Tampereen reissun päätarkoitus oli vierailla
Nina Viitamäen tykönä.
Luontoäidin hevoset- sarja on siitä erikoinen, että se on ensimmäinen sarjamme, joka on tuotettu yhteistyössä toisen yrittäjän kanssa.
Nina ja hänen yritys
Luontoäidin hevoset on ollut suuri apu ja inspiraatio tuotesarjan kehittelyssä.
Miten me sitten ajaudittiin yhteen? Muistan, että muutamia vuosia sitten surffailin netissä ja sattumalta löysin Ninan
kotisivut. Ne on todella inspiroivaa luettavaa, näin yrtti ihmiselle ja niille, joille hevoset on lähellä sydäntä. Taisin sitten laittaa yhteydenottosivulta jotain viestiä ja pian vaihtelimmekin jo sähköposteja. Ei mennyt kauaakaan, kun Nina kyseli että onnistuisiko hevostuotteiden teko yhteistyönä. Siitäpäs sitten kaikki lähti rullaamaan eteenpäin oikein kunnon säpinällä.
Minun pitkäikainen haaveeni on ollut oma luonnontuotesarja eläimille, joten kauaa ei
Ninan tarvinu minua houkutella. Muistan puhuneen eläinten omasta sarjasta äidin kanssa jo varmaankin teini-iässä.
Luontoäidin hevoset- sarja on siis yksi unelmieni täyttymys ja tunnen jopa jonkinlaista äidillistä ylpeyttä sitä kohtaan. Hulluako? ehkä!
Elikkä olemme
Ninan kanssa tehneet yhteistyötä vuosia.
Sähköposti ja
facebook on lähinnä ollu niitä kanavia, mitä ollaan kommunikointiin käytetty. Välillä viestejä ollaan lähetelty varmaankin kymmeniä päivässä ja hiljaisempina aikoinakin varmaan noin yhden viikossa. Toisin sanoen, yhteydenpito on ollu todella tiivistä ja siinnä on luonnollisesti jo oppinut tuntemaan toisen jo aika hyvin. Tilanne oli kuitenkin se, että
Luontoäidin hevoset- sarja oli julkaistu markkinoille mahtavan ja tiiviin yhteistyön tuloksena, mutta...
me emme olleet koskaan tavanneet naamatusten!!!
Huvittavaltahan se kuulostaa, kun puhutaan kuitenkin vain Suomen kokoisesta maasta. Oli ihan semmonen tunne, että nyt on viimein aika tavata!
Nokka kohti
Sastamalaa siis. Tunnelma oli enemmän kuin jännittynyt, kun
Teivon vierailun jälkeen, suunnattiin mieheni kanssa toiseen vierailukohteeseemme. Voiko toiseen ihmiseen tutustua pelkästään sähköpostien välityksellä? Niiden kautta kun meillä oli jo oikeastaan todella läheisenkin oloinen ystävyys-suhde. Mitä sitten, jos kaikki onkin toisin, kun näemme naamatusten. Jospa yhteistyö ei sujukkaan livenä? Näitä asioita jännäsin ja mietiskelin etukäteen, mutta kuitenkin olin jotenkin sydämmessä varma, että hyvin se menee.
Ja niinhän se meniki! Vietettiin melkein koko loppu päivä Sastamalassa ja juttu ei todellakaan loppunut kesken. Mieski totesi, että olipa mahtava katsoa, kun kaksi naista keskustelee silmät loistaen ja innosta puhkuen, heh heh.
Tunnen löytäneeni taas yhden sielunkumppanin lisää. Tästä jos mistä on hyvä jatkaa yhteistyötä ja niin kuin Sastamalassakin puhuimme,
vain taivas on meille rajana!
Tämä kasa ei ole nurtsille unohtunut lampaan villa, vaan...
Leevi herra, joka oli ensimmäisenä toivottamassa meitä tervetulleiksi.
Ninan työtilat ja kotitalokin, oli ihanan vanhaan maalaisromantiikan tapaan sisustettu. Sisällä yksikin huonekalu oli metsästä löydetty roska", mitä sitten oli enstisöity ja kappas, alta paljastui ihana hyllystö. Paikka oli todella idyllinen maalaismaisemineen ja hevostarhoineen.
Nina lopetti normi päivätyöt sairaanhoitajana, muutamia vuosia sitten ja otti riskin alkaa kokopäiväiseksi yrittäjäksi, näinkin erikoiselle alalle. Hän kertoi, että ainoa asia mitä on katunut on se, ettei tehny päätöstä jo aiemmin. Kahden työn tekeminen yhtä aikaa oli uuvuttanu tämänki touhunaisen melkein kokonaan. Mutta onneksi rohkautta riitti, nimittäin nyt hevosihmiset saavat todella hyvää apua
luonnollisesti, omille hörökorvilleen. Ninan työnkuvaan kuuluu lähinnä konsultointi ja hevoskohtaisten yrttisekotelmien teko. Ihmiset siis ottavat häneen yhteyttä ongelma tilanteissa. Joskus hän tekee myös kotikäyntejä, mutta pääasiallinen työkanava on sähköposti ja puhelin.
Ylläoleva "hyllystö" oli aivan super hieno. Unohdin kysyä hyllyn historiasta, mutta arvelisin sen olleen joko postin tai apteekin hyllystö. Super ihana!
Niin ja sitten ne iiiihanat tilan friisiläiset hevoset!
Jos en ihan väärin tunnista niin edessä on Eden ja takana tulee Wuokko.
Mukana menossa myös Hugo poni. Pienin, muttei ollenkaan vähäisin =)
Hmmm... mitähän tuolla on?
Janneki uskaltautui ojentaan omenan. "Aaa, sumppi auki!"
Kiitos teille Nina ja Markku ruuasta ja ihanasta päivästä! Tervetuloa vastavierailulle ja ihania syyspäiviä teille, lapsille ja karvaisille <3
