maanantai 21. maaliskuuta 2011

Natural Beautyn avajaistunnelmia

Niin kuin olette lukeneet, niin vietimme viime viikon lopulla ystävieni Jaanan ja Minnan luontaishoitolan avajaisia Rovaniemellä. Olin koko kaksi päivää mukana kertomassa omista tuotteistani, jotka ovat tytöillä myös hoitolassa myynnissä.

Minun pieni esittelypöytäni

Myytäviä. Lily Lolon meikkisarja ei ihan kerennyt avajaisiin, mutta on jatkossa hoitolan valikoimissa

Purukkaa kävi todella paljon ja varsinkin perjantaina, ei tarvinnut haaveilla edes ruoka tauosta. Ja hyvä niin! Tytöille taisi kalenteriin tulla varauksiakin siihen tahtiin, että on varmasti mukava aloittaa ensimmäinen viikko töitä tehden. Lahjakortit tekivät myös kauppaansa ja voinkin väittää, että siinnä on tällä hetkellä varmasti yksi varmimmista lahjaideoista monelle naispuoleiselle. Niin ja vaikka hoitolan habitus onkin vahvasti feminiininen, niin myös miehet ovat tervetulleita hoitoihin.

Hoitolassa on myös tämä pieni huone "vieraileville tähdille". Huone on käytettävissä ulkopaikkakuntalaisille hoitajille, jotka voivat tehdä hoitoja tilassa. Näistä vierailevista tähdistä ilmoitetaan aina tyttöjen nettisivuilla.

Sisustuksesta tuli ihanaa palautetta ja oli todella mukava katsella ihmisten ilmeitä, kun he kävelivät hoitolaan sisään. Ensimmäinen sana taisi olla useimmilla WAU! Hoitolan sisustus on todellakin onnistunut ja se luo ihanan rauhallista tunnelmaa. Kuulin myös todella monen mainitsevan, että "tännehän voisi jäädä istuun vaikka koko päiväksi". Eikös sitä silloin ole hoitolan sisustuksessa juuri osuttu nappiin.



Pikku naposteltava oli Jaanan tädin taidonnäytteitä. Tarjottimelta löytyi raakaravintoa ja pikkusuolasta. Olin etuoikeutettu, kun sain kaksi päivää seisoa näiden herkkujen vieressä, nam! Reseptiä saattaa tulla myös tänne blogiinkin...

Minua myöskin viehättää pienet yksityiskohdat, mitä hoitola on pullollaan. Tarkkasilmänen huomaa, että ajatusta on todellakin käytetty ja kaikki mietitty vimosen päälle.


Divas are not made, they are born. Osuva teksti koristaa Jaanan meikkipeiliä

Minnan hoitohuoneesta

Niin ja saanen esitellä hoitolan tärkeimmät yksityiskohdat Jaanan ja Minnan


Kiitoksia kaikille kävijöille!

ps. Julkaisen blogissani myös kävijöiden kesken arvotut tuotepaketit ja hoitolalahjakortin saajat, heti kun tämä tieto on minulle välitetty.

2 kommenttia:

  1. Onpa kaunis paikka! Yksityiskohtia, harmoonisia värejä ja tuo mahtava turkoosi pylväs!

    VastaaPoista
  2. Minustakin tuo pylväs on aivan ihana! Mitenköhän sais omaanki kotiin tollasen ;D

    VastaaPoista