Kauppayrttineuvoja koulutus ja sen tuomia ajatelmia

Olen tässä kesän aikana opiskellu Ramk:ssa kauppayrttineuvojaksi. Todistuksen saatuani (oletan siis päässeeni läpi, he he) minulla on oikeus kouluttaa ja antaa merkintöjä kauppayrttikerääjien korttiin. Ensimmäinen opintosarja oli kesäkuussa ja alkuviikon opiskeltiin toista ja viimeistä opintosarjaa. Koulutus oli todella antoisa, eikä vähiten inspiroivan opiskelijasakin takia. Keskustelua käytiin koko ajan ja todella avaavia ja inspiroivia puheenvuoroja pidettiin. Eikä tietenkään pidä väheksyä ihanan Seija Niemen opetuksia ja ohjastuksia.

Yhtenä koulupäivänä tutkimme mustikanverson keräämistä.

Olen mielenkiinnolla seurannut kuinka nykyään nuoriso on paljon valistuneempaa kun meidän aikaan. Mukana koulutuksessa oli myös opiskelijoita, joilla välillä tuntui olevan tietoa enemmän kuin "meillä vanhemmilla". Vaikka olenki kasvanu yrttien ja kasvien joukossa, niin voisin sanoa, että todellinen kiinnostus kasvien ihmeelliseen maailmaan, on herännyt vasta myöhemmällä iällä. Liekkö sitten syynä ollu pieni kapinavaihe ja asioiden liian läheinen (lue arkinen) olemassa olo. Onnekseni tietoutta on kuitenkin nuoruus vuosinakin "imeytynyt aivoihini" automaattisesti, joten myöhemmin allalle siirtyminen on ollut minulle aikasta helppoa. Nuorena flikkana olin kuitenkin enemmän kiinnostunut "muista jutuista", enkä kyllä todellakaan muista miettineeni, miten erottaisin lillukan mesimarjasta. Ehkä siksi minua ihmetyttääki nuorten valtavan laaja tietous ja kiinostus kasveihin ja niiden käyttöön.

Myös yleinen herääminen, yhteiskunnalliset asiat, ekologisuus, ravinto jne. tuntuu olevan nykynuorisolla paremmalla jamalla, kun meidän aikaan. Tuntuu, kun nuoret nykyään ajattelisi enemmän asioita. Eikös se alkoholin kulutuskin nuorten parissa ollu merkittävästi vähentyny. Kertoisko sekin jotain? Eniveis, on tietenkin mahtavaa jos tällainen on suuntaus. Varmasti se viepi maailmaan eteenpäin paremmilla kantimilla.

Eräs opiskelija oli tehnyt opinnäytetyön siitä, miten lapset tuntevat maatalouden ammatteja ja niihin liittyviä asioita. Ylläri pylläri, niitä ei oltu tunnettu. Uskon, että tässä onkin se perus ongelma. Eli on olemassa nuoria, jotka ovat aidosti kiinnostuneita luonnosta ja siihen kuuluvista asioista. Mistä tämä kiinnostus sitten lähtee, kotoa, koulusta... en tiedä? Mutta uskoisin, että tuntemus niin lapsilla kuin nuorilla on heikossa jamassa, kun puhutaan ihan perus luontoon, maatalouteen ja niihin liittyviin asioihin tai ammatteihin.

Kuinka moni tietää mitä tässä tehdään? Kuva täältä .

Mielestäni peruskoulu opetuksella on todella iso rooli näiden asioiden kanssa. Yksi asia, minkä haluaisin takaisin peruskouluihin on kasviot. Muistaako joku vielä aikaa, kun jokaisen piti tehdä oma kasvio kouluun? Tämä taisi olla monesti aika ärsyttäväkin tehtävä, koska yleensä kasvio piti koota kesäloman aikana. Itse kuulun siihen ikäryhmään, joka ei ole joutunu (tai saanut) kasvioita keräilemään. Haaveena on kuitenkin ollu sellainen kerätä, vaikka yhdessä tyttären kanssa. Tämän kesän kasvit alkavat olla aika finaalissa, joten olisikohan siinnä ensikesälle hieno harrastus...
Kasviot olisi kuitenkin todella kiva tapa tutustua kasveihin. Kasvion kerääminen vie kerääjän luonnollisestikkin luontoon ja tietämään kasvista edes sen verran, että sen pystyy tunnistamaan. Voisihan kasvion keräyksen tehdä vaikka pari- tai ryhmätyönäkin, niin ehkä se olisi lapsista vielä mukavampaa ja olisi samalla sosiaalinen tapahtuma. Myös kasvioiden yhteinen vertailu ja tutkiminen olisi varmaankin opettavainen hetki, koska jokaisen oppilaan kasvi kasviossa on yksilö ja näin aina hieman erin näköinen, vaikka samaa lajia olisiki.

