Messuilua eläinvinkkelistä

Kaks päivää meni viimeviikon lopulla Helsingin Elma-, lemmikki- ja metsämessuja kolutessa. Hyvä, että oli kaksi päivää, sen verran näkemistä riitti. Käsittelen ensin eläinpuolta, koska se esiinty aika laajasti messuilla. Sieltä löytyivät tottakai kaikki normi kotieläimet, mutta mukana oli erikoisuuksiakin. Ihastuin yhteen niistä söpön ja sympaattisen ulkonäön ansiosta. Vai mitä sanotte...

Eläin on alpakka ja ihan super sulonen. Alpakasta käytetään ainakin villaa, joka on muuten todella pehmeää. Pitäisköhän ens talveksi kehitelläkki alpakanvilla myssy, hmmm?

Toinen, ei ehkä niin hurmaava oli seuraava kaveri...

Kaveri on niin valtava, että menin aivan sanattomaksi. Kyseessä on hereford- rotu, joka on pihvikarjaa. Kuvassa on sonni, jos joku ei vielä huomannut, tirsk! On se vaan hullua, että jalostus voi mennä niin pitkälle, että me tuotetaan tuon kokosia elukoita maan päälle. Ja ei kai sekään normaalia ole, että jonku eläimen pallit roikkuu maassa asti! Vai onko, kysyn vaan?

Oli mukavaa huomata perjantaina, että liikkeellä oli iso joukko koululaisia ja jopa päiväkotiporukoita. Aloin miettimään, että onkohan monellekkin Helsinkiläis lapselle tällaiset tilaisuudet niitä ainoita paikkoja, missä voit nähdä kanoja, possuja, lehmiä tai lampaita? Ainakin innoissaan lapset siellä hääräsivät ja hellivät eläimiä. Kauhuissaan kyllä miehen kans katteeltiin sitä touhua ja mietittiin, että miten ihmeessä päiväkoti ja koulu opettajat saavat porukan pysymään koossa. Huomasimmeki, että pinimmille oli lätkästy tarralappu rintaan, missä luki lapsen nimi ja ohjaajan puhelin numero siltä varalta, että lapsi hukkuu. Aika kätevää, eikö!

Lapsista ja eläimistä puhuttaessa, on ihan pakko laittaa pari kuvaa todella taitavasta esityksestä.

Porukka on esiintyjäkaartia vikellys näytöksestä. Vikellys on periaatteessa voimistelua hevosen selässä. Liikkeitä on erilaisia ja niitä tehdään joko hevosen olessa paikallaan, kävelyssä tai laukassa. Käsittääkseni ravi, ei kuulu vikellykseen, mutta korjatkaa joku jos olen väärässä. Homma on todella ällistyttävää katsottavaa. Voit vaikka kuvitella, miltä tuntuisi tehdä vaaka pehmeällä kuperalla alustalla, joka heiluu. Ei tosiaan helppoa hommaa.
Koko konkkaronkka oli lapsosia erin ikäisiä, mutta katsokaapas tuota violettipukuista!!! Ei voi olla kovin vanha ipana kyseessä. Niin ammattitaitoisesti hän kuitenkin taiteili hevosen selässä, että jäis ainaki meikäläisellä tekemättä. Uskomatonta, miten ketteriä pikkulapset voikaan olla!

Koko messupäivät oli täynnä erillaisia esityksiä ja kerettiin katsomaan niistä varmaanki vain murto-osa. Yksi esity oli kuitenkin yli kaiken, nimittäin lammaskoira näytös.

Se miten koirat tihkuu riemua, kun pääsevät toteuttaan alkukantaista viettiään paimentaa... ööö... mitä vaan, mutta tässä tapauksessa lampaita, oli ihan mahtavaa katsottavaa. Tiesittekö että lammaskoirat vaistomaisesti (ilman erillistä opetusta) pitävät lauman ohjaajan/omistajan ja itsensä välissä (niin kuin kuvassa). Jos ohjaaja siirtyy vasempaan, koira siirtyy vastapäätä oikealle, niin että lauma pysyy aina välissä. Tämä on siis luontainen vietti, miten koiran pitäisi käyttäytyä automaattisesti.

Lisäksi koiria oli tietysti opetettu mm. tottelemaan pillien käskyjä. Vihellyksestä ne tiesi pitikö mennä oikealle, vasemmalle, pysähtyä jne... koira vaikutti lampaihin tuijottamalla, ei missään tapauksessa näykkimällä tai muutenkaan kontaktia ottamalla. Tämä olikin tehokas keino ja katse oli T O D E L L A K I N intensiivinen. Mukana oli yksi nuori koira, joka selvästi vielä harjoitteli hommaa ja oli liian vauhdikas. Siinnä näkyi selvästi, että jos lampaiden kanssa on liian hätäileväinen ja menee hieman yli sen rajan kuinka lähelle voi mennä, niin kaaoshan siitä syntyy. Eli kyllä koirankin (ja ennen kaikkea ohjaajan) täytyy asiaa opetella, eikä kaikki tule luonnostaan.

Ohjaaja antoi lähes huomaamattomia merkkejä koiralle ja silti homma toimi. Koira ja ohjaaja oli kummatkin rauhallisen tyyneenä, mutta silti todella intensiivisesti läsnä tilanteessa joka solullaan. Ohjaajan ja koiran yhteistyö oli kauneinta symbioosia ja läsnäoloa, mitä olen vähään aikaan nähnyt.

Mutta se eläinaiheesta... Kirjottelenpas tässä myöhemmin siitä, mitä ihanaa puettavaa tarttui messuilta mukaan.