keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Kiina

Olen aiemminki maininnut, että isovelini perheineen muutti Kiinaan vuoden vaihteessa. Nyt sitten olen minäkin saanut aikaiseksi varata aikaa Kiinan reissulle! Olen lähössä sinne kolmeksi viikoksi syyskuussa. JEEE!!! Reissu on siitä ihmeellinen, että lähden sinne yksin ilman omaa perhettäni. Vaikka kuinka rakastan kaikkia perheeni jäseniä, niin en oikein jaksa kuvitella nauttivani (ja tuskin lapsetkaan) yli 8 tunnin lentomatkasta yliaktiivisen kolmivuotiaan kanssa. Ja mieheni sanoja lainatakseni "lapset nauttivat yhtä paljon, kävi ne sitten Posiolla tai Kiinassa" heh heh.

Kun kerta Kiinaan menen, niin kaipa sitä pitää tämäkin ihme käydä katsomassa.

Luvassa on siis kolme viikkoa laatuaikaa MINULLE ITSELLENI! Voin sanoa, että tunnen olevani sen kyllä ansainnukki. Tarkoituksena olisi käydä vierailulla paikallisilla farmeilla ja tutustua Kiinalaisiin hoitoihin ja luontaislääkintään. Mielenkiintoinen kolmiviikkonen siis tulossa, kuinka maltan odottaa...

Isovelini vaimo Susanna pitää muuten todella mielenkiintoista blogia Kiinassa. Kirjoittamista tulee paljon, koska kulttuurierot ja Kiinan tavat ovat niin erillaiset. Käykääpäs katsomassa täällä.

Onko teistä kukaan käynyt koskaan Kiinassa? Kokemuksia? Mielelläni myös kuulisin vinkkejä, että minkälaisia juttuja teillä tulisi mieleen käydä Kiinassa katsomassa tai mikä kiinostaisi. Tarkoitus olisi blogata Kiinan reisusta kaikki mehevät jutut, totta kai.

3 kommenttia:

  1. Hei taas,
    no Kiinassa en ole käynyt mutta kokemusta on siitä mistä lapset nauttivat. Kyllä se miehensi oli ( ainakin tässä asiassa) oikeassa. ELi Posio pesee Kiinan. Tapahtui noin 10 vuotta sitten: olin järjestänyt elämysmatkan kolmelle lapselleni Helsinkiin Roista toukokuussa. Käytiin Linnanmäellä, Korkeasaaressa, Heurekassa (jonka kohdalla lapset jo pyysivät armoa...) ja siten sukulaisiin Mellunmäkeen. No tulihan se maksamaan kaikkine hotelliyöpymisineen, pääsylippuineen ja ravintoloineen. Mutta vielä tänäkin päivän lapseni muistavat reissun ja siitä ylivoimaisen parhaana palana metrolla matkustamisen...eli tuo yhden euron elämysmatka tädin luo oli lapsille se mieleenpainuvin elämys. Mitä tästä opimme: ei se päämäärä vaan itse matka...

    VastaaPoista
  2. Arja: Ihana tarina =) Meidän lapset OIKEASTI muistelee Posion muikkumarkkinoita. Kyselee aina kesäisin, että koska ne on. Tytön paras lomapaikka on kaikki kylpylät ja uimahallit. Mieluiten menis päiväksi vaikka Rovaniemen uimahalliin, entä kuin vaikka matkustais Helsinkiin.
    Yksi parhaista reissuista tytöllä, josta hän paljon vieläkin puhuu, on autonhakureissu Yli-Härmästä kahdestaan isin kanssa. He menivät sinne junalla ja ajoivat autolla takaisin (noin 500km suunta). Oli tytölle ollu tosi jännää ja junareissu varsinki oli kohokohta. Puhumattakaan siitä laatuajasta isin kanssa =)

    VastaaPoista
  3. Meillä sama juttu muutaman vuoden takaa: tytär kävi kesälomalla ainakin Särkänniemessä, Linnanmäellä, Puuhamaassa ja ties missä mutta kaikista kivoin muisto oli siltä kesältä uiminen ja papan kanssa kalastaminen!

    VastaaPoista