemmälle. Kaikki hevosten kanssa tekemisissä olevat tietävät, kuinka tärkeää on kovan reenin jälkeen jalkojen viilentäminen vammojen ehkäisemiseksi. Tähän hommaan laite sopii mitä parhaiten. Ekohepon sivut kertovat laitetta käytettävän myös seuraavanlaisiin vaivoihin;

Kylmävesihoitoja voidaan käyttää suureen osaan hevosten alaraajavammoista:
•jännetulehdus
•niveltulehdus
•hankoside
•pehmytkudosvammat
•kavio-ongelmat
•avoimet, tulehtuneet haavat
•infektiot, tulehdukset
•iho-ongelmat

Vesikäyttöisten laitteiden vesi kierrätetään, joten jokaiselle hevoselle ei tarvitse tuhlata kymmeniä litroja. Itse laitteissa on suodatin ja puhdistusjärjestelmät, joten käyttö on näin ollen vedenkulutuksen kannalta ekologisempaa.


Myös yllä oleva laite sai hymyn kasvoilleni. Saanko esitellä hevosten infrapunasauna!
Jep, aivan oikein... ilmeisesti ensimmäinen hevosten sauna Suomessa (ja liekkö koko maailmassa). Oikealla oleva seinä on rullilla ja sitä liikutetaan lähemmäs hevosta hoidon alkaessa. Sauna on Jyrkin itse suunnittelema ja lämpöpaneelit on tilattu ihan normaalista ihmisten infrapunasaunoja välittävästä firmasta. Olivat siellä hieman ihmetelleet, kun Jyrki oli käyttötarkoituksesta kertonu. Sauna auttaa tietysti rentoutumaan ja helpottaa lihasjännitystä.


Tietysti Ekoheposta löytyy myös juksumatto, jolla voidaan harjoittaa myös ylämäkijuoksua. Kovinpa vaan tämä laite vaikutti normaalilta noiden edellisten jälkeen.

Mutta vielä yksi erikoisuus Ekoheposta löytyy, nimittäin suolahuone . Hevosilla esiintyy joskus hengitysteiden ongelmia, varsinkin silloin, kun heinän laatu on heikkoa. Suolahuone vaikuttaa samoin kun ihmisilläki. Myös iho-ongelmien hoitoon suolahuone on tehokas. Erillaiset ihottumat, kesäihottumat jne. on kovasti lisääntyny lähivuosina ja lähes kaikki asiantuntijat, joiden kanssa olen asiasta keskustellu, sanoo sen pitkälti johtuvan ruokavaliosta. Ongelma on siis täysin sama kuin meillä ihmisillä. Prosessoitu ruokavalio alkaa pikkuhiljaa näkymään meidän kehossamme erillaisina sairauksina. Tämä ongelma kattaa nykyään niin meidät ihmiset, kuin meidän läheisyydessä ja vaikutuksenalaisena olevat eläimet; hevoset, koirat, kissat jne... Emme pilaa pelkästään omaa terveyttämme, vaan sairastutamme myös meistä riippuvaiset karvaiset ystävämme. Oiskohan aika jo herätä ihmiset???!!!

Ekohepossa toimii myös pieni putiikki, josta löytyy luontaistuotteita ja Nina Viitamäen tekemiä yrttisekoituksia sisäiseen käyttöön. Tietysti myös Luontoäidin Hevoset- tuotesarja on putiikin vakiokamaa. Putiikki oli ihanasti sisustettu, joten kuvat puhukoot puolestaan...







Tampereen reissun torstai päivä kului hevostelun merkeissä. Lisää hevostelua siis luvassa, joten heppaihmiset pysykää siis kuulolla...

2 kommenttia:

  1. nuo ovat hyviä tuotteita






    t käyttäjä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, onpas kiva kuulla, että olet tykänny tuotteista =D

      Poista