maanantai 5. marraskuuta 2012

Noora Ehnqvistin kurssi

Huh huh, mistähän sitä taas aloittais. Ihan mahti viikonloppu takana jälleen! Juttuna oli hevostelua Noora Ehnqvistin johdolla kolmen päivän ajan. Itse olin katseluoppilaana, kun omaa pollea ei tällä hetkellä ole (vielä ;) ) ja vaikka olisin saanut ystävältä hevosen "lainaksi", niin jotenkin ajatus tuntui vieraalta. Kurssi oli minun mielestä todella onnistunu, eikä vähiten siksi, että tunnuimme olevan jontenkin samalla aaltopituudella kurssilaisten ja opettajan kanssa. Viikonloppu oli lämminhenkinen ja avoin ilmapiiriltään. Ja voi niitä keskusteluja ja niiden aiheita... Kyllä on nimittäin maailmaa paranneltu!


En ala sen erikoisemmin selittelemään Nooran "metodeja" tai niin kuin Noora itse sanoi, ei sellaista oikeastaan olekkaan. Enemmän on ehkä kyse tunteesta, olemisesta ja läsnäolosta. Sen takia varmaankin tällaisia "hevosmiestaitoja" on hankalaa selittää kellekkään asiasta enempää tietävälle. Se vaan on koettava itse. Puhun nyt kuitenkin tässä kirjoituksessa luonnollisesta hevosmiestaidosta, kun en asialle mitään parempaakaan nimitystä kekkase.
Pidin kuitenkin Nooran kussista myös siinnä mielessä, että hän pureutui jokaisen hevosparin sen hetkisiin ongelmiin. Eli ei pelkästään menty picaderossa kaikkien kanssa ympyrää kontaktia luoden, vaan käsiteltiin ongelmakäyttäytymisiä, pelkoja tai muita hankalia asioita. Erittäin käytännönläheinen lähestymistapa minun mielestä. Uskon, että kaikki hevosparit sai juuri siihen omaan sen hetkiseen ongelmaan/haasteeseen hyviä eväitä ja apuja.


Olisko Nooran metodi tiukka tuijotus ;) "mitähän tuon päässä liikkuu?"


"oliskohan tuosta yhteistyöhön?"


"Se on se tunne!!!"


"Kyllä minä luotan ja rakastan!"
Huom, yllä olevan kuvasarjan "ajatuskuplat" muuten sopii kumman vaan päähän laitettaviksi. Kuinka moni ajatteli automaattisesti ajatusten olevan Nooran? Tarkkailkaapas hevosen ilmeitä ja verratkaa niitä Nooran ilmeisiin, hi hi... hassua =D

Hyvänä esimerkkinä oli eräs kurssiheppa, jolla oli kamala yksinjäämisen pelko karsinaan laitettaessa. Se näkyi maanisena häseltämisenä, kutomisena ja rynnimisenä karsinan ovea suljettaessa. Kutominen jatkui vielä oven sulkemisen jälkeenkin. Lauantaina omistaja teki hetken aikaa töitä karsinassa Nooran ohjeiden mukaan. Sunnuntaina kun omistaja laitoi hevosensa karsinaan, ei sitä olisi voinut samaksi hevoseksi uskoa. Jo tämä lauantai päivän pieni työskentely oli saanut uskomattomia tuloksia aikaan. Ja pelkästään oltiin vahvistettu hevosen positiivista suhtaumista karsinassa oloon ja oven kiinni laittamiseen. Todettiin, että ne jotka eivät "ajan puutteen vuoksi" pysty vaikuttamaan hevosensa häiriökäyttäytymiseen, voisi katsoa peiliin. Oikeat välineet ja tieto käsissään, monet "pikku ongelmat" eivät edes vaatisi ajallisesti paljoakaan. Ainoa ongelma on tietämättömyys ja väärät keinot.

Karsinakäyttäytymisen pohdintaa...

Nooran kurssi herätti minussa suoranaisen ajatuksen virran. Meillä oli niin mahtavia keskustelun aiheita, että olisin voinu jatkaa niitä vaikka kuinka monta päivää. Selvästi oma ajatusmaailma on samalla aaltopituudella Nooran ajatusmaailman kanssa. En tiedä osaanko edes kaikkia asioita pukea sanoiksi, tai liekkö siihen edes tarvettakaan.

Niin kuin moni ehkä tietääki, mulla on ollut ennen hevosia. Olin ehkä sellainen perus ratsastusopetuksen saanut kotiheppojen pitäjä. Koska olin aika nuori, menin sillä opilla mitä olin ratsastuksen opetuksen lomassa muualta oppinu. En sen koommin "ajatellu" omaa hevosteluani. Näin jälkeen päin katottuna olen tehnyt vaistomaisesti monia asioita oikein, mutta ah niin paljon päin honkia. Uskon kuitenkin, että meidän pollet olivat suht onnellisia jo senkin takia, että saivat elää suhteellisen luonnollista elämää isoissa maalaismaisemissa.Tunnistan paljon virheitä näin jälkikäteen, enkä tietenkään ole tehny niitä silloin vasiten vaan silkaa tietämättömyyttäni. Kun nyt aikuisempana olen ajautunu hevostelun pariin uudestaan on ollu huikea huomata, että kuinka oma tämän päivän elämisen tapa ja sen filosofiat yhdistyy ihan suoraan luonnollisen hevostelun filosofian kanssa. Ihan kuin kaikki vuosien aikana opettelemani ja oivaltamani asiat elämästä vaan sovelletaan hevosmaailmaan. Ei sen kummempaa. Vai kääntäiskö asian niin, että olen tietämättäni käyttänyt arkielämässäni luonnollisia hevosmiestaitoja, hih...


Ekaa kertaa maneesissa; "kukas komistus tuolla peilissä?"


"Vai olikohan se sittenkin peilin takana?..."

Koin näitä samoja tunteita jo Pietin kurssilla kesällä ja tämä tunne vain vahvistui tämän viikonlopun aikana. Kaikessa on kyse sinun omasta asenteestasi, tunteista ja kehonkielestä. Hevonen jos mikä, on eläimenä ihan mestari kertomaan sinusta itsestäsi. Se, että piilottaisit esim. vihan tai turhautumisen tunteen hevoselta on käytännössä mahdotonta, koska se näkyy sinun kehonkielessäsi. Sen takia sinun täytyy olla aidosti läsnä hevosen kanssa ja oikean tunnetilan kanssa...AINA! Hevonen kyllä huomaa, jos et ole tilanteen tasalla. Jos haluat juoksuttaessa hevosen raviin, mutta sinulta puutuu oikea energia, tuskin hevonen raviin lähtee. Sinun tulee itsekkin ajatella ravia ja "tuntea se kehossasi". Tai jos esimerkiksi itse pelkäät maaneesin katolta tippuvaa lunta, joka aiheuttaa hevosessasi pakoreaktion, niin totisesti hevosesikin sitä pelkää.
Sama tapahtumaketju on nähtävissä vaikka aamuisen päiväkotiinlähdön kanssa. On satanut lunta ja tie on liukas. Olen herännyt liian myöhään ja on kiire. Lapset on unisia ja hitaita. Hoputan ja olen ärtynyt. Pian huomaan, että mulla on käsissä kaksi kiukuttelevaa, pahantuulista lasta ja olemme auttamattomasti myöhässä. Vaatteidenpukeminen ei onnistu millään ja koko aamu on kaaosta. Kaikille jää paha mieli koko loppu päiväksi. Todennäköisesti olisimme pääseet suunnilleen ajoissa lähtemään, jos olisin vain malttanut oman mieleni. Tai kuulostaako tutulta nukkumaanlaitot, kun haluaisit edes tunnin pari omaa aikaa, mutta kersat vain kiekkuu yliväsyneinä. Hermot menee ja huudon kanssa sänkyyn, "pää tyynyyn!"... Paha mieli ja yleensä se helpostikkin nukahtava lapsi ei saakkaan unta vaan kiemurtelee monta tuntia. Yöllä heräät siihen, kun lapsi seisoo sängynvierellä, kun on nähnyt pahaa unta. Muutama tunti menee taas lepyttelyyn ja nukut loppuyön potkiva ja pyörivä lapsi kainalossa. Voisiko unettomuus ja pahat unet johtua sinun huonosta energiastasi illan aikana?

Lapsilta voit johonki pisteeseen jopa hieman peitellä ärtymystäsi, jos olet oikein taitava, mutta hevoselta et. Olin tälläkin kurssilla jälleen tipaa linssissä, kun taas ymmärsin kuinka herkkä eläin hevonen on. En yhtään ihmettele hevosen käytön lisääntymistä terapiahevosena. Kuinka esimerkiksi autistiset ihmiset saavatkin yhteyden hevoseen tavoilla, mitä me emme välttämättä edes ymmärrä. Kaunista ja herkkää...


Liekkö tästä ajatuksentulvasta saa päätä tai häntää kiinni, mutta jatkan silti vähän. Olen miettiny, että miksi ihmeessä luonnollinen hevostelu nostaa monen karvat pystyyn ja totaalisen seinän. Sitä moititaan monesti "hihhulihommiksi" ja hölynpölyksi. Tässä asiassa huomasin myös, että hommaa voi verrata suoraan luomu ja ekoelämäntapoihin normi elämässä. Sekihän jakaa tänäpäivänä paljon ihmisten mielipiteitä. Onko syynä sitten se, ettei haluta tunnustaa, että voisi itse tehdä joitakin asioita väärin? Kukapa sellaisesta ilahtuisi, kun saisi tietää syöttäneensä bisfenoli A:ta lapselleen joka päivä useiden vuosien ajan ja että aine todetaan syöpää aiheuttavaksi. Tai, että juurikin sinun hevosesi rasittava, ärsyttävä tai jopa vaarallinen paha tapa, on sinun oman käytöksesi aiheuttama. Tuskinpa kukaan ilahtuisi tällaisesta tiedosta! Mutta onko tämä sitten vastuun pakenemista? Katoaako möröt sängynalta, jos laitan silmät tiukasti kiinni ja vedän peiton korviin? Toivoisin jokaisen ihmisen olevan sen verran rohkea, että uskaltaisi katsoa mörköä silmiin vaikka vaarana onkin se, että mörkö onkin peili ja näet sieltä itsesi.

Puhuimme kurssilla, että on harmi kun tulee tällaista vastakkainasettelua. Meillä Suomessa ollaan jotenki takapajuisia siinnä suhteen, että jos kannatan jotain ajatusmaailmaa, niin muulle ei ole tilaa. Ei ole olemassa yhtä totuutta ja samaa päämäärää kohti voi kulkea monia eri polkuja. Jos joku haluaa kannattaa luomua, vaihtoehtohoitoja, luonnollista hevostelua tms. ei se tarkoita sitä, että koululääketiede tai perinteiset tavat olisi poissuljettuja. Ja tietysti toisin päin myös. Arvostakaamme siis jokaisen periaatteita ja poimikaamme niistä itselle sopivat parhaat palat. Kuitenki elämässä on lopulta kyse vain sinun hyvinvoinnistasi ja onnellisuudestasi.

Suosittelen lämpimästi Nooran kursseja. Vaarana on, että opit jotain itsestäsikin...

Tarkkaavaiset oppilaat =)

4 kommenttia:

  1. kiva juttu mut missä tää kurssi oli..? vai missasinko sen kohan? no ihan vaan tuli mieleen että tässä hetki sitten oli ollut rovaniemellä kouluvalmennus(en viitti mainita kenen...) ja valmentaja oli LYÖNY HEVOSTA NYRKILLÄ PÄÄHÄN kun se oli ollut kuriton! Hevonenhan oli kääntänyt pään valmentajan suuntaan kun tämä oli seisonu hevosen vieressä.....

    VastaaPoista
  2. Anonyymi, kurssi oli Hirvaalla (vanha TH-talli, mikäs sen nykynen nimi nyt sitten olikaan?). Aivan kamalaa kuulla tällaista! Ja vielä "ammattilaisen" puolelta tällaista käytöstä! Me puhuttiinki kurssilla siitä, että meille on jumittunu sellainen käsitys, että hevoselle pitää olla kova. Ei saa näyttää että pelkää ja "kuriton" hevonen pitää heti laittaa ruotuun, keinolla millä hyvänsä. Kun taidot loppuu, niin turvaudutaan väkivaltaan. Uskotaan, että hevosta saa rankaista ja se kestää mitä vaan. Todellisuudessa hevonen on varmaan niitä herkimpiä eläimiä, joiden kanssa me ihmiset ollaan tekemisissä. Noora kertoi kurssilla erään huomattavan faktan, mikä ehkä on johdattanut meidät ihmiset tällaiseen käytökseen. Hevonen on lähes ainoita eläimiä, jotka ei osaa huutaa kivusta! Itsekkään en ollu tullut tuota ajatelleeksi. Se selittää minusta aika paljon. Vaikka kuinka löisit hevosta, niin se ei pysty valittamaan. Samoin ratsastettaessa hevonen ei pysty ilmaisemaan tuskaansa esim. uikuttamalla tms.
    Jos samainen valmentaja olisikin valmentanut koiria ja olisi lyönyt koiraa päähän, todennäköisesti se olisi uikuttanut kivusta. Mitenköhän katsojat olisivat sen hyväksyneet?! Jos koiraa kiskotaan hihnasta niin, että se huutaa, olisi eläinsuojeluviranomaiset pian ovella. Hevosta saa repiä ja kiskoa sen minkä jaksaa, koska se ei pysty ilmaisemaan kipua niin selvästi ja sellaiseen käytökseen me ihmiset ollaan jo totuttu.

    Tähän asiaan meidän pitää alkaa kiinnittään enemmän huomiota ja muuttaa "vanhoja tapojamme"! Tähän "urakkaan" kannattaa kyllä meidän kaikkien ryhtyä jo tänään omalla käytöksellämme ja myös kertomalla muille tästä näkemyksestä. Hevonen on mielestäni meidän ihmisten keskuudessa eniten väärin ymmärretty eläin! Jaloin ja eniten väärin ymmärretty...

    VastaaPoista
  3. On niin mukava kukea tämän kaltaista oivaltavaa ja syvälle menevää pohdiskelua tähän aiheeseen liittyen. Hevostaidon maailmassakin on vielä niin paljon sellaista leimaavaa keskustelua hevosista, ja vielä paljon pakkokeinoja jotka puetaan pehmeyden illuusioon mutta ovat suoranaista henkistä väkivaltaa. Ja tuon Ah niin päin honkia voin todellakin allekirjoittaa.

    Minut on johdattanut luonnollisen hevostaidon maailmaan ensimmäinen hevoseni Sirun Siiri.Siirillä oli paljon väkivaltaisia kokemuksia ihmisistä, toki joitain hyviäkin, mutta enimmäkseen niitä huonoja. Sen ainoa kommunikaatiokeino ihmisen kanssa oli jatkuva taistelu. Minulle sanotiin, että se on hankala tamma, ja se kokeilee ja minun pitää näyttää sille.

    Onneksi jo silloin kultaisella 90-luvulla oli jotain uutta ja erilaista tietoa hevosista, Monty Roberts dokumentti tuli telkkarista, Leena Kurikasta oli juttuja lehdissä ja oli ihanat Anna Alilan hevostaitosivut, joiden tiedon varassa ja ohjein aloimme Siirin kanssa opetella. Vielä tuolloin ajattelin kouluttavani hevosta... Juu, usein haparoivat maastakäsittelyharjoituksemme päättyivät siihen että, Siiri paksun otsatukkansa alta katseli minua silmissään katse: huiski sinä siinä vaan, emme ole vielä totuuden lähelläkään.

    Katja nuo sanasi siitä, että vaarana on oppia jotakin itsestään pitävät juurikin paikkansa. Minunkin matkani Siirukan kanssa on ollut pitkä ja kivinen, ja sitä mukaa kun itse kasvanut ja muuttunut on rakas ja paras hevostaito-opettajani kulkenut mukanani kurssin toisensa jälkeen, yhdessä on opiskeltu Piettiä, Tuire Kaimiota, Nooraa ja muita, Siiri on kuitenkin se joka on tiennyt eniten totuudesta, onhan hän hevonen. Ja opettanut minulle asioita minusta. Soile Kokko sanoi, että vaikein asia omassa ratsastuksessa on muuttaa itseään. Miten totta se onkaan.

    Tosi kliseisesti ja mieltä ylentävässä hengessä. Toivottavasti (en pateettisesti) lopetan tilityksemme Miyamoto Musashin ohjeisiin

    1.Ajattele rehellisesti.
    2. Tie on harjoittelemista.
    3. Perehdy kaikkiin taiteisiin.
    4. Tunne kaikkien ammattien Tiet.
    5. Erota maallisten asioiden hyöty ja tappio.
    6. Kehitä vaistomaista arviointia ja kaiken ymmärtämistä.
    7. Havaitse näkymättömät.
    8. Kiinnitä huomiota myös pikkuseikkoihin.
    9. Älä tee mitään turhaa.

    Näihin voisi yrittää sitoutua kaikilla elämänalueilla. Imurointi ainakin on turhaa.

    VastaaPoista
  4. Ansku, ihanaa! Kiitos ihanasta kommentistasi =D Todella kaunis tarina sinun ja Siirin yhteisestä matkasta. Näinhän se on, ettei pitäis lannistua siitä ku huomaa tehneensä asioita "niin päin honkia" vaan olla onnellinen siitä, että on oppinu näkemään asioita eri tavalla. Tulevaisuutta kohti paremalla tiedolla ja taidolla. Se itsestään oppiminen varmaankin on monelle vielä niin pelottavaa, että se asettaa vastakkaisuuksia. Helpompihan se on hevosta syyttää kuin omaa käytöstään. Soile Kokko on tosiaan ollu oikeassa noissa sanoissaan...

    Kiitoksia myös Miyamoto Musashin ihanista ohjeista. En ollut itse tähän ennen törmännytkään, mutta nuo kaikki on niin totta! tuosta vois ottaa hyvät elämän ohjeet itselle. Ja minusta tiskaaminen on ihan yhtä turhaa, kun se imuroiminenki, hih ;)

    VastaaPoista