Kuva Jane Hyslop

Saman lajin kasvien erillaisuus asia, opittiin hyvin myös kauppayrttineuvojakoulutuksessa. Kasvi pitää tunnistaa oli se sitten pienenä versona tai ylimenneenä ja nuupahtaneena. Myös eri kasvuolosuhteet vaikuttavat kasvin ulkonäköön huomattavasti. Kuivassa ja kituliaassa kasvuolosuhteessa kasvanut kasvi, voi olla ihan erin näköinen, kun rehevässä maastossa kasvanut lajikumppani. Salaisuus tunnistamiseen onkin kasvin oikeiden tunnusmerkkien tunteminen. Monesti tunnistaminen onkin helppoa luonnossa omassa elinympäristössä, mutta kun kasvi otetaan pois sen kavuympäristöstä niin tunnistaminen monesti vaikeutuu. Puhumattakaan, jos saat käteesi vaikka vain kasvin lehden.

Kasvitunnistamista tarvittiin varsinki tässä, kun eroteltiin vieraskasvit ja huonot yksilöt mustikanversoista. Tunnistatko sinä muuten mustikanverson juolukanversosta?

Kasvituntemus ja kasviharrastus onkin asia, missä et ikinä tule valmiiksi ja täysin oppineeksi. Aina löytyy uusia kasveja, uutta tietoa ja tutkimuksia ja uutta asiaa vanhoista jo tutuista kasveista. Minullekki on käynyt monta kertaa niin, että olen luullut tietäväni jostakin tutusta kasvista lähes kaiken. Kuitenkin taas uusien näkökantojen löytyminen onkin avannut silmäni kasvia kohtaan ihan erillä lailla. Aina löytyy uutta. Oppiminen on loputonta...
Muumien Hemuli keräsi ennen postimerkkejä. Hän masentui, kun huomasi keränneensä kaikki maailman postimerkit. Muumit neuvoivat Hemulille, että hän vaihtaisi keräilykohteensa kasveihin ja niinhän Hemuli sitten tekikin. Onnelliseksi hänet teki se tieto, että hänen kokoelmaansa löytyy aina uusia kasveja, eikä haasteet ja keräily pääty koskaan.

Eräs ajatus, mikä myös nousi koulutuksen aikana, on kasvi ja marja-alan naisvaltaisuus. Tähänki asiaan on kuitenki onneksi näkyvillä suunnan muutosta. Kuten tiedämme, käytämme meidän luonnonvaroista, marjoista, sienistä ja kasveista vain murto osan. Suurin osa jää metsään mätänemään. Otanpa esimerkiksi vaikka marjat ja ulkomaalaiset marjanpoimijat, jotka ovat olleet isosti puheenaiheena, enkä suoraan sanottuna ymmärrä polemiikkia mikä siitä on syntynyt. Ainoa huolestuttava asia ulkomaisissa poimijoissa on heidän oikeutensa. Marjaahan meidän metsissä on yllin kyllin, eikä se todellakaan lopu kesken. Fakta on se, että tarvitsemme parempia välineitä, jotta voisimme tarjota teollisuudelle sen tarvitsemia raaka-aineita, joita meidän metsät ovat PULLOLLAAN, jos jollekki jäi vielä epäselväksi. Suomalaisten poiminta ahkeruus on hiipunut ja yhä hankalampaa on saada paikallisia marjanpoimijoita metsään, joten tällä hetkellä ulkomaalaiset poimijat ovat meille välttämättömyys ja suuri apu.
Tästä aasin sillasta päästäänki taas siihen, miksi on harmillista, että alalla on ollut niin vähän miehiä. Homma menee niin, että laitappa mies tekemään naisten töitä, niin kappas siihen on pian keksitty kone. Eli meidän teollinen tuotanto tarvitsisi kipeästi raakaineen keruun koneellistamista, koska raaka-aineen hankinta on meillä suomessa lapsen kengissä. Kaikki tämä kehitys toisi tietysti työpaikkoja ja hyvinvointia niin teollisuuden kun raaka-ainetuottajien keskuuteen. Ja mielestäni se teollisuuden ala, mihin Suomessa ja varsinki Lapissa pitäisi keskittyä, on juuri luontaistuotteet ja luonnonvarojen hyödyntäminen. Me elämme ainutlaatuisessa ympäristössä, joten miksi emme hyödyntäisi sitä tehokkaammin.

Yllä Luontaishoitohankkeen Aini Ojalan taidonnäyte koneellisesta mustikanverson keräyksestä.

Miehinen taidonnäyte. Pakko tunnustaa, että jotenki noilla miehillä näytti tehokkaammalta tuo koneiden käyttö.

Mustikanversojen keräämiseen käytettäviä koneita parhaillaan kehiteltiin ja testailtiin. Uusia ideoita otettiin meiltä opskelijoiltakin vastaan. Tällaista koneellistamista kaivattaisiin ja uusia innovaatioita. Eli kyllä niitä insinöörejäkin tälle alalle kaivataan.