Lähiruokaa ja aitoja makuja

Olen todella onnekas ihminen! Olen saanut syntyä paikkakunnalle, jossa on todella auttavaista ja lämminhenkistä väkeä. Miksi sanon näin? Siksi koska tunnen, että ihmiset ovat valmiita näkemään vaivaa, että saamme oikeaa lehmänmaitoa juotavaksi lapsille ja vapaiden maatiaiskananmunia syötäväksi koko perheelle.

Olen kertonutkin vuosi sitten meidän kokeilusta maidon kanssa. Poika oli ennen todella levoton, varsinkin yöunien kanssa ja pienikasvuinen. Sen jälkeen, kuin yli vuosi sitten aloimme hakemaan oikeaa lehmänmaitoa suoraan tilalta, on koko perhe saanut nukkua ja kasvukäyrä lähtenyt nousuun. Poika parka on saanut hieman lihaa luiden päälle ja ollut muutenkin paljon terveempi. Itse olen diaknosoinut (leikkinyt siis lääkäriä), että hänellä on todennäköisesti ollut käsitellystä maidosta johtuva jatkuva tulehdustila suolistossa. Eihän tällaisessa suolistossa ravinteetkaan pääse imeytymään, joten ruuan hyödyntäminen on varmaankin ollut minimissä. Olo ja yöunetkin ihan järjellä ajateltuna, on varmasti olleet ärtyneen suolen takia levottomat.

Se miksi olemme onnekkaita on Koivulan tilan ihanat omistajat. He jaksavat nähdä vaivaa omien kiireidensä keskellä, että pullottavat meille kerran viikossa 5 litran kanisterillisen maitoa. Kesällä täytyy viellä nähdä hieman ekstra vaivaa, että saa maidon pysymään kylmänä noutamiseen asti. He jaksavat pakata meille laatikollisen ternimaitoa (joka on muuten meidän suurta herkkua), kun he sitä ovat saaneet poikivilta lehmiltä. Tulojahan tähän vaivannäköön nähden, he ei meidän viidestä litrasta juurikaan saa, joten ihan hyvän tahdon piikkii kaikki menee. Ihaninta kuitenkin on ollu, se välittämisen tunne, jota olemme saaneet kun meillä on syystä tai toisesta tullut tauko maidon haussa. Emäntä aina sanoo miettineensä, että mitä meille kuuluu kun ei ole näkynyt.

Toinen onnen aihe on uudempi. Joskus asiat on vain liian lähellä, että niitä huomaisi. Nimittäin naapurissamme (täällä lapissa muuten 10km päässä asuvatkin on vielä naapureita) asuu poroisäntä ja hänen Venäläissyntyinen vaimo. He elävät hyvin yksinkertaista maalaiselämää ja omistavat myös maatiaiskanoja. Yksi päivä sitten huomasin soittaa emännälle, että liikeniskö heiltä meillekkin antaa munia. Ja liikenihän heiltä. Enpä olis uskonut, että kananmunilla voi olla niin paljoa makueroa! Kaupan stressaantuneiden tehotuotettujen kanojen munia ei voi mitenkään verratakkaan näiden munien makuun. Jopa luomumunatkin painivat eri kaliiperissa. Liekkö sitten kanan rodussa se niksi vai siinnä, että kanat saavat olla tilalla ihan vapaasti ja syödä luonnollista ruokaa. Noh, jokatapauksessa paluuta kaupanmuniin ei taida enään olla...

Naapurin tomera venäläissyntyinen emäntä on muuten ihana pakkaus. Viimeksi kun kävimme tytön kanssa hakemassa munia, oli hän kokkaushommissa essuineen ja huivineen. Se näky mikä meitä kohtasi, oli suorastaan hellyyttävä. Oli kuin olisimme hypänneet -60 -70 luvulle. Ruskea essu ja huivi, retrokukkasineen, oli taatusti näiltä luvuilta, jos ei jopa vanhempia. Emäntä pyyteli anteeksi, kun munat eivät olleet yhtä puhtaita, kun kaupan munat. Sanoi hymyillen, ettei kanan mokomat osaa käyttäytyä, kun sotkevat munansa. Hän myös kertoi, että kesällä on ihan kunnon työ löytää munia, koska kanat tilalla vapaana olessaan, saattaa tehdä niitä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Tästä emännästä saisi ihan oman postauksensa. Pitääpäs kysyäkkin asiaa...

Toivon kovasti, että voimme vierailla näissä paikoissa mahdollisimman pitkään. Tämä on nimittäin sitä lähiruokaa parhaimmillaan ja tiedän, että paluuta kaupan vastaaviin prosessoituihin ja tehorääkillä kasvatettuihin tuotteisiin ei enään ole. Muussa tapauksessa ainoaksi vaihtoehdoksi jää se oman Mansikin ja Klaaran laitto!