maanantai 9. tammikuuta 2012

Paras joululahja ikinä!

No niin, nyt sen sitten kerron, että mitä sain joululahjaksi!

Nimittäin lentoliput Kiinaan!!!



Edellisessä Kiina postauksessa, kerroin sikäläisestä kulttuurista, missä on tapana antaa omasta hyvinvoinnista heikommille. Noh, rakas veljeni perheineen on näemmä omaksunu tämän puolen Kiinalaisessa kulttuurissa, kun minulle tällaisen jymy lahjan löi tiskiin! Olen ollu menossa Kiinaan jo koko sen vuoden ajan, minkä veli perheineen on siellä asunu. Yrittäjällä kuitenki aina löytyy "parempia" rahanmenoja tai sitten muuten vaan on mahdotonta löytää oikeaa ajanrakoa. Nyt kuitenkin ajankohta päätettiin puolestani ja helppoa oli kuulema ollu. Susanna (veljen vaimo) oli ottanu kalenterin käteen ja lyöny sormen kohtaan tyyliin " Katja vois olla meillä täääästä--- tähän!". Ei se sen hankalampaa ollukkaan!

Jos muistatte, vuosi sitten kirjotin, kun veikka muutti Kiinaan. Lisäsin silloin jo tunnisteisiin osion Kiinasta. Asennoiduin heti, että sinne pitää päästä. Eihän tässä menny kuin 1,5vuotta, että unelma toteutuu, mutta pääasia että toteutuu. Reissuun lähtö on huhtikuun lopulla ja 2,5 viikkoa on aikaa katsastella Kiinan maata ja sen tapoja. Saimme asiat ja lapsenvahti hommelit järkättyä vielä siihen malliin, että Jannekin pääsee mukaan matkaan (en muuten ikinä ole ollut niin kauaa lapsista erossa, huiks!). Olen varma, että mielenkiintoisia bloggauksien aiheitakin sieltä löytyy pilvin pimein. Haaveilla ja toiveilla on tapana toteutua, kun niihin tarpeeksi jaksaa uskoa!

Saatan siis hörsytä hieman jo etukäteen tästä reissusta, mutta koittakaa jaksaa. Kiina on mielenkiintoinen maa ja kulttuurierot ja tavat toimia herättää aika paljon ajatuksia. On hyvä peilailla välillä omaa olemista ja elämistä esimerkiksi johonki toiseen kulttuuriin. Näin oppii näkemään oman tilansakkin paremmin, kenties ottamaan hieman opiksi tai kokemaan ahaa-elämyksiä siitä, miten asioita ei ainakaan kannattaisi hoitaa. Matkustaminen avartaa, on sanonta mikä pitää paikkansa! Eikä matkojen tarvitse todellakaan aina suuntautua kaukomaihin tai edes ulkomaille. Olenkin itse ajatellut painottaa tulevaa vuotta 2012 siihen, että katselen oman alueeni ulkopuolelle. Kömmin ulos kolostani ja suuntaudun enemmän ulos päin. Tiedän sen sisältävän konkreettisia matkoja, mutta myös muunlaisia matkoja, muutoksia elämässä ja työssä.

Tervetuloa vuosi 2012 ja Kiinan maan reissu!!!

ps. Tähän loppuun vielä pientä perspektiiviä antava fakta Kiinan väkiluvusta. Kiinan naisarmeija on väkiluvultaan isompi kuin Pohjois Amerikan väkiluku! Miettikääpäs sitä =)

2 kommenttia:

  1. Niin, siis teoriassahan tuo "Kiinan armeija" on tosiaan 300+ miljoonaa miestä ja 300+ miljoonaa naista, sillä jokainen Kiinan kansalainen on asevelvollinen.
    Käytännössä toki tuota ei noudateta, sillä vapaaehtoisia on "riittävästi".
    Budjetiltaan armeija on maailman toiseksi suurin USA:n jälkeen.
    Mutta tätä moni ei tiedä: Armeija ei todellakaan ole Kiinan valtion armeija, vaan kommunistisen puolueen militanttisiipi! Siis Kiinan valtiolla ei ole armeijaa, vaan Kiinan Kommunistisella Puolueella on armeija! Armeijan johto on fanaattisen uskollinen nimen omaan *puolueelle*, ei millekään Kiinan valtiolle!

    - Janne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janne, kiitos täsmennyksestä =) Olishan se hyvä miettiä, että täällä Suomessakin olis armeija esim. kokoomuksen omistuksessa. Siinnä sitten sodan sytyttyä haluais olla kokoomuslainen ;) Aika hullua, näin täältä päin katottuna...

      Poista