torstai 12. tammikuuta 2012

Eko valtaa konttoritarvikkeet

Voi kuinka olinkaan ilahtunu, ku kävin eilen Suomalaisessa Kirjakaupassa hakemassa uutta ajopäiväkirjaa. Paikassa oli tietysti alennusmyynnit, niin kuin jokapaikassa tällä hetkellä on. Suuri ihmetys kuitenkin oli, että kaupan oli vallannu EKOLOGISET KONTTORITARVIKKEET!

 Kaupasta löytyi mappeja, lehtikoteloita, muistivihkoja jne... kierrätysmateriaaleista! Tällainen suuntaus on ehdottomasti hyvä, koska jätevuoret tällä pallolla vain paisuu paisumistaan. Kulutustapamme on nykypäivänä ihan uskomatonta ja roskaa syntyy ihan käsittämättömiä määriä. Se, että oppisimme hyödyntämään papereita, muoveja ja muita materiaaleja uusiokäyttöön mahdollisimman tehokkaasti on välttämätöntä. Vaikka tuotteen materiaaleista olisi edes osa kierrätettyä, niin on se jo hyvä asia. Onneksi tämä suuntaus on yleistymään päin ja se näkyy jo aika mukavasti monessa arjen asiassa. Omilla valinnoillaan voi hyvin vaikuttaa tällaisiin asioihin ja minun mielestä kaikkien pitäisi miettiä omia kulutustottumuksia ja sitä, että miten omaa roskakuormitusta voisi vähentää.



100% kierrätettyä!

Aivan ihana hiirimatto =)


Itselleni tarttui matkaan yläkuvassa näkyvä muistivihko, jossa on kynä mukana. Aivan ihana, eikö? Jos vaikka nyt ei enään Hannamarin tarvitsisi heittää mulle paperia, aina kun pidetään palaveria jostakin, heh heh! Yritän mahdollisimman paljon suosia konttoritarvikkeissakin näitä kierrätettyjä materiaaleja, aina kun se vaan on mahdollista. Meillä on myös käytössä varmaanki "tuhat vuotta vanhoja" mappeja, äitini yrittäjä ajoilta. Sitä mukaa kun kirjanpito käy vanhaksi, niin mapit saa lähteä uudelle kierrokselle. Myös paljon muuta konttoritavaraa kierrätetään, joten aika vähän uusia tarvitsee enään ostaa.

Yksi tapa miten hyödynnän kierrätystä omassa työssä, on pakettienpostituslaatikot. Käytän kaikkia vanhoja laatikoita, mistä niitä ikinä aina mukaan saankin. Eilenkin lähti 10 kpl pihkavoidetta idätyspurkin laatikossa, minkä ostin joskus viime keväänä. Minusta on järjetöntä, että ostaisin erikseen laatikoita, kun niitä pursuaa joka paikasta muutenkin. Tässä yksi kerta nappasin kampaajareissulta ison pinon laatikoita, kun heille oli tullut tukkukuorma, jota he purkivat parhaillaan. Tytöt oli kovin riemuissaan, kun säästyivät roskien vienti reissulta. Jos paketit pakkaa paperisella ekoteipillä, niin L´Orealin "hienot" logotkin saa hyvin peitettyä. Tällaisiin pieniin, mutta suuriin asioihin yritän itse kiinnittää huomiota kaikessa mitä teen, niin työssä kun arjessakin.

Niin ja kun kyselin Suomalaisessa tästä ekologisesta tarjonnasta, niin myyjä vastasi että valikoimaa lisätään koko ajan. Se miksi näin on, johtuu puhtaasti kysynnästä ja asiakkaiden vaatimuksesta. HYVÄ ME! Jatketaan samaa rataa tiedostavina kuluttajina! ( Jes, mikä maailmanparannus bloggaus, hi hi!)

1 kommentti